Tekstit

Näytetään tunnisteella linnoitukset merkityt tekstit.

Maleksien Malagassa

Kuva
Ms Tati ilahtui luettuaan kartalta, että hänen hotellinsa sijaitsi ihan Malagan lentokentältä tulevan bussin reitin varrella.  - Plaza de la Marina? Kuljettaja tupakoi bussin edessä ja Ms Tati varmisti määränpäänsä ennen kuin retuutti matkalaukkunsa bussiin. Kyllä vain, sinne oltiin menossa. Ja kuljettaja jopa ystävällisesti muistutti Ms Tatia keskustaan päästyä, missä hänen oli tarkoitus jäädä kyydistä. No tämä meni kyllä ihan liian helposti, Ms Tati mietti bussista jäädessään.  Käveltyään neljännen kerran matkalaukkuaan perässään vetäen saman pyörävuokraamon ja ihmettelevän kadunpesijän ohi, hänen oli pakko tunnustaa itselleen, että oli onnistunut kadottamaan hotellinsa, jonka olisi pitänyt olla ihan lähellä paikkaa, jossa hän jäi bussista. Hän oli kyllä käynyt Malagassa aikaisemmin, mutta hänellä ei tuntunut olevan päässään minkäänlaista mielikuvaa kaupungin geografiasta. Sen lisäksi hänellä oli ylivertainen kyky valita väärä suunta mistä tahansa pisteestä kohti toist