Tekstit

Näytetään tunnisteella Tammisaari merkityt tekstit.

Tammien varjoissa - ja vähän vaahterankin: Auringon pakoilua Tammisaaressa

Kuva
Ms Tati saapui Tammisaareen säteilevänä kesäpäivänä alkuiltapäivästä. Hän oli varannut majoituksen Kaupunginhotellista ja vähän jännitti, millainen hotelli olisi. Siitä oli annettu arvioita, joista parhaimmat olivat "ihan OK" ja huonoimmat aika paljon sitä huonompia. Hotellilla oli kuitenkin puolellaan iso valttikortti: mahtava sijainti merenrantapuiston ja vanhan kaupungin reunalla. Hotelli oli ulkoapäin kaunis vanhan betonirakennuksen funkishenkisellä tavalla, Ms Tati piti näkemästään. Huoneeseen astuessa hellepäivässä ylelliseltä tuntuva viileys tuli vastaan jo ovella. Ilmastointi oli ollut päällä ja huoneessa pystyi todellakin lepäämään ja virkistäytymään. Ikkunasta ja parvekkeelta avautui vehreä, avara maisema puistoon ja kirkolle päin, harmaakivikirkon torni komeili puunlatvojen yläpuolella ja meri pilkisteli toisesta suunnasta. Huone oli yksinkertainen, mutta siisti ja puhdas. Ms Tati riisui kenkänsä, huokaisi ja kävi hetkeksi makuulle mukavaan vuoteeseen. Matka ja käv...

Retki vierassatamaan

Kuva
Ms Tatin kesä oli kulunut vielä koronatunnelmissa, eli puolieristyksissä. Eräänä päivänä hän päätti tehdä asiaa Tammisaaren seudulle, koska pitäähän kesällä nyt jonnekin matkustaa. Jo bussimatka itsessään oli nautittava. Pääkaupunkiseudulta ulos päästyä maisemat muuttuivat ensin pelloiksi ja sitten kauniiksi metsänäkymiksi, uudelleen pelloiksi ja hyvin hoidetuiksi taloiksi ja puutarhoiksi. Aurinko paistoi vinosti metsiin. Jokainen mätäs ja pensas ja puunrunko erottui valon piirtämänä kuin satukirjojen kuvissa. He ajoivat Pohjan kauniin kivikirkon ohi. Rannikolle päästyä alkoi tulla mäkiä ja tie muuttui mutkaisemmaksi. Meri kimmelteli silmissä vähän väliä. Tammisaareen päästyä Ms Tati valpastui maisemienkatselumeditaatiostaan. Tuossa on asema, tuonne olisi ajatuksena vielä palata kotimatkaa varten. Uusien peruskerrostalojen välistä vilahti myös vanhojen puutalojen katu, joka näytti kutsuvalta. Mutta Ms Tati jatkoi vielä matkaa, hän oli ajatellut pistäytyä pienessä kylässä nime...