Ms Tati matkustaa

Ms Tati nojasi matkasauvaansa ja ähelsi rinnettä ylöspäin.  Matkan alun joenuomien ja kivikoiden ylityksen ja vehreän viidakon jälkeen ylärinne oli punaista, kuivaa hiekkaa, joka vieri jalkojen alta rinteen jyrkkyydessä petollisesti.  Matka oli kuitenkin sujunut helteestä ja Ms Tatin hengitysvaikeuksista huolimatta yllättävän mukavasti, sillä he pysähtyivät vähän väliä ja heidän erionmainen oppaansa näytti heille jotakin kasvia tai puuta polun varrelta ja kertoi mihin ja miten sitä ja sen osia ja hedelmiä käytettiin. Hankalan paikan tullen opas myös aina ojensi kätensä Ms Tatille ja auttoi hänet yli ja ohi hirvittävien rotkojen ja rinteen päätä pyörryttävien kapeiden kaistaleiden.  Ms Tati löysi polulta harvinaisen kauniisti käpertyneitä ruskeita lehtiä. Hän ei onnistunut kuvaamaan niitä, koska kameran suljin ilmeisestikin oli liisteröity paikallisella maltaisella virvoitusjuomalla eikä kamera suostunut tarkentamaan pieniin kohteisiin. Hotellin Andrea kertoi, että Kolumbian

Ms Tatilla oli Kolumbiaan lähtiessään kolme täsmällistä eläintoivomusta. Hän toivoi näkevänsä kolibrin, iguaanin ja tukaanin. Näistä hän oli jo aikaisemminkin nähnyt kolibreja, mutta hän odotti kovasti näkevänsä niitä uudelleen. Hänen matkaansa saattoi varmaan pitää onnistuneena, sillä hän näki kaksi kolmesta toivomastaan: eri lajisia kolibreja runsain määrin sekä kauniin iguaanin. Tukaanin näkeminen ilmeisesti vaatisi hieman enemmän suunnittelua ja vaivannäköä, hän päätteli. Jos esimerkiksi Tayronan luonnonpuisto olisi ollut auki eikä suljettuna koko hänen Karibialla käyntinsä ajan, hänellä olisi ehkä ollut parempi tilaisuus nähdä edes vilahdus ihailemastaan tukaanista. Tai sitten ei; ei hän ollut ihan varma, millä seuduin tukaanit parhaiten viihtyivät Sierra Nevada de Santa Martan vuoristossa ja rannikolla. Kolibreja hän pääsi katselemaan jo Sasaiman kahviseudulla, jossa niitä ei kuulemma kuitenkaan hänen vierailunsa aikana näkynyt yhtä paljon kuin yleensä. Hän ehti kuiten

Ms Tati ei ole nähnyt niin kovin monia lentokenttiä, mutta hän on silti varma, että Simon Bolívarin kansainvälisellä lentokentällä Sierra Nevada de Santa Martassa on maailman kaunein lentokentältä näkyvä maisema. Merenranta alkaa heti lentoaseman ikkunan takana. Sen näkee heti ensimmäiseksi, kun putkahtaa ulos lentokoneen putkesta aina vähän rasittavan lentomatkan jälkeen. Aallot. Kaukaisen horisontin. Myyntikojut ja rannalla kulkevat ihmiset. Meri Karibialla ei ole sellainen kuin Suomessa. Ehkä sellaista merta ei ole missään muuallakaan. Niin kuin meri Portugalissa tai Irlannissa tai Islannissa on ihan omanlaisensa. Karibian merenselkä Sierra Nevada de Santa Martassa on turkoosi, mutta rantautuvat tyrskyt sotkevat rannan hienoa hiekkaa niin, että aallot maata tavoittaessaan muuttuvat ruskeiksi. Aallot ovat vahvoja kuin hevoslaumat ja kaatavat helposti ihmisen. Paitsi surffaajan, jos hän on taitava. Joka seitsemäs tai whatever aalto on muita suurempi. Ms Tati odotti