Ms Tati matkustaa

Ms Tati ei ole unohtanut lukijoitaan, vaikka onkin ollut useamman kuukauden hiljaa. Hän katselee matkakuviaan etäännyttävän sumun takaa. Värit ovat kadonneet, ja sanatkin ovat vähissä. Ms Tati menetti vuoden vaihtuessa rakkaan ihmisensä eikä ole vielä löytänyt maailmaa uudelleen, vaikka se onkin hänen tarkoituksenaan. Hän lähtee kuun puolivälissä etsimään värejä Hollannista, jossa kukkasipulit kuulemma puskevat iloa maailmaan. Hetken vielä hän kuitenkin viipyy harmaasävyisessä maailmassa ja kuuntelee sen hiljaisuutta. Poissaolon ääniä.

Marokon maaseudulla ajaessa saattaa törmätä uskomattomaan näkyyn.  Ms Tati nousi autosta ja oikoi jalkojaan tuijottaen tien vieren näkymää epäuskoisena. Vuohet pysyivät puun oksilla hänen tuijotuksestaan huolimatta. Muutama muukin auto oli pysähtynyt tien penkalle tällä kohtaa. Ihmiset huudahtelivat ihastuneina.  Kuljettaja katseli heidän lapsenomaista innostustaan tottuneesti, eikä näyttänyt tuntevan tarvetta selitellä näkyä millään tavoin.  Syy vuohien puissakiipeilyinnostukseen selvisi myöhemmin arganöljyn valmistukseen ja myyntiin erikoistuneessa naisten osuuskunnassa.  Heidän pysäköidessään rakennuksen eteen kaksi kielitaitoista ja markkinointihenkistä naista oli heitä vastaanottamassa. Toinen ryhmä ranskaa, toinen englantia puhuville.  Rakennuksen sisäpihalla istui naisia uppoutuneina arganöljyn valmistuksen eri vaiheisiin. Öljy valmistetaan perinteisin, satoja, jollei tuhansiakin vuosia vanhoin menetelmin käsin. Ms Tati oli jo nähnyt valmistusvälineet vieraill

Ms Tati tunsi itsensä ennakolta hieman naurettavaksi ajatellessaan itseään kyselemässä taksinkuljettajilta: "Voisitteko viedä minut salaiseen puutarhaan?" Seisottuaan aikansa viittilöimässä takseja Bab Taghzout in aukiolla ja päästyään jo yhteen taksiin etupenkillä istuvan huivipäisen naisen nyökättyä hyväksyvästi taksinkuljettajalle... mutta jouduttuaan silti luopumaan kyydistä, joka osoittautui olevan menossa väärään suuntaan, hän oli oikeastaan jo ennättänyt unohtaa, että asiassa oli hänen mielestään mitään huvittavaa. Kukaan taksinkuljettaja ei kuitenkaan tuntenut Salaista puutarhaa, kuten saattoi vähän odottaakin. Sen sijaan kaikki tiesivät missä on Café Arabe, jota vastapäätä puutarha kaupunkikartan mukaan sijaitsi. Tosin kahvilan eteen ei päässyt ajamaan taksilla. Pysähdyttyään taksinkuljettaja huikkasi ikkunasta parille kadulla kävelevälle miehelle jotain Café Arabesta ja he keskustelivat keskenään hetkisen vilkkaasti osoitellen käsillään poispäin taksista. M

(Kuva: Tiina Paju) Asia on niin, että mikäli Ms Tati olisi tiennyt millaiselle päiväreissulle suuntasi mukavien ja virttyneiden kaupunkitennareidensa kärjet, hän ei olisi ikimaailmassa lähtenyt matkaan. Edes villit apinalaumat eivät olisi saaneet häntä jättämään Marrakeshin mukavuusaluettaan. Tosin hänellä kyllä oli eräänlainen aavistus asiasta, hän myönsi itselleen jälkikäteen. Matka Marrakeshin horisontissa siintäviä Atlas-vuoria kohti taittui miellyttävästi jo aamun suhteellisessa viileydessä aloitettuna. Opas Ibrahim oli vastassa ja aloitti viemällä heidät kotikyläänsä ja esittelemällä sen vanhimman, useita vuosisatoja vanhan talon, jonne he saivat kurkistaa sisällekin ja tuntea alkuiltapäivän kuumuudessa talon sisällä vallitsevan miellyttävän viileyden. Eikä ihme, että talossa oli viileää, sillä sen ruo’oista ja savesta tehdyt tukevat seinät olivat paikoitellen jopa metrin paksuiset. Ms Tati sai yhdessä muiden kanssa kuulla vuoriston berbereiden elämäntavasta

 (Piirros: Tiina Paju) Lintu lauloi suljettujen ikkunaluukkujen takana arabiaksi. Huoneessa oli pilkkopimeää lukuun ottamatta kahta kapeaa valoviirua oven ja ikkunan luukkujen raoista. Ms Tati ei ihan heti muistanut missä oli, vaikka heräämiseen olivat häntä pohjustaneet jo ensin mullahien rukouskutsut ja sitten lähitienoon kukkojen itsetuntoiset kiekaisut. Hän peseytyi ja sujahti kesämekkoonsa ja sandaaleihinsa. No alusvaatteisiin tietysti myös, mutta hieno nainen ei mainitse niitä erikseen. Koko riad nukkui vielä aikaisen sunnuntaiaamun rauhassa, kun hän avasi kitisevät paksut puuovet auringonvalossa kylpevälle patiolleen ja sulki ne saman tien takanaan. Hän hipsi hiljaa portaat alakertaan, käveli rakennuksen keskuspuutarhan läpi ja pitkin kapeaa, hämärää käytävää portille, johon hänellä oli avain. Naapurustossa oltiin jo hereillä ja ohikulkijat tervehtivät häntä. Hän oli ennättänyt vilkaista riadista saamaansa karttaa ja varmistaa osaavansa noutopaikalle, josta paika