Tekstit

Näytetään tunnisteella Penny Lane merkityt tekstit.

Ms Tati Penny Lanella

Kuva
Edes Ms Tatilla ei ollut mitään epäilystä siitä, mikä mahtaa olla Liverpoolin tunnetuin tuotos maailmalle. Ja mainittakoon, että Ms Tati ei ole harrastunut jalkapallosta. Liverpooliin kiertoajelulle päädyttyään Ms Tati oli siten varsin tyytyväinen kuullessaan, että ajelun yllätysteemana olisivat paikkakunnan suuret pojat eli The Beatles . Olematta mikään varsinainen Beatles-fani hän oli sentään tottunut kuuntelemaan ja pitämään heidän musiikistaan lähes koko ikänsä. Hän jopa muisti ihan tarkalleen milloin oli pikkutyttönä tullut tietämään moisen merkittävän bändin olemassaolosta. Joskin siihen aikaan 60-luvulla puhuttiin yhtyeistä. Eräänä juuri tällaisena kauniina kesäpäivänä kotipihallaan leikkiessään Ms Tati oli kuullut naapurin tytön huutavan itseään. Katsoessaan naapuriin päin hän saattoi nähdä ystävänsä seisovan kotinsa portailla ja levittävän päänsä yläpuolelle jättikuvaa, johon oli asiasta mitään tietämättä vaikea liittää sitä innostusta, mikä ystävästä säteili. Kuvassa