Ms Tati katselee kirjankansia ja sanoittajan taidekokoelmaa Hämeenlinnassa

Martti Mykkäsen kirjankansia.

Hämeenlinnan taidemuseon mäki kylpi kevätauringossa ja pihan vanhat puut näyttäytyivät komeina ryhmyisine oksineen, vielä ilman lehtiä. Puiden alla vihersi ja muutenkin ilmasta saattoi aistia, miten vihreys on valtaamassa tilaa maailmassa. Junamatkalla Hämeenlinnaan Ms Tati oli jo saattanut nähdä kevyen vihreän harson lehtipuiden oksien ympärillä.

Ms Tati seisahtui hetkeksi katselemaan pihapiirin kauniita, eri-ikäisiä rakennuksia ja meni sitten sisään Käännekohta-näyttelyn tiloihin. Hän esitteli museokorttinsa lipunmyyjälle ja huomasi näyttelytilan olevan lähes tyhjä. Täälläpä ei tarvitse kärsiä tungoksesta, hän mietti, kun suuntasi alakerran ensimmäiseen huoneeseen.

Näyttely, joka koostui pääosin kirjoista ja niiden kansikuvien originaaleista esitteli 1950-1960 -lukujen kirjankansitaidetta ja jonkin verran myös sen suhdetta yleensä kuvataiteeseen. Aikaan, jolloin kansitaide nousi erityiseen kukoistukseen. Ville Hänninen on kirjoittanut näyttelyyn liittyvän samannimisen Hämeenlinnan taidemuseon julkaisun, jonka Ms Tati huomasi jo paluumatkallaan junassa lueskellessaan todella mielenkiintoiseksi ja asiantuntevaksi.

Ms Tati oli jo etukäteen päättänyt ostaa näyttelyyn liittyvän kirjan, mutta olisi luultavasti päätynyt ostamaan sen joka tapauksessa kierrettyään paljon nostalgisia lukumuistoja sisältäneen näyttelyn, joka levittäytyi museorakennuksessa kahteen kerrokseen. Näyttely esitteli pääasiassa kahden melkoisen suurtyön kansitaiteilijoina tehneen Martti Mykkäsen ja Ahti Lavosen töitä, joita on nähty etenkin Keltaisen kirjaston kirjojen ja Otavan julkaisemien runokirjojen kansina.

Näyttelyjulisteen ja Käännekohtia-kirjan kansikuvatyönä on Martti Mykkäsen herkin värein tekemä kollaasikansi Aila Meriluodon vuonna 1958 ilmestyneeseen Pahat unet -runokokoelmaan.

Ms Tati kuljeskeli näyttelytilassa ja bongaili oman kirjahyllynsä teoksia: Mirkka Rekolan Vedessä palaa, James Joycen Odysseus, Raimo Hartzellin Myöhemmin samana kesänä, Tyyne Saastamoisen Olen lähtenyt kauas, Pentti Saarikosken Kuljen missä kuljen... Olisin voinut järjestää omankin näyttelyn omista aineistoista, hän mietti. Mutta siitä ei olisi kyllä tullut ihan näin kiinnostavaa.

Hän huomasi saavansa omistushalun puuskia joidenkin kirjojen kohdalla, ja vain pelkästään kansikuvien vuoksi. Aapelin kirjojen hienot kannet: Onko kissa kotona, Alvari kanavahti ja Pikku Pietarin piha. Vera Panovan Serjoza. Friedrich Griesen Talvi. Marko Tapion Terassi. Martti Merenmaan Lintuja taivaalla. Eila Pennasen Mutta. Antti Hyryn Maantieltä hän lähti. Eeva- Liisa Mannerin Kävelymusiikkia pienille virtahevoille. Ihan riippumatta siitä, että jotkut näistä äkkiä himoittavilta tuntuvista kirjoista jo löytyivät hänen hyllystään, vaikkakin eri painoksina. Tuli myös ikävä lukea vastaan tulevia 50- ja 60-lukujen jo unohtuneita kirjailijoita.

Mukavaa oli myös verrata Mykkäsen kurinalaisen harmonisen esittävää tai modernistista ilmaisua Lavosen leikkisään kuvataiteilijan viivaan ja sen abstraktioihin.

Näyttelyn pysähdyttävimpänä kokonaisuutena Ms Tatille jäi mieleen Mykkäsen kuvitus Suomen kuvalehdessä vuonna 1962 ilmestyneeseen Aleksander Solzenytsynin Päivä Stalinin keskitysleirissä -nimellä julkaistuun jatkosarjaan Ivan Denisovitsin päivä -romaanista. Tummat, ilmeikkäät, mutta raskastekoiset kuvat näyttävät ihmisiä, keskitysleirin vartiotornia ja ruumiiden polttolaitosta. Niiden äärellä Ms Tati mietti myös hiukan happamasti, että nykyisin moiset tarinat - jatkokertomuksina tai novelleina - ovat lehdissä harvinaisia kuin raaputusvoitot. Tuollaisen upeasti kuvitetun tarinan lukeakseen saattaisi kuitenkin vielä nykyisinkin innostua ostamaan paperilehden.

Käppäiltyään alakerroksen näyttelytilat läpi Ms Tati meni lepuuttamaan jalkojaan Vexi Salmen olohuoneeseen. Tila oli sisustettu museon oleskelutilaksi Vexi Salmen testamenttilahjoituksen yhteydessä saaduin huonekaluin ja muin esinein. Mukavan nojatuolin lisäksi Ms Tatin huomio kiinnittyi sohvan yläpuolella komeilevaan Kari Cawenin suurikokoiseen työhön Taistelevat hanhet. Kauempaa työ näytti abstraktilta maalaukselta, mutta kun Ms Tati kurkisti lähempää, hän huomasi että taulun kehykset oli täytetty lasin alle sommitelluilla höyhenillä. Häntä nauratti. Toivottavasti työlle ei tule tarvetta vaihtaa kehyksiä. Jos nuo vaikka sattuvat olemaan vain lasin alle litistettyjä irtohöyheniä.

Cawenin töitä löytyi lisää Vexi Salmen kokoelmasta, joka sijaitsi erillisessä rakennuksessa. Vexi Salmi oli museovirkailijan mukaan intohimoinen tulitikkuetikettien keräilijä ja hänellä oli niitä noin tuhannen etiketin kokoelma. Cawenin tulitikkulaatikkoinstallaatioita löytyi Salmen kokoelmasta useitakin.

Oli jännittävää tutkailla yhden taidekeräilijän ja muusta yhteydestä tutun sanoittajataiturin kokoaman taidekokoelman monipuolisuutta. "Mikä lauluista tulee se tauluihin menee", oli Vexi Salmen mottoja näyttelytekstin mukaan. Kokoelma antaa kuvan siitä, ettei Salmi suinkaan ollut vähäinen taiteen tukija.

Ms Tatin suosikki kokoelmassa oli Jani Hännisen leikittelevän hyväntuulinen taulu Full Circle, jonka äärelle Ms Tati jäi hetkeksi pohtimaan erilaisia elämän ympyröitä. Samantapaisia hyvänmielisiä töitä olivat eestiläisen Leonhard Lapinin akryylivärein maalattu mandoliini otsikolla Stravinskylle: Pyhä kevät ja Anne Koskisen lapsiveistos Lillörenin Emil.

Taideteosten lomassa oli myös välähdyksiä Vexi Salmen elämästä: Vexi Salmen elämän embleemeiksi nimetyt vitriiniin asetetut tupakka-aski, korttipakka ja risainen henkilötodistus. Nuoruusvuosien valokuva yhdessä hyvän ystävän Irwin Goodmanin kanssa sekä Marjatta Tapiolan muotokuva Goodmanista ja nopea luonnos Vexi Salmesta. Myös muutama käsin kirjoitettu tekstitys löytyi seinältä.

Päästäkseen hissillä Vexi Salmen kokoelmaa esittelevään kerrokseen Ms Tati sai saattajan, joka johdatti hänet lukittujen ovien läpi hissille, joka olisi helposti voinut nielaista vaikka kuusi hevosta. Ms Tati tunnusti mielessään, että olisi saattanut eksyäkin ilman opasta talon käytäville, ja kenties vaikka päätyä YLE Hämeen toimitukseen, jonka ohi huomasi kävelevänsä.

Kun näyttelyt ja museokaupat oli katseltu, ja jalkoja lepuuteltu, alkoikin olla kiljuva nälkä ja Hälläpyörän kellariravintola (suositeltu!) kutsua. Hyvän, ohutpohjaisen pitsan jälkeen Ms Tati haaveili vielä hämeenlinnalaisiin kirppareihin tutustumisesta ja lähti etsimään Portobello-kirpputoria.

Näyttely Käännekohta - suomalaisia 1950-60-kirjankansia ja ajan innoittamaa kuvataidetta on auki Hämeenlinnan taidemuseossa 20.4.2023 saakka.