Tekstit

Näytetään tunnisteella Rajasthan merkityt tekstit.

Tiikerisafarilla

Kuva
Ennen aamunsarastusta hotellin aulaan kokoontui joukko unisia ihmisiä. Aulan pöydällä oli maljassa suolakeksejä, mutta aamiaista olisi tarjolla vasta tiikerisafarin jälkeen. Kaikki seurasivat sivusilmällä, milloin ja miten paikallisille luonto-oppaille, jotka samalla toimivat jeeppien kuljettajina, arvottaisiin heidän ajoreittinsä. Toimi oli nopeasti ohi, eivätkä kaikki vaikuttaneet osaansa tyytyväisiltä. Joillakin reiteillä oli paljon helpompi tehdä hyviä eläinhavaintoja kuin toisilla. Ms Tati kiipesi jeeppiin yhdessä ryhmänsä kanssa. Ennen varsinaiselle luonnonsuojelualueelle pääsyä he ajoivat pienten, muutamista taloista ja majoista koostuvien kylien ohi. Tien varsilla heräiltiin. Pihoissa paloivat savuttavat nuotiot, joissa poltettiin majojen katoilla auringossa kuivattuja lehmänlantakakkuja. Tulilla kiehui varmaankin teevesi ja emännät valmistautuivat leipomaan. Viluiset perheenjäsenet kokoontuivat tulen ympärille lämmittelemään. Savu tuoksui hyvältä, Ms Tati pani merk

Hippikameli Ranthamboren kansallispuistossa

Kuva
Ms Tati suhtautui vähän ristiriitaisin tuntein safarille menoon, sillä periaatteessa hän ei pidä siitä, että eläinten elinalueelle tunkeudutaan turistien huvittamiseksi.  Hänen Intian kiertomatkansa oli tarkoitus muodostua Delhin, Agran ja Jaipurin muodostaman kultaiseksi kolmioksi kutsutun Pohjois-Intian kierroksesta. Matka kuitenkin peruuntui pelkkänä kaupunkikierroksena järjestettynä matkana ja hänelle jäi vaihtoehdoksi ottaa sama matka versiona, johon kuului kaupunkikierrosten lisäksi myös vierailu Ranthamboren kansallispuistossa. Salaisesti hän kyllä iloitsi siitä, että saisi nähdä myös Intian luontoa, ja toivoi, ettei luonto-osuus osoittautuisi pettymykseksi eläimiin suhtautumisen osalta. Hän sai tulla huomaamaan, että joku tai jotkut Intian tuhansista jumalista varmaankin kokevat asiakseen vastata luontoon liittyviin toiveisiin. Ensimmäinen asia, jonka Ms Tati havaitsi heidän bussinsa lähestyessä heidän Ranthamboren kansallispuiston alueella sijaitsevaa majap

Jaipurin norsut, lehmät ja kamelit

Kuva
Intian Rajasthanin pääkaupungin Jaipurin jalkakäytävät ovat hyvin kuoppaisia. Ms Tati huomasi asian kompastuessaan ja lentäessään rähmälleen maahan, kun oli juuri tulossa katsomasta yhtä Jaipurin hienoimmista nähtävyyksistä eli Tuulten palatsin julkisivua. Polveen tuli vain pieni nirhauma, mutta apukuljettaja syöksyi bussista huolestuneena tarkastamaan vammaa. Hän tarttui määrätietoisesti Ms Tatia käsipuolesta ja johdatti takaisin bussiin. On desinfioitava. Ms Tati ei vastustellut, vaikka tunsikin olonsa naurettavaksi. Ei niin ihmekään, sillä matkatoverit virnuilivat avoimesti topakalle talutusotteelle. - Nyt sinua viedään! Apukuljettaja löysi bussin etuosasta pölyisen metallirasian, jossa oli pieni rulla harvaa harsokangasta ja runtattu, kulunut tuubi jotakin tuntematonta rasvaa. Ms Tatin istuessa jo kiltisti paikallaan apukuljettaja punnitsi noita kahta ensiaputarviketta käsissään tietämättä oikein, miten ryhtyisi lääkintätehtäväänsä. Sitten hän keksi. Hän k