Tekstit

Näytetään tunnisteella Irlanti merkityt tekstit.

Vihreällä ja sateisen viileällä saarella

Kuva
Keittiössä teetä keittäessään Ms Tati tunsi kuinka hikipisara tipahti hänen otsaltaan hänen paljaalle varpaalleen. Ulkolämpömittari näytti 25,2 astetta. - Ainakin näin kotioloissa tämä on ihan liian kuumaa minulle. Hän keitti SUUREN kupillisen teetä (kuuma juoma saa olon tuntumaan viileämmältä).  - Tiedän, minne tällaisena päivänä haluan, ja minulla on kirja kesken. Hän vei parvekkeelle kuppinsa ja Hanna Tuurin kirjan Vihreän saaren puutarhoissa.  - Tässä puutarhakirjassa on enimmäkseen talvi, kevät tai sateinen päivä. Hän tiesi liioittelevansa, mutta se on sallittua minkä tahansa tekemisen motivoimiseksi. Ja helteessä nautitaan eniten viilennyksestä, talvikylmissä ja -pimeissä on hyvä taas vastapainoksi lukea vaikka Intiasta, esimerkiksi Tarquin Hall in Vish Puri -dekkareita, joista hänen mieleensä olivat jääneet tappavan helteen kuvaukset yhtä lailla kuin Hanna Tuurin kirjojen viileä vehreys ja joskus vähän tarpeettomankin rapsakat viimat. Irlannissa ei suinkaan satanut koko ajan Ms

Sadan vihreän sävyn puutarhassa

Kuva
Dublinin läheltä löytyy hyvin piiloutunut yksityispuutarha Corke Lodge .  Omistaja oli heitä vastassa talonsa edessä.  Ms Tati ei mitenkään olisi osannut kadulta käsin päätellä, että talon takaa löytyisi suuri puutarha. He pujahtivat aidan vierestä puiden siimeksessä olevalle polulle ja putkahtivat sitä pitkin varsin pian aukealle nurmikkoalueelle, jonka yhdellä reunalla maisemaan kasvanut talo näkyi. He kuulivat kyllä, ettei se ihan niin mennyt, että talo olisi kasvanut ainakaan juuri tähän maisemaan, koska talo oli ollut olemassa jo 1800-luvun alkupuolelta ja puutarha kokenut parisataavuotisen historiansa aikana paljon muutoksia. Alkuperäinen puutarha oli monien omistajanvaihdosten johdosta jäänyt hoidotta ja päässyt rapistumaan.  Talon asukkaat olivat vaihtuneet tiuhaan tahtiin. Glamourin häivähdys ilmaantui alkuaan metsästysmajaksi rakennetun talon ylle, kun he kuulivat, että tunnetuin talossa asunut henkilö oli Katharine Hepburn , joka oli majoittunut taloon ollessaan alu

Ristiin rastiin risteillen

Kuva
Vaikka Ms Tati mielellään haluaakin nähdä vähän muolimoo, eivät risteilymatkat ole oikein koskaan kuuluneet hänen toiveisiinsa. Liittyisikö asia siihen, että Ruotsiin matkustamistakin on aina kutsuttu risteilyksi. Ruotsinlaivoille meno taas on ollut Ms Tatille enempikin pakollista aikoinaan opiskeluaikoina, jolloin Ruotsiin mentiin töihin, siellä raadettiin ja siinä sivussa nautittiin Tukholmassa elämisestä ja palattiin takaisin palkka pankkitilillä.  Kun Ms Tati siis näki infon  puutarha matkasta, joka olisi myös risteily useampaan maahan, hän hiukan hämmästyi kiinnostuksensa välitöntä heräämistä. Mutta eihän siinä tietysti mitään kovin ihmeellistä ollut, sillä eihän kukaan voi vastustaa hienoja puutarhoja. Hän laski, että risteilyohjelmaan kuului kaikkiaan kuusi puutarhakäyntiä mitä ilmeisimmin upeissa puutarhoissa. Mikä oli aika hyvin, sillä matkan kesto oli kahdeksan päivää, ja yksi päivistä kului Atlantin ylitykseen. Matka lähtisi liikkeelle Englannista ja suuntautuisi en

Ms Tati Chester Beatty -kirjastossa Dublinissa

Kuva
Dublinin linnan portin lähestyminen toi Ms Tatille mieleen Aku Louhimiehen Irlannin tv:lle Irlannin satavuotisjuhlavuotta varten ohjaaman Rebellion -minisarjan. Ms Tati ei kuitenkaan ollut menossa linnaan. Hän etsi vanhan linnanmuurin yhteyteen tehtyä kirjastoa ja museota, jota hänelle oli kehuttu äärimmäisen mielenkiintoiseksi. Sellaiseksi, jonka näyttelyitä nähdäkseen ihmiset tulevat ulkomailta varta vasten käymään ja viettävät kirjastossa päiväkausia. Hän katseli ympärilleen linnan pihalla ja löysikin opasteet Chester Beatty Libraryyn . Kirjasto on erikoistunut vanhoihin ympäri maailmaa kerättyihin käsikirjoituksiin. Hänen mieleensä oli etukäteen muodostunut kuva paljon tummaa puuta sisältävästä vanhasta ja ahtaasta kirjastosta. Kun hän jonkin aikaa harhailtuaan ja ovenpieliä ja linnanpihaa ympäröiviä muistopuutarhoja ihailtuaan saapui paikalle, kirjasto osoittautui olevan moderni, vaalea ja avaraa tilaa henkivä. Poistuessaan myöhemmin toiseen suuntaan

Ms Tati Muckross Housessa

Kuva
Kesäkuinen aamu oli täynnä linnunlaulua, kun Ms Tati lähestyi Killarneyn keskustaa aikeenaan ottaa hevoskyyti Muckross Houseen . Vierustoveri junassa oli vinkannut, että sinne voisi matkustaa kaupungista myös vanhanaikaisilla hevosrattailla. Hevoset seisoskelivat odottamassa matkustajia. Mies pesi yhtä hevosta vesiletkun kanssa. Ajuriksi ilmaantui nuori poika, ja mies auttoi kohteliaasti Ms Tatin kärryyn ja haki vielä huolehtivasti hänen syliinsä viltin, tarkasti ja kiristi hevosen kiinnityshihnat samalla kun antoi pojalle ohjeita. He kopistelivat pian kaupungin katua autojen keskellä. Poika vaikutti ujolta ja hiljaiselta. Sitten he kääntyivät ajotien rinnalla kulkevalle hiekkatielle ja hevonen hirnahti iloisesti. - Se pitää tästä tiestä enemmän kuin autojen keskellä menemisestä. Ms Tati avasi keskustelua pojan kanssa. - Niin pitää. Ja tämä tie on rakennettukin ihan meitä varten. Täällä saavat ajaa vain hevoset. Poika tahtoi tietää mitä Ms Tati piti Irlanni