Tekstit

Näytetään tunnisteella ekohotelli merkityt tekstit.

Ekohotelli Karibialla

Kuva
Karibian rannikko on paikoin ylikansoitettua lomanviettopaikkaa. Sellainen olikin Ms Tatin ennakkokäsitys seudusta, ennen kuin hän ryhtyi tutustumaan asiaan vähän paremmin. Ms Tati ei nimittäin koskaan ole tuntenut oloaan erityisen mukavaksi rantalomakohteissa, ainakaan jollei niissä ole tarjolla muutakin kuin itsensä polttamisen mahdollisuus joukkorituaalina. Tutkiessaan rannikon tietoja netistä hän kuitenkin huomasi, että Kolumbian pohjoisosassa on paljon säilynyttä luontoa ja luonnonsuojelualuetta. Vaikkei Ms Tati myöskään ole mikään rohkea ja tarmokas luonnossa vaeltaja, hänen sydämessään on heikko kohta luonnonläheiselle elämälle ja luonnon havainnoinnille - mieluummin kuitenkin suhteellisen miellyttävissä ja helpoissa olosuhteissa. Kolumbia on Brasilian jälkeen maailman monimuotoisin maa eläimistöltään ja kasvistoltaan. Ms Tatin matkalla tämä tarkoitti käytännössä sitä, että luontoa riitti havainnoitavaksi ja ihmeteltäväksi tarvitsematta varustautua Amazonin viidakkoon tai