Tekstit

Näytetään tunnisteella puutarhat merkityt tekstit.

Vihreällä ja sateisen viileällä saarella

Kuva
Keittiössä teetä keittäessään Ms Tati tunsi kuinka hikipisara tipahti hänen otsaltaan hänen paljaalle varpaalleen. Ulkolämpömittari näytti 25,2 astetta. - Ainakin näin kotioloissa tämä on ihan liian kuumaa minulle. Hän keitti SUUREN kupillisen teetä (kuuma juoma saa olon tuntumaan viileämmältä).  - Tiedän, minne tällaisena päivänä haluan, ja minulla on kirja kesken. Hän vei parvekkeelle kuppinsa ja Hanna Tuurin kirjan Vihreän saaren puutarhoissa.  - Tässä puutarhakirjassa on enimmäkseen talvi, kevät tai sateinen päivä. Hän tiesi liioittelevansa, mutta se on sallittua minkä tahansa tekemisen motivoimiseksi. Ja helteessä nautitaan eniten viilennyksestä, talvikylmissä ja -pimeissä on hyvä taas vastapainoksi lukea vaikka Intiasta, esimerkiksi Tarquin Hall in Vish Puri -dekkareita, joista hänen mieleensä olivat jääneet tappavan helteen kuvaukset yhtä lailla kuin Hanna Tuurin kirjojen viileä vehreys ja joskus vähän tarpeettomankin rapsakat viimat. Irlannissa ei suinkaan satanut koko ajan Ms

Kew Gardens marraskuussa

Kuva
Junat kolkuttelivat minuutin välein Ms Tatin pienen hotellihuoneen ikkunan ali. Earl’s Courtin maanalaisen asema oli melkein vieressä. ”Hyvänä puolena tässä on, että tuntuu koko ajan, että on matkalla”, Ms Tati muistutti itseään. ”Ja onhan minulla korvatulpat, jos tarvitaan.” Marraskuisen Lontoon-käyntinsä tekemisiä etukäteen miettiessään hän oli ollut varma ainakin siitä, että puutarhat saisivat jäädä rauhaan. Jo vuodenajan vuoksi kannattaisi mukavaa tekemistä etsiä enimmäkseen sisätiloista. Lontoo kuitenkin hymyili hänen saavuttuaan. Ensimmäisen aamuteensä hän sai nauttia auringossa Gloucester Roadin Paul’in terassilla.  Parin ensimmäisen aurinkoisen päivän jälkeen hän keitteli huoneessaan tottuneesti iltateetä kaupungilta palattuaan, junien kodikas kolke taustalla. Samalla hän katseli maanalaisen karttaa. District Linella Earl’s Courtista ei ollut kovinkaan monen pysäkinvälin matka Kew Gardensiin.  Huomenna menenkin sinne, hän päätti. Seuraavana päivänä sate

Ylenpalttinen Keukenhof

Kuva
Keväisen hellepäivän sattuminen Keukenhofin tulppaanipuistossa käynnille oli enemmän kuin hyvä sattuma, puhumattakaan siitä, että puiston sipulikukkien loisto oli juuri parhaimmillaan Ms Tatin saapuessa. Kaikki  olivat parhaassa kukassaan: narsissit, tulppaanit, helmililjat, hyasintit, magnoliat ja muut keväisin kukkivat puut... Puistoon astuminen oli yhtä henkeäsalpaavaa kuin hienon ilotulituksen näkeminen. Värien ja muotojen ja niiden lukemattomien, odottamattomien yhdistelmien loisto kevään kirkkaassa valossa. Suuret vanhat puut kukassa ja niiden alla levittäytyvät värikylläiset kentät. Tuhansien hyasinttien huumaava tuoksu täytti ilman. Tämä on parempaa kuin joulu , Ms Tati tuumasi mielessään. Linnut lauloivat kuten vain linnut pariutumisen ja kodinrakennuksen euforiassa keväisin. Ainakin se ihmisten korvaan kuulostaa riemastukselta, mutta emmehän me tiedä, vaikka ne huutaisivat toisilleen äärimmäisen stressin vallassa, pitkä muuttomatka takanaan ja uusi voimainkoettelemus e