Tekstit

Näytetään tunnisteella maisemapuutarhat merkityt tekstit.

Faaraon hautakammiossa Staffordshiressa

Kuva
Copyright Tiina Paju Biddulph Grange -puutarha Staffordshire ssa tuntui Ms Tatista heti alkuunsakin leikkisimmältä puutarhalta, missä hän on koskaan käynyt. Myös salaperäisimmältä. Hän ja hänen ryhmänsä kuulivat, että puutarhasta löytyy mm italialainen, kiinalainen ja egyptiläinen puutarha, sen lisäksi, että siellä on arboretum, kirsikkapuutarha ja dahlia-, ruusu-, yrtti-, ja rodopuutarhat. Muun muassa. Kun Ms Tati seisoi linnamaisen rakennuksen edessä ja katseli alapuolellaan näkyvää puutarhaa, ei hän olisi voinut kuvitella, että kaikki nuo puutarhan puolet piileksivät jossakin hänen edessään. Hän näki vain puita ja pensaita ja kukkaruukkuja.  Mutta puutarhalla oli hänelle varattuna omat yllätykset.  Ne alkoivat siitä, miten puutarhassa kävellessä aina ihan uusi alue putkahti esiin säntillisesti ja geometrisesti leikatun pensasaidan takaa. Uusi väri, uusi teema, uudet kasvit. Ei mitään vihjeitä havaittavissa siitä mikä kulman takana odotti. Sadetta vihmoi kevyesti, mul