Tekstit

Näytetään tunnisteella Dublinin kasvitieteellinen puutarha merkityt tekstit.

Vihreällä ja sateisen viileällä saarella

Kuva
Keittiössä teetä keittäessään Ms Tati tunsi kuinka hikipisara tipahti hänen otsaltaan hänen paljaalle varpaalleen. Ulkolämpömittari näytti 25,2 astetta. - Ainakin näin kotioloissa tämä on ihan liian kuumaa minulle. Hän keitti SUUREN kupillisen teetä (kuuma juoma saa olon tuntumaan viileämmältä).  - Tiedän, minne tällaisena päivänä haluan, ja minulla on kirja kesken. Hän vei parvekkeelle kuppinsa ja Hanna Tuurin kirjan Vihreän saaren puutarhoissa.  - Tässä puutarhakirjassa on enimmäkseen talvi, kevät tai sateinen päivä. Hän tiesi liioittelevansa, mutta se on sallittua minkä tahansa tekemisen motivoimiseksi. Ja helteessä nautitaan eniten viilennyksestä, talvikylmissä ja -pimeissä on hyvä taas vastapainoksi lukea vaikka Intiasta, esimerkiksi Tarquin Hall in Vish Puri -dekkareita, joista hänen mieleensä olivat jääneet tappavan helteen kuvaukset yhtä lailla kuin Hanna Tuurin kirjojen viileä vehreys ja joskus vähän tarpeettomankin rapsakat viimat. Irlannissa ei suinkaan satanut koko ajan Ms

Ms Tati Dublinin kasvitieteellisessä puutarhassa ja Glasnevin-hautausmaalla

Kuva
Kasvitieteellisen puutarhan vierailun aamuna satoi vettä, mutta Ms Tati päätti olla optimisti ja otti sateenvarjonsa ja lähti jälleen matkaan karttoineen. Häntä vastaan käveli mies ulsterissa sateenvarjonsa alla. Mies katseli häntä ystävällisesti kuin punarinta puistossa. - Onpa todella vahinko, että tuli tällainen ilma! Hän kuulosti yhtä pahoittelevalta kuin jos sade olisi hänen vikansa. Ms Tati hymyili takaisin ja nyökytteli lohduttavasti. Kun hän oli kävellyt muutamia kilometrejä ja palannut neljä kertaa samaan risteykseen takaisin huomattuaan olevansa menossa väärään suuntaan, hän tuumasi ansainneensa second breakfastin .  Risteyksessä oli kahvila ja kahvilan tiski pursusi erilaisia piiraita. Missään ei kuitenkaan kerrottu mitä ne sisälsivät, joten Ms Tati tyytyi croisantiin ja mustaan teehen maidon kera. Toivo kasvitieteelliseen puutarhaan pääsemisestä vielä joskus elpyi hyvää irlantilaista teesekoitusta nauttiessa ja Ms Tati päätti lopettaa oman ets