Ms Tati matkustaa

Ms Tati ei ole unohtanut lukijoitaan, vaikka onkin ollut useamman kuukauden hiljaa. Hän katselee matkakuviaan etäännyttävän sumun takaa. Värit ovat kadonneet, ja sanatkin ovat vähissä. Ms Tati menetti vuoden vaihtuessa rakkaan ihmisensä eikä ole vielä löytänyt maailmaa uudelleen, vaikka se onkin hänen tarkoituksenaan. Hän lähtee kuun puolivälissä etsimään värejä Hollannista, jossa kukkasipulit kuulemma puskevat iloa maailmaan. Hetken vielä hän kuitenkin viipyy harmaasävyisessä maailmassa ja kuuntelee sen hiljaisuutta. Poissaolon ääniä.

Ms Tati tunsi itsensä ennakolta hieman naurettavaksi ajatellessaan itseään kyselemässä taksinkuljettajilta: "Voisitteko viedä minut salaiseen puutarhaan?" Seisottuaan aikansa viittilöimässä takseja Bab Taghzout in aukiolla ja päästyään jo yhteen taksiin etupenkillä istuvan huivipäisen naisen nyökättyä hyväksyvästi taksinkuljettajalle... mutta jouduttuaan silti luopumaan kyydistä, joka osoittautui olevan menossa väärään suuntaan, hän oli oikeastaan jo ennättänyt unohtaa, että asiassa oli hänen mielestään mitään huvittavaa. Kukaan taksinkuljettaja ei kuitenkaan tuntenut Salaista puutarhaa, kuten saattoi vähän odottaakin. Sen sijaan kaikki tiesivät missä on Café Arabe, jota vastapäätä puutarha kaupunkikartan mukaan sijaitsi. Tosin kahvilan eteen ei päässyt ajamaan taksilla. Pysähdyttyään taksinkuljettaja huikkasi ikkunasta parille kadulla kävelevälle miehelle jotain Café Arabesta ja he keskustelivat keskenään hetkisen vilkkaasti osoitellen käsillään poispäin taksista. M

 (Piirros: Tiina Paju) Lintu lauloi suljettujen ikkunaluukkujen takana arabiaksi. Huoneessa oli pilkkopimeää lukuun ottamatta kahta kapeaa valoviirua oven ja ikkunan luukkujen raoista. Ms Tati ei ihan heti muistanut missä oli, vaikka heräämiseen olivat häntä pohjustaneet jo ensin mullahien rukouskutsut ja sitten lähitienoon kukkojen itsetuntoiset kiekaisut. Hän peseytyi ja sujahti kesämekkoonsa ja sandaaleihinsa. No alusvaatteisiin tietysti myös, mutta hieno nainen ei mainitse niitä erikseen. Koko riad nukkui vielä aikaisen sunnuntaiaamun rauhassa, kun hän avasi kitisevät paksut puuovet auringonvalossa kylpevälle patiolleen ja sulki ne saman tien takanaan. Hän hipsi hiljaa portaat alakertaan, käveli rakennuksen keskuspuutarhan läpi ja pitkin kapeaa, hämärää käytävää portille, johon hänellä oli avain. Naapurustossa oltiin jo hereillä ja ohikulkijat tervehtivät häntä. Hän oli ennättänyt vilkaista riadista saamaansa karttaa ja varmistaa osaavansa noutopaikalle, josta paika