Maleksien Malagassa

Ms Tati ilahtui luettuaan kartalta, että hänen hotellinsa sijaitsi ihan Malagan lentokentältä tulevan bussin reitin varrella. 

- Plaza de la Marina?

Kuljettaja tupakoi bussin edessä ja Ms Tati varmisti määränpäänsä ennen kuin retuutti matkalaukkunsa bussiin.

Kyllä vain, sinne oltiin menossa. Ja kuljettaja jopa ystävällisesti muistutti Ms Tatia keskustaan päästyä, missä hänen oli tarkoitus jäädä kyydistä.

No tämä meni kyllä ihan liian helposti, Ms Tati mietti bussista jäädessään. 

Käveltyään neljännen kerran matkalaukkuaan perässään vetäen saman pyörävuokraamon ja ihmettelevän kadunpesijän ohi, hänen oli pakko tunnustaa itselleen, että oli onnistunut kadottamaan hotellinsa, jonka olisi pitänyt olla ihan lähellä paikkaa, jossa hän jäi bussista.

Hän oli kyllä käynyt Malagassa aikaisemmin, mutta hänellä ei tuntunut olevan päässään minkäänlaista mielikuvaa kaupungin geografiasta. Sen lisäksi hänellä oli ylivertainen kyky valita väärä suunta mistä tahansa pisteestä kohti toista pistettä pyrkiessään. Hän palasi paikkaan, johon bussi oli hänet jättänyt, ja katseli mietteliäästi risteyksen toiselta puolelta alkavaa kaupungin suurinta ostoskatua. Hän tiesi, ettei hotelli ollut sen varrella. Sitten hän käänsi katseensa hevosvaunuihin ja kuljettajiin, jotka odottivat asiakkaita aivan hänen edessään. 

Hevosia kiireettä katsellessaan ja kuljettajissa turhia toiveita herättäessään hän oivalsi, että ainoa suunta ja katu, johon hän ei vielä ollut kävellyt, oli katu, jota pitkin hänen bussinsa oli ajanut. Hän lähti kävelemään takaisin bussin tulosuuntaan ja ehkä parinkymmenen metrin päässä - bingo! -katuviitta Alameda Principal. Muutamien kauppojen ja yhden kahvilan ohi käveltyään hän seisoi hotellinsa edessä. Jostain käsittämättömästä syystä hotellin nimi oli Venecia, vaikka Malaga olisi ainakin Ms Tatista kuulostanut yhtä houkuttelevalta.

Hän ei lannistunut alkuhankaluuksista vaan vietti päiväkausia kuljeskellen sinne ja tänne kaupungissa, eikä hänellä myöhemmin enää juurikaan ollut vaikeuksia löytää hotelliansa. Mikä olikin hyvä, sijaitsihan hotelli yhdellä kaupungin keskeisimmistä paikoista. 

Hän löysi myös rantapaseon ja sen toisessa päässä olevan Pompidou-keskuksen, jossa kävi katsomassa taidenäyttelyn. Vielä sitäkin enemmän hän mieltyi vanhan kaupungin Museo Carmen Thysseniin, jossa oli esillä espanjalaista taidetta. Etenkin viihtyisään kahvilaan, jossa kävi lounaalla kahteenkin kertaan lomansa aikana.

Hän poikkesi Malagan kuuluisaan kolmatta vuosisataa keskeneräisenä olleeseen katedraaliin, joka tunnetaan nimellä Yksikätinen daami, koska siihen suunniteltua toista tornia ei koskaan rakennettu. Rahat lähetettiin sen sijaan Yhdysvaltojen vapaussotaan itsenäisyyden puolesta taistelevien tukemiseksi. Näin Ms Tati luki matkaoppaastaan.

Katedraalin komeat urut alkoivat yhtäkkiä soida, kun Ms Tati kuljeskeli katedraalissa niska kenossa. Hän istuutui mielellään hetkeksi lepuuttamaan jalkojaan ja kuuntelemaan. Urkujen ääni tuntui värisevän koko hänen kehonsa läpi hänen istuessaan vanhassa puupenkissä. 

Hän vieraili kauniissa kauppahallissa, joka pursuili tuoreita hedelmiä, kasviksia ja herkullisen näköisiä sieniä. Notkuvien tiskien äärellä hän unohtui hetkeksi unelmoimaan, että asuisi Malagassa talvella ja nämä viekoittelevat ja edullisetkin antimet olisivat joka päivä hänen ulottuvillaan. Hän unelmoi niin pitkään kamera kädessään, että hänen edessään sieniä tiskiin yksi kerrallaan kauniisti latovan miehen vaimo (ilmeisestikin) loi häneen tiskin takaa kiukkuisen katseen.

Vielä kauppahallin ulkopuolella hän sai myyjältä maistiaisia hedelmästä, jonka nimeä ei tiennyt. Uupuneena kaikista väreistä, muodoista ja tuoksuista hän ylitti kadun ja päätyi istumaan kenties Malagan keskustan parhaimpia herkkuja tarjoilevan kahvilan terassille. 

Lounasaika oli jo mennyt eikä hän ollut vielä syönyt kahvilassa nautitun aamupalan jälkeen mitään. Hän pyysi tiskiltä voileipää tai sämpylää. Sellaisia ei näkynyt vitriinissä. Myyjä ei osannut englantia eikä Ms Tati muutamaa sanaa enempää espanjaa. Kun he olivat saaneet keskenään selvitettyä, että Ms Tati kaipasi juustovoileipää tai toastia, myyjä opetti häntä ystävällisesti: 

-  Queso.

-  Queso.

Ms Tati toisti myyjän perässä tottelevaisesti, ja myyjä nyökkäsi hyväksyen.

-  Queso y té negro.

Myyjä näytti suorastaan ihastuvan hänen nerokkuudestaan.

-  Kuin Keso. Se ruotsalainen.

Hän vielä toisteli mielessään asettautuessaan mukavasti terassille odottamaan teetä ja erikseen valmistettavaa toastiaan. Tämä riittikin yhden lomapäivän älylliseksi ponnisteluksi.

Yhden iltapäivän hän vietti linnoituskukkulalla, jonne ajoi bussilla maisemia ja suuria, hienoja huviloita katsellen. Kukkulan kahvilan puiden katveesta hän löysi suosikkipaikkansa koko Malagassa. Kaupunki ja meri levittäytyivät alapuolella.  Ulkokahvilan rauhasta siesta-aikaan nauttivat mietteisiinsä tai keskusteluun uppoutuneet asiakkaat sekä paikkaa kotinaan pitävät kissat. Kissat lepäilivät pensaistossa eivätkä kiinnittäneet vaihtuviin asiakkaisiin sen enempää huomiota kuin taivaalla ohilipuviin poutapilviin. 

Linnoitusta ja sen hienoa kivityötä aikansa tutkailtuaan Ms Tati lähti laskeutumaan jyrkkää alas johtavaa tietä kohti kaupunkia. Ei ihme, että reitin alun kyltissä kiellettiin polkupyörät ja lastenvaunut. Hän epäili päätöstään hetken ja toisenkin huomatessaan liukkaiksi kuluneet vuosisatoja vanhat kiveykset ja jyrkän kallistuskulman, jossa matkaa taitettiin. 

Päätös jatkaa alas jalkaisin oli kuitenkin jo kypsynyt hänen mielessään siinä vaiheessa, kun hänen jalkansa luisti kiveyksellä ja hän horjahti kohti kulkuväylän vieressä olevaa pöpelikköä. Tältä kohtalolta hänet syöksyi pelastamaan vieressä ollut komeasti harmaantunut herrasmies, jonka vahvoille käsivarsille Ms Tati nolona heilahti. 

Mies totesi, että hän ja hänen ystävänsä olivat jo päätyneet kääntymään takaisin ylös ja palaamaan bussilla kaupunkiin. Hän kysyi, huvittaisiko Ms Tatia liittyä heidän seuraansa sen sijaan, että seikkaili rinteillä, joilla ihmiset olivat luultavasti kaatuilleet jo satoja vuosia. Emansipatorisista taipumuksistaan huolimatta Ms Tati ei pitänyt ehdotusta ollenkaan alentuvana huolenpitona. Silti hän vain kiitti ja sanoi toivovansa, että onnistuu pääsemään jalkaisin alas ilman sen enempiä lankeemuksia. 

Sitten hän jatkoi varovaisen köpöttelevää laskeutumistaan korkeuksista pää hieman pyörällä, mutta tyytyväisenä päiväänsä.