Hippikameli Ranthamboren kansallispuistossa




Ms Tati suhtautui vähän ristiriitaisin tuntein safarille menoon, sillä periaatteessa hän ei pidä siitä, että eläinten elinalueelle tunkeudutaan turistien huvittamiseksi. 

Hänen Intian kiertomatkansa oli tarkoitus muodostua Delhin, Agran ja Jaipurin muodostaman kultaiseksi kolmioksi kutsutun Pohjois-Intian kierroksesta. Matka kuitenkin peruuntui pelkkänä kaupunkikierroksena järjestettynä matkana ja hänelle jäi vaihtoehdoksi ottaa sama matka versiona, johon kuului kaupunkikierrosten lisäksi myös vierailu Ranthamboren kansallispuistossa.

Salaisesti hän kyllä iloitsi siitä, että saisi nähdä myös Intian luontoa, ja toivoi, ettei luonto-osuus osoittautuisi pettymykseksi eläimiin suhtautumisen osalta. Hän sai tulla huomaamaan, että joku tai jotkut Intian tuhansista jumalista varmaankin kokevat asiakseen vastata luontoon liittyviin toiveisiin.

Ensimmäinen asia, jonka Ms Tati havaitsi heidän bussinsa lähestyessä heidän Ranthamboren kansallispuiston alueella sijaitsevaa majapaikkaansa, oli hippikameli isäntineen. Pienen kylän satametrisen keskuskadun (ja ainoankin kadun) hotelliin johtavan kaarteen oli valloittanut seurue, jonka näkyvimpiä jäseniä olivat kaksi erilaisin etnokuvioin koristeltua kamelia – tai yksikyttyräisiä dromedaarejahan ne olivat - kirkasvärisiä hippikoristeita kaulassaan ja kasvoillaan.

Ms Tati pääsi tutkimaan dromedaareja lähempää, sillä hänen piti ensimmäiseksi käydä yrittämässä nostaa käteistä kylässä olevasta pankkiautomaatista. Hän oli siihen mennessä jo oppinut, että kyse oli nimenomaan yrittämisestä. Intiassa oli edelleen jokin aika sitten toteutetun rahauudistuksen jälkeen pulaa käteisestä ja pankkiautomaateissa tai rahanvaihtopisteissä ei aina välttämättä ollut rahaa.

Hän käveli hotelliltaan kohti dromedaariseuruetta ja erehtyi ottamaan kameransa esiin. Teini-ikäinen poika lähestyi häntä heti käsi ojossa ja ilmoitti, että kuvaaminen maksaa.

- Selvä.

Ms Tati laittoi kameransa pois.

- Minulla ei ole yhtään käteistä.

Poika alkoi tinkiä ilmoittamastaan summasta, kunnes lopulta sanoi selvästi melko loukkaantuneena ja tympääntyneenä, että Ms Tati voisi kuvata vaikka yhdellä sentillä, kunhan vain maksaisi edes jotakin. Ms Tati jatkoi matkaansa hiukan pahastuneena.

Hän löysi pankkiautomaatin, joka sekä toimi että antoi ulos rahaa. Tästä innostuneena hän päätti, että nytpä kuvataan kameleita.

Lähestyessään poikaa ja hänen kameleitaan uudelleen, Ms Tati otti taskustaan pienimmän automaatin antaman rahan, joka tietenkin sattui olemaan aika paljon enemmän kuin pojan ensimmäinen pyyntö kamelin valokuvaamisesta.

- Ta-daa! NYT minä kuvaan!

Hän hihkaisi iloisena.

Poika otti häneltä rahan enemmän kuin tyytyväisenä, mutta ei ennättänyt pistää sitä taskuunsa asti ennen kuin hänen isänsä, kultahampainen kokovalkoiseen pukeutunut herrasmies, kiirehti tien toisen puolen kahvilan katoksen alta paikalle.

- Minä hoidan tämän.

Hän tervehti Ms Tatia hyvin kunnioittavasti sekä esittäytyi kumartaen kevyesti. Liikemiehen elkein hän alkoi esitellä eläimiään.

Toisen dromedaarin nimi oli Nolla ja toisen Pilvi. Pilvi oli kova puremaan ja sylkemään, joten Ms Tatin kannattaisi lähestyä sitä varovasti. Nolla taas oli rauhallinen ja lempeä ja herra ottaisi mieluusti Ms Tatista kuvia Nollan kanssa.

Ms Tati ei ole kovin innokas valokuvattava, mutta suostui tällä kertaa enemmän kuin mielellään poseeraamaan Nolla-dromedaarin kanssa, kun tämä näytti tervehtivän tapahtumaa ihan mukavana ohjelmanumerona pelkkään seisoskeluun ja haukotteluun verrattuna. Ohjakset olivat Ms Tatilla ja Nolla taivutti päätään ja pani hellästi poskensa Ms Tatin poskea vasten.

Kuvaussessio herätti hilpeyttä lähellä parkissa olevan kuorma-auton lavalla, jonne oli vähitellen kotimatkan kyytiä varten kokoontunut työstä palaavia miehiä. Lavallinen miehiä nauroi hyväntahtoisesti Ms Tatin innostukselle kameleita kohtaan. Ms Tati toki tiesi, että osan naurusta sai aikaan hänen antamansa paikallisissa oloissa naurettavan suuri pikkuseteli, mutta omasta mielestään hän sai huvitusta koko rahan edestä.

Ms Tati kyseli paimentolaisherrasmieheltä dromedaareihin maalatuista kuvoista. Kuka ne oli maalannut ja oliko kuvioilla jotain merkityksiä? Mies kertoi olleensa itse taiteilijana ja että kuviot olivat ”hänen kansansa” vanhoja merkkejä. Ms Tatikin tunnisti kuviot saman tyyppisiksi kuin vaikkapa matoissa tai muissa tekstiileissä saattaa nähdä. Tyyliteltyjä eläimiä enimmäkseen.

Ms Tatin tehdessä lähtöä mies hyvästeli hänet kuin liikemies, joka on tehnyt uuden liiketuttavuutensa kanssa merkittävät kaupat. Hän sanoi, että ajeluttaisi kyllä Ms Tatia vaunuissaan mieluusti, minne vain tämä lähiseuduilla suvaitsi haluta. Ms Tati kiitti ja kertoi illallisen jo odottavan hotellissa ja seuraavana aamuna olevan edessä hyvin aikainen herätys safarille. Mies toi julki pettymyksensä ja ilmoitti, että Ms Tati voisi lähettää hotellista illan kuluessa ketä vain tuttaviaan ajelulle ja he saisivat ajaa Ms Tatin jo maksamalla hinnalla.

Hotelliinsa palatessaan Ms Tati tunsi tehneensä hyvät kaupat, eikä hänelle edes jäänyt epäilyttävää oloa dromedaarien elinpiiriin tunkeutumisestaan. Hänellä oli tunne, että eläimet olivat lähinnä kiitollisia siitä, ettei hän nauranut heidän tamineilleen.

”Luulen, etteivät he kuitenkaan syytä minua pukeutumispakostaan. Ehkä”, hän ajatteli farisealaisesti.







Kommentit