Ms Tati matkustaa

Unelmien paikkoja Laila Heinemann: Oi aikoja oi paikkoja. Esseitä eri puolilta palloa (nimiösivulla Esseitä eri paikoista pallolla). 170 s. BoD 2023 Yksi lempikirjailijani Kurt Vonnegutin viimeisistä teoksista on nimeltään Galapagos. Se kertoo pienen ihmisjoukon päätymisestä Galapagossaarille länsimaisen järjestäytyneen yhteiskunnan tuhouduttua. Seuraavien miljoonan vuoden kuluessa näiden viimeisten ihmisten jälkeläisistä kehittyy luonnonvalinnan seurauksena jonkinlaisia hylkeitä, jotka makailevat raukeina saaren laavarannoilla. Onko se dystopia vai utopia? Sata vuotta sitten Galapagossaaret olivat monille utopia.   Ms Tatilla on ollut aina salainen haave. Tai no, oikeastaan montakin, mutta yksi niistä on sellainen, että hänen tekee mielensä tunnustaa se nyt, luettuaan Laila Heinemannin matkaesseistä koostuvan kirjan Oi aikoja, oi paikkoja . Kirjan esseet käsittelevät matkoja ja matkoista haaveilua. Ei mitään pientä unelmointia vaan päähänpinttymän tasoista haaveilua, joka rake

Pirjo Toivanen & Reijo Toivanen: Salsaa ja mojitoa. Stresa 2021. 192 s. (Saatu: Pirjo Toivanen, kiitos!) Ms Tatin postilaatikko kolahti. Kolahdusta seurasi pehmeä, mutta raskas *thumps*. Ms Tati avasi toiveikkaana välioven ja huomasi saaneensa paketin.  Paketista hän kuori esiin kirjan, jonka kansikuvassa levittäytyi sademetsää ja otsikko viittasi Latinalaiseen Amerikkaan: Salsaa ja mojitoa. Ms Tati uppoutui innostuneena saman tien selaamaan kirjan runsasta, upeaa kuvitusta. Kolumbiassa käynti oli herättänyt Ms Tatin kiinnostuksen ja innostuksen Latinalaiseen Amerikkaan. Mahdollisuuksista vielä joskus matkustaa sinne takaisin ja ehkä vierailla joissakin maanosan muissa maissa hän ei tällä hetkellä osannut arvella mitään. Ehkä mahdollisuuksia ei enää ollut, ainakaan hänen kaltaisilleen riskiryhmäläisille. Mutta tässä hänellä nyt joka tapauksessa oli tilaisuus tehdä pitkiä matkoja alueelle! Pirjo Toivanen on kirjailija, joka on kirjoittanut kaksi romaania ja novelleja. Pirjo ja Reijo

Kesäisten säiden saavuttua Ms Tati kurkisti jälleen vanhojen matkakirjojen kaappiinsa.  Tämä kaappi on siitä jännittävä huonekalu, että Ms Tatilla ei ole oikein aavistustakaan suurimmasta osasta siitä, mitä siellä piilottelee. Hän on ostanut, perinyt tai muuten saanut kirjoja, jotka on työntänyt sinne odottelemaan hetkeään, eikä saata muistaa, miksi ne kaikki oikeastaan siellä ovat. Paitsi että hän on varma, että kaikilla matkoilla on jotakin mielenkiintoista annettavaa, joten merkillisimmätkin matkakertomus-hengentuotteet kannattaa ehdottomasti säästää. Kun hän haparoi kaapin sisältöä, hän tuli pölläyttäneeksi ulos pienen pölypilven, joka enimmäkseen takertui hänen hihaansa. Hän aivasti, ja hänen kätensä osui kirjaan, joka erottautui muista pienen kokonsa vuoksi. Paksuutta sillä kyllä oli, mutta muuten se oli kooltaan jotakuinkin postikortin ja pokkarin välimaastossa. Ms Tati veti sen ulos kirjapinostaan toisen kirjapinon takaa, ja kas, hänellä oli kädessään kaikkien matkahaaveilijoid

Ms Tatilla on muistikuva vuosikymmenten takaisesta kirjallisesta tapaamisesta. Purjevene, jonka nimi oli Muualla. Hän olettaa, että tapaaminen sattui jossakin Graham Greenen romaanissa, mutta ei ole aivan varma. Oikeastaan sillä ei ole niin suurta väliäkään. Saattaa myös olla, että Muualla oli jonkin muun kuin purjeveneen nimi ja hän vain itse ajatteli, että siitä tulisi hieno veneen nimi. Ei silläkään niin väliä enää. Oivallus, jonka Muualla-niminen purjevene hänelle toi, oli että Tässä ja Muualla eivät loppujen lopuksi eroa kovinkaan paljoa toisistaan. Miten vene oikein voisi olla muualla? Itselleen se on aina tässä, vaikka ihmiselle se onkin muualla olemisen ja muualle uneksimisen väline. Itselleen ihminenkin on aina tässä. Näin ainakin luulisi. Tämä muistui Ms Tatille mieleen, kun hän näki kirjaston uutuushyllyssä Leena Rantasen kirjan Matkustan, vaikka en enää, ja alkoi lukea sitä. Esseetä muistuttavissa lyhyissä kertomuksissaan Rantanen puhuu siitä, miten matkustaminen on kaike

Keittiössä teetä keittäessään Ms Tati tunsi kuinka hikipisara tipahti hänen otsaltaan hänen paljaalle varpaalleen. Ulkolämpömittari näytti 25,2 astetta. - Ainakin näin kotioloissa tämä on ihan liian kuumaa minulle. Hän keitti SUUREN kupillisen teetä (kuuma juoma saa olon tuntumaan viileämmältä).  - Tiedän, minne tällaisena päivänä haluan, ja minulla on kirja kesken. Hän vei parvekkeelle kuppinsa ja Hanna Tuurin kirjan Vihreän saaren puutarhoissa.  - Tässä puutarhakirjassa on enimmäkseen talvi, kevät tai sateinen päivä. Hän tiesi liioittelevansa, mutta se on sallittua minkä tahansa tekemisen motivoimiseksi. Ja helteessä nautitaan eniten viilennyksestä, talvikylmissä ja -pimeissä on hyvä taas vastapainoksi lukea vaikka Intiasta, esimerkiksi Tarquin Hall in Vish Puri -dekkareita, joista hänen mieleensä olivat jääneet tappavan helteen kuvaukset yhtä lailla kuin Hanna Tuurin kirjojen viileä vehreys ja joskus vähän tarpeettomankin rapsakat viimat. Irlannissa ei suinkaan satanut koko ajan Ms

”Olen parhaani mukaan merkinnyt paperille mestarini mietteitä ja havaintoja, joita hän teki ikimuistettavalla matkallaan Ceylonin saarelle, ja jäljennän ne nyt tähän niin hyvin kuin taidan. Uskollisuus aihetta kohtaan vaatii mainitsemaan, että mestarini, filosofian tohtori, dosentti, vertailevan moraaliopin ylimääräinen, henkilökohtainen professori Helsingin Yliopistossa ja Suomen Akatemian jäsen, sai hyvin ansaitun kutsun suureen tieteelliseen konferenssiin, joka pidettiin Colombon kaupungissa Intian valtameren rannalla.” Näin Sinuhe-henkisesti alkaa Matti Kurjensaaren Karavaanikellot (1957). Joka muuten onkin omistettu Mika Waltarille ja Olavi Paavilaiselle. Värikkään kansikuvituksen, josta Ms Tati lukiessaan jäi tuon tuostakin nautiskelemaan, on tehnyt Arnold Olsen. Kirjan muutamat valokuvat ovat Jörn Donnerin ottamia. Mainittakoon vielä, että valtameren saarella pidettävän moralistien konferenssin aiheena on tekniikan ja moraalin suhde. Itse konferenssista emme valite

Ms Tati oli huolehtinut joululahjakirjansa ostamisesta hyvissä ajoin syksyn kirjamessuilla. Kuunnelleessaan Mia Kankimäen kertovan kirjastaan Naiset joita ajattelen öisin , Ms Tati oli aivan varma, ettei kukaan maailmasta ja Karen Blixenin kirjoista kiinnostunut voisi olla lukematta yönaisista ja heihin liittyvistä matkoista. Joulupäivän hailakassa valossa Ms Tati sytytti kynttilät, kaatoi puuroriisit kattilaan muhimaan ja aloitti kirjaan syventymisen sohvannurkassa. Hänestä oli mukavaa elää vaarallisesti; tietyissä rajoissa tietenkin. Tässä hetkessä esimerkiksi hän oli kohtalaisen valmis vaarantamaan jopa joulupuuronsa multitaskaamisellaan. Puuron tuhahdellessa kattilassa hän paneutui naisten ja vaarojen suhteeseen, suljettuihin elämänpiireihin, epärealistisiin seikkailumielikuviin ja jonnekin kauas opiskeluaikoihinsa ulottuviin Lioness von Blixen-muistoihin. Muistikuvissaan hän näki suuresti ihailemansa apulaisprofessorin ja Blixen-tutkijan ottavan luentosalissa si