Ms Tati matkustaa

Kahvifarmilla majoittumisessa oli Ms Tatin mielestä kaiken muun ohessa se hyvä puoli, että siellä pääsi näkemään hiukan kaikkea sitä touhua, minkä tuloksena suomalaisten päivittäinen lempiherkku päätyy heidän mukeihinsa. Vaikka Ms Tati oli ollut teenjuoja terveyssyistä jo yli kaksikymmentä vuotta, ei hän ollut unohtanut, mikä nautinto kupillinen hyvää, vahvaa kahvia voi olla. Kolumbiassa hän uudisti suhteensa kahviin ja totesi, että toisin kuin hän oli vuosia kuvitellut, hän kyllä pystyisi juomaan kahvia kupposen silloin tällöin ratkeamatta päivittäiseksi kahvinjuojaksi. Tämä havainto ilahdutti häntä kovasti. Hän tiesi sen lupaavan hänelle vielä monia mukavia hetkiä tulevaisuudessa. Kahvipensaat kasvavat aurinkoisilla ja ravintorikkailla rinteillä. Kolumbian maaperä on ylipäätäänkin hyvin ravinteikasta ja viljavaa, kaikki kukoistaa siellä. Kahvipensaat tarvitsevat myös hiukan varjoa, ne eivät viihdy ihan jatkuvassa paahteessa. Siksi pensaiden väliin istutetaan banaanipuita. Ka

Helle oli tuntunut Suomesta tulleesta jo aika tukahduttavalta. Vinttikamarin huone kuumeni auringon paistaessa sinne aamusta iltaan, ja väliin Ms Tati hieman epäili, että Macondon kylän kuuluisa unitauti (se Sadan vuoden yksinäisyyden vitsaus, tiedättehän) olisi saattanut iskeä myös Sasaimaan. Joka kerta, kun hän piipahti huoneessaan "hiukan levähtämässä" hän nukahti melkein heti syvään uneen. Sade tuli hellepäivän illasta. Pilvet eivät olleet erityisen tummia eivätkä erityisen vaaleita. Ukkonen kuului kaukaisena kuminana, kunnes se olikin jo ihan päällä ja salamat ja jyrähdykset olivat samanaikaisia. Vettä ryöppysi taivaalta. Hetkeä ennen sateen alkamista Ms Tati vielä katseli pilviä puutarhassa. Kun sadetta alkoi tulla taivaalta kaatamalla, Ms Tati jäi ovelle ja ikkunaan kuuntelemaan.  Jyrähdykset pamahtivat ja kumahtelivat läheisistä rinteistä komeasti. Trooppisten puiden suuret lehtipinnat muodostivat kaikuvan pohjan sadepisaroille. Vaikka vettä tuli paljon, sat

Sasaiman kylä oli parin kilometrin kävelymatkan päässä kahvitilalta.  Tie sinne oli tilalta lähtiessä alkupäästään niin huonoa, että oli syytä pitää katse jaloissaan, kun kulki. Silti tuolla osuudella tuli yleensä nähneeksi aina jotakin uutta. Korppikotkan puun oksalla. Valkoisen haikaran lehahtavan lentoon etäällä olevasta puun latvuksesta. Lahopuun koloista kurkistelevia vihreitä papukaijoja. Tilanhoitaja Enriquen pieni talo oli portilla. Sitä vartioivat kanat, kaksi kukkoa, neljä koiraa ja kissa. Enrique oli valmiina lähtemään mukaan kylille, sillä häntä huolestutti, mihin hankaluuksiin ummikkosuomalaiset saattaisivat maailmalla joutua. Kylille mentiin parempi panamahattu päässä ja siististi laskostettu poncho huivina olkapäällä. Vyöstä tiluksilla kulkiessa roikkuva mojova viidakkoveitsi machete vaihtui pelkkään kännykkäkoteloon. Vaikka juuri mitään yhteistä kieltä ei ollut, sujui matka Enriquen kanssa rattoisasti keskustellen. Enrique esitteli tottuneesti seudun näht

Kun Ms Tati saapui Kolumbian Sasaiman kahvinviljelyalueelle, siihenastinen matka ei ollut sujunut ihan nappiin. Hänen lompakkonsa oli varastettu Madridissa, jossa hänellä oli välilasku ja yöpyminen mennen tullen. Hänen matkakassansa ja luottokorttinsa katosivat lompakon mukana. Hän oli viettänyt tuntikausia illastaan Madridissa yrittämällä tuloksetta jättää rikosilmoitusta nettilomakkeella ja sen jälkeen etsimällä paikallista poliisiasemaa. Kaikki, joilta hän kysyi, kertoivat että asema on ihan lähellä, ja neuvoivat eri suuntiin. Myös konepistoolilla varustettu poliisi, jonka puoleen hän kääntyi Solin aukiolla. Kun hän viimein löysi paikallisen poliisiaseman, sieltä kerrottiin ilmoituksen jättämisen kuuluvan valtiolliselle poliisille. Asema olisi ihan lähellä… Kello kahden maissa yöllä oli vihdoin Ms Tatin vuoro jättää rikosilmoituksensa ystävälliselle luotiliiveihin sonnustautuneelle poliisimiehelle, jolla oli rinnassaan kiiltelevä karhu ja mansikkapuu -vaakunatunnus ja joka e