Hippikameli Ranthamboren kansallispuistossa
Ms Tati suhtautui vähän ristiriitaisin tuntein safarille
menoon, sillä periaatteessa hän ei pidä siitä, että eläinten elinalueelle
tunkeudutaan turistien huvittamiseksi.
Hänen Intian kiertomatkansa oli
tarkoitus muodostua Delhin, Agran ja Jaipurin muodostaman kultaiseksi kolmioksi
kutsutun Pohjois-Intian kierroksesta. Matka kuitenkin peruuntui pelkkänä
kaupunkikierroksena järjestettynä matkana ja hänelle jäi vaihtoehdoksi ottaa sama
matka versiona, johon kuului kaupunkikierrosten lisäksi myös vierailu
Ranthamboren kansallispuistossa.
Salaisesti hän kyllä iloitsi siitä, että saisi nähdä myös
Intian luontoa, ja toivoi, ettei luonto-osuus osoittautuisi pettymykseksi eläimiin
suhtautumisen osalta. Hän sai tulla huomaamaan, että joku tai jotkut Intian
tuhansista jumalista varmaankin kokevat asiakseen vastata luontoon liittyviin
toiveisiin.
Ensimmäinen asia, jonka Ms Tati havaitsi heidän bussinsa
lähestyessä heidän Ranthamboren kansallispuiston alueella sijaitsevaa majapaikkaansa, oli
hippikameli isäntineen. Pienen kylän satametrisen keskuskadun (ja ainoankin
kadun) hotelliin johtavan kaarteen oli valloittanut seurue, jonka näkyvimpiä jäseniä olivat kaksi erilaisin etnokuvioin koristeltua kamelia – tai yksikyttyräisiä
dromedaarejahan ne olivat - kirkasvärisiä hippikoristeita kaulassaan ja
kasvoillaan.
Ms Tati pääsi tutkimaan dromedaareja lähempää, sillä hänen
piti ensimmäiseksi käydä yrittämässä nostaa käteistä kylässä olevasta
pankkiautomaatista. Hän oli siihen mennessä jo oppinut, että kyse oli
nimenomaan yrittämisestä. Intiassa oli edelleen jokin aika sitten toteutetun
rahauudistuksen jälkeen pulaa käteisestä ja pankkiautomaateissa tai
rahanvaihtopisteissä ei aina välttämättä ollut rahaa.
Hän käveli hotelliltaan kohti dromedaariseuruetta ja erehtyi
ottamaan kameransa esiin. Teini-ikäinen poika lähestyi häntä heti käsi ojossa
ja ilmoitti, että kuvaaminen maksaa.
- Selvä.
Ms Tati laittoi kameransa pois.
- Minulla ei ole yhtään käteistä.
Poika alkoi tinkiä ilmoittamastaan summasta, kunnes lopulta
sanoi selvästi melko loukkaantuneena ja tympääntyneenä, että Ms Tati voisi
kuvata vaikka yhdellä sentillä, kunhan vain maksaisi edes jotakin. Ms Tati
jatkoi matkaansa hiukan pahastuneena.
Hän löysi pankkiautomaatin, joka sekä toimi että antoi ulos
rahaa. Tästä innostuneena hän päätti, että nytpä kuvataan kameleita.
Lähestyessään poikaa ja hänen kameleitaan uudelleen, Ms Tati
otti taskustaan pienimmän automaatin antaman rahan, joka tietenkin sattui
olemaan aika paljon enemmän kuin pojan ensimmäinen pyyntö kamelin
valokuvaamisesta.
- Ta-daa! NYT minä kuvaan!
Hän hihkaisi iloisena.
Poika otti häneltä rahan enemmän kuin tyytyväisenä, mutta ei ennättänyt
pistää sitä taskuunsa asti ennen kuin hänen isänsä, kultahampainen
kokovalkoiseen pukeutunut herrasmies, kiirehti tien toisen puolen kahvilan
katoksen alta paikalle.
- Minä hoidan tämän.
Hän tervehti Ms Tatia hyvin kunnioittavasti sekä esittäytyi
kumartaen kevyesti. Liikemiehen elkein hän alkoi esitellä eläimiään.
Toisen dromedaarin nimi oli Nolla ja toisen Pilvi. Pilvi oli
kova puremaan ja sylkemään, joten Ms Tatin kannattaisi lähestyä sitä varovasti.
Nolla taas oli rauhallinen ja lempeä ja herra ottaisi mieluusti Ms Tatista
kuvia Nollan kanssa.
Ms Tati ei ole kovin innokas valokuvattava, mutta suostui
tällä kertaa enemmän kuin mielellään poseeraamaan Nolla-dromedaarin kanssa, kun tämä näytti tervehtivän tapahtumaa ihan mukavana
ohjelmanumerona pelkkään seisoskeluun ja haukotteluun verrattuna. Ohjakset olivat Ms Tatilla ja
Nolla taivutti päätään ja pani hellästi poskensa Ms Tatin poskea
vasten.
Kuvaussessio herätti hilpeyttä lähellä parkissa olevan
kuorma-auton lavalla, jonne oli vähitellen kotimatkan kyytiä varten kokoontunut
työstä palaavia miehiä. Lavallinen miehiä nauroi hyväntahtoisesti Ms Tatin
innostukselle kameleita kohtaan. Ms Tati toki tiesi, että osan naurusta sai
aikaan hänen antamansa paikallisissa oloissa naurettavan suuri pikkuseteli,
mutta omasta mielestään hän sai huvitusta koko rahan edestä.
Ms Tati kyseli paimentolaisherrasmieheltä dromedaareihin
maalatuista kuvoista. Kuka ne oli maalannut ja oliko kuvioilla jotain
merkityksiä? Mies kertoi olleensa itse taiteilijana ja että kuviot olivat ”hänen
kansansa” vanhoja merkkejä. Ms Tatikin tunnisti kuviot saman tyyppisiksi kuin
vaikkapa matoissa tai muissa tekstiileissä saattaa nähdä. Tyyliteltyjä eläimiä
enimmäkseen.
Ms Tatin tehdessä lähtöä mies hyvästeli hänet kuin
liikemies, joka on tehnyt uuden liiketuttavuutensa kanssa merkittävät kaupat.
Hän sanoi, että ajeluttaisi kyllä Ms Tatia vaunuissaan mieluusti, minne vain
tämä lähiseuduilla suvaitsi haluta. Ms Tati kiitti ja kertoi illallisen jo odottavan
hotellissa ja seuraavana aamuna olevan edessä hyvin aikainen herätys safarille.
Mies toi julki pettymyksensä ja ilmoitti, että Ms Tati voisi lähettää
hotellista illan kuluessa ketä vain tuttaviaan ajelulle ja he saisivat ajaa Ms
Tatin jo maksamalla hinnalla.
Hotelliinsa palatessaan Ms Tati tunsi tehneensä hyvät
kaupat, eikä hänelle edes jäänyt epäilyttävää oloa dromedaarien elinpiiriin
tunkeutumisestaan. Hänellä oli tunne, että eläimet olivat lähinnä kiitollisia
siitä, ettei hän nauranut heidän tamineilleen.
”Luulen, etteivät he kuitenkaan syytä minua
pukeutumispakostaan. Ehkä”, hän ajatteli farisealaisesti.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentoi, kysy, kerro omista kokemuksistasi ja ajatuksistasi!