Tekstit

Näytetään tunnisteella Porvoo merkityt tekstit.

Höyrylaivalla Porvooseen

Kuva
Kesä-Porvoo M/s J.L. Runeberg alkoi olla valmiina matkaan Helsingin Kauppatorin rannassa presidentinlinnan edessä.  Paha vain, että Ms Tati puolestaan oli Hotelli Palacen edessä olevan laiturin edustalla, mistä hän oli jostakin syystä kuvitellut laivan lähtevän. Vilkaisu laiturille, jossa venettä odotti yksinäinen, pieni hautajaissaattue, kertoi hänelle, että paikka oli väärä. Tällöin jopa Ms Tatin täytyi turvautua laivayhtiön lipun yhteydessä sähköpostiin lähettämiin ohjeisiin, joissa kerrottiinkin lähtöpaikka hyvin selkeästi. Ms Tati saapui laivalle kuitenkin ihan tarpeeksi ajoissa ennen lähtöä. Naama punaisena ja hiki helmeillen hellepäivän aamun kävelykirinsä vuoksi. Vanhalla höyrylaivalla oli mukavan vanhanaikaista tunnelmaa. Penkit, laivakello, monet yksityiskohdat. Kaunis sää oli houkutellut matkaajia mukaan niin, että laivalla oli ihan täyttä. Kuinka täyttä, siitä Ms Tati kuuli esimerkin poiketessaan ostamaan kupposen teetä laivan kuppilasta, jossa monet olivat nauttimassa lohi

Pitkää perjantaita Porvoossa

Kuva
Ms Tati ajatteli hyödyntää pääsiäislauantain vapaapäivän käymällä katsomassa, miten kevät etenee Porvoossa. Edellisestä käynnistä oli tainnut vierähtää jo lähemmäksi pari vuosikymmentä, niin uskomattomalta kuin se jopa hänen omissa korvissaankin kuulosti. Hän ryhtyi varaamaan OnniBussin sivuilta onnikkalippuja ja olikin nopeasti ja näppärästi katsonut itselleen sopivat kellonajat ja ostanut liputkin.  Sitten hän huomasi, että liput olivatkin pitkäperjantaiksi. No mutta , hän mietti. Ei kai tämä nyt niin päivän päälle voi olla. Kirkollisina juhlapäivinä kaupungit, niin pienet kuin suuretkin, näyttävät vähän erilaista naamaa. Usein vaikutelma on vähän arkista hyörinää masentavampi. Monet paikat ovat kiinni ja katujen tallaajalle tulee tunne, että ehkä hänen(kin) pitäisi olla kotonaan kastelemassa rairuohoa ja tekemässä asetelmia pupuista ja suklaamunista. Museoihin ei ainakaan ollut asiaa. Runeberg-museoon pitääkin mennä kesällä, jolloin voi käydä myös Fredrik