Tekstit

Näytetään tunnisteella kaupunkimatkat merkityt tekstit.

Höyrylaivalla Porvooseen

Kuva
Kesä-Porvoo M/s J.L. Runeberg alkoi olla valmiina matkaan Helsingin Kauppatorin rannassa presidentinlinnan edessä.  Paha vain, että Ms Tati puolestaan oli Hotelli Palacen edessä olevan laiturin edustalla, mistä hän oli jostakin syystä kuvitellut laivan lähtevän. Vilkaisu laiturille, jossa venettä odotti yksinäinen, pieni hautajaissaattue, kertoi hänelle, että paikka oli väärä. Tällöin jopa Ms Tatin täytyi turvautua laivayhtiön lipun yhteydessä sähköpostiin lähettämiin ohjeisiin, joissa kerrottiinkin lähtöpaikka hyvin selkeästi. Ms Tati saapui laivalle kuitenkin ihan tarpeeksi ajoissa ennen lähtöä. Naama punaisena ja hiki helmeillen hellepäivän aamun kävelykirinsä vuoksi. Vanhalla höyrylaivalla oli mukavan vanhanaikaista tunnelmaa. Penkit, laivakello, monet yksityiskohdat. Kaunis sää oli houkutellut matkaajia mukaan niin, että laivalla oli ihan täyttä. Kuinka täyttä, siitä Ms Tati kuuli esimerkin poiketessaan ostamaan kupposen teetä laivan kuppilasta, jossa monet olivat nauttimassa lohi

Ms Tati katselee kirjankansia ja sanoittajan taidekokoelmaa Hämeenlinnassa

Kuva
Martti Mykkäsen kirjankansia. Hämeenlinnan taidemuseon mäki kylpi kevätauringossa ja pihan vanhat puut näyttäytyivät komeina ryhmyisine oksineen, vielä ilman lehtiä. Puiden alla vihersi ja muutenkin ilmasta saattoi aistia, miten vihreys on valtaamassa tilaa maailmassa. Junamatkalla Hämeenlinnaan Ms Tati oli jo saattanut nähdä kevyen vihreän harson lehtipuiden oksien ympärillä. Ms Tati seisahtui hetkeksi katselemaan pihapiirin kauniita, eri-ikäisiä rakennuksia ja meni sitten sisään Käännekohta -näyttelyn tiloihin. Hän esitteli museokorttinsa lipunmyyjälle ja huomasi näyttelytilan olevan lähes tyhjä. Täälläpä ei tarvitse kärsiä tungoksesta, hän mietti, kun suuntasi alakerran ensimmäiseen huoneeseen. Näyttely, joka koostui pääosin kirjoista ja niiden kansikuvien originaaleista esitteli 1950-1960 -lukujen kirjankansitaidetta ja jonkin verran myös sen suhdetta yleensä kuvataiteeseen. Aikaan, jolloin kansitaide nousi erityiseen kukoistukseen. Ville Hänninen on kirjoittanut näyttelyyn liittyv

Teatterimatka Tampereelle

Kuva
Ms Tati sattui huomaamaan, että Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa esitetään Eugène Ionescon Tuolit-näytelmää . Pakko päästä!   Niin kauan oli siitä, kun hän viimeksi oli nähnyt livenä absurdia teatteria ylipäätään, puhumattakaan Ionescosta. Äkillinen ikävä TTT:n esityksiinkin alkoi vaivata heti. Teatterimatkasta Tampereelle tuli vihdoinkin varovaisen Ms Tatin ensimmäinen oikea, yön yli jatkunut pienoismatka koronan ilmaantumisen jälkeen. Teatterilippu, junalippu ja sitten hotellin valikointia pitkään ja hartaasti, ihan matkan suunnittelemisen ilon maksimoimiseksi. Ihan keskustasta, tietenkin. Vai menisikö hotelliin, jossa on spa? No ei! Hotelliksi valikoitui ihan junaraiteiden ja rautatieaseman vieressä komeana töröttävä Solo Hotelli Torni , jonne pääsee kätevästi suoraan rautatieaseman raidetunnelista. Paitsi että Ms Tati teki pienen kunniakierroksen pakkasessa aseman ulkopuolella käsimatkalaukkuaan kiskoen ennen kuin keksi, että olisi päässyt lähes suoraan tulorai

Flamenco!

Kuva
Ms Tati oli varannut hyvissä ajoin liput Flamenco-esitykseen, kun tiesi yöpyvänsä Madridissa helmikuussa. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt  huippuammattilaisten tanssivan flamencoa, vaikka oli kyllä enemmän tai vähemmän satunnaisesti nähnyt flamencoa tanssittavan Espanjassa käydessään. Ei hän ollut tuntenut mitään erityisen suurta kiinnostusta tätä dramaattista tanssia kohtaan, jonka ympärillä hänen mielestään leijui aika vahva turistibisneksen käry. Nyt hän oli kuitenkin päättänyt sivistää itseään. Torres Bermejas -flamencoravintola on toiminut Madridissa jo vuodesta 1960 eli se viettää tänä vuonna 60-vuotisjuhliaan, näin Ms Tati luki ravintolan nettisivuilta  varausta tehdessään. Ravintolan flamencotaiteilijoihin kuuluu ja on kuulunut melkoinen joukko Espanjan eturivin flamenco-taiteilijoita useiden vuosikymmenten ajalta: niin tanssijoita, laulajia kuin kitaristejakin. Niinpä Ms Tati oli iloisen jännittynyt matkustaessaan hotellistaan metrolla Puerta del Solin aukiolle, jonka