Käyntejä Sasaiman kylässä

Sasaiman kylä oli parin kilometrin kävelymatkan päässä kahvitilalta. 

Tie sinne oli tilalta lähtiessä alkupäästään niin huonoa, että oli syytä pitää katse jaloissaan, kun kulki. Silti tuolla osuudella tuli yleensä nähneeksi aina jotakin uutta. Korppikotkan puun oksalla. Valkoisen haikaran lehahtavan lentoon etäällä olevasta puun latvuksesta. Lahopuun koloista kurkistelevia vihreitä papukaijoja.


Tilanhoitaja Enriquen pieni talo oli portilla. Sitä vartioivat kanat, kaksi kukkoa, neljä koiraa ja kissa. Enrique oli valmiina lähtemään mukaan kylille, sillä häntä huolestutti, mihin hankaluuksiin ummikkosuomalaiset saattaisivat maailmalla joutua. Kylille mentiin parempi panamahattu päässä ja siististi laskostettu poncho huivina olkapäällä. Vyöstä tiluksilla kulkiessa roikkuva mojova viidakkoveitsi machete vaihtui pelkkään kännykkäkoteloon.


Vaikka juuri mitään yhteistä kieltä ei ollut, sujui matka Enriquen kanssa rattoisasti keskustellen. Enrique esitteli tottuneesti seudun nähtävyyksiä. Erilaisia kasvilajeja, hotellit, joen, ja tärkeimpänä kaikesta: kylälle saavuttaessa tien varteen jäävän kahvikollektiivin paahtimon, jonne tilan kahvit päätyivät yhdessä 15 muun pientilan kahvien kanssa. Lopputuloksena oli erilaisia Sasaiman seudun kahvisekoituksia, joita saattoi ostaa kylän keskustan kahvilasta. 


Enrique tunsi kaikki kylän ihmiset ja tervehti matkalla kaikkia, monia kädestä pitäen. Hän nautti silminnähden turistien luotsaajan roolistaan ja häntä kunnioitettiin kylässä sen vuoksi, puhumattakaan tietysti hänen kahvitilan hoitajan roolinsa ansaitsemasta kunnioituksesta.


Keskusteluissa Ms Tatin pieni sanavarasto kasvoi aina hiukkasen: Sombra. Rapido. Carro. Enrique puhui hitaasti, jokaista sanaa painottaen ja katseli samalla tiukasti silmiin nähdäkseen, syntyykö keskustelutoverissa mitään ymmärrykseen viittaavaa reaktiota.


Kylän pienistä kaupoista löytyi kaikki tarpeellinen. Uimalelut, sandaalit, kesävaatteet, puhelimet ja liittymät. Ruuat, juomat, tuoreet hedelmät ja vihannekset. Apteekkeja oli ainakin neljä, joista kaksi aivan vieretysten. Ms Tati pohti pienen hetken sijainnin ansaintalogiikkaa, mutta tuli siihen tulokseen, ettei tuntenut riittävästi paikallisia olosuhteita ymmärtääkseen asiaa.


Leipomoista tunki ulos herkullinen tuoksu ja pienistä baareista ja erilaisista korjaamoista ja pajoista kaikuivat ilmoille iloiset tai kaihoisat lattarirytmit. Aurinko paahtoi jalkakäytäviä. Talojen hilpeät värit näyttivät tanssivan latinorytmien tahdissa, tai sitten kyseessä oli helteen luoma aistiharha.


Kylän keskipiste oli pieni puisto. Puiston reunalla oli kirkko, suurin ruokakauppa, ruoka- ja jäätelöravintolat terasseineen, pankki, taksitolppa (vailla tolppaa) ja muita tärkeitä palveluja.


Itse puiston merkittävin asia Ms Tatille oli, että siellä asui laiskiainen.

Hän oli nähnyt kyseisen laiskiaisen kuvassa jo ennen maahan tuloaan ja olisi kovasti halunnut nähdä sen myös luonnossa. Toiveikkaasti hän tähyili eri puolilta puiston muutamiin puihin, tuloksetta. Jotkut paikalliset yhtyivät hänen tähystelyynsä avuliaasti. He olisivat mieluusti esitelleet tämän kylän asukkaan vieraalle, mutta joutuivat toteamaan, että laiskiainen oli luultavasti nukkumassa jossakin piilossaan. Joidenkin huhujen mukaan piilottelevia laiskiaisia oli kolmekin.

Puiston toinen nähtävyys oli esikolumbiaanisen ajan hallitsijaa Cacaimaa sekä paikallisia elinkeinoja ja niiden historiaa kuvaava muistomerkki. Muistomerkistä Enrique osoitti naista: 

- Café!


Nainen piteli täyteen poimittua korillista kahvinpapuja. Kahvi oli näillä main iso asia.


Ms Tati oli nähnyt televisiossa paikallisia novelloja, tv-sarjoja. Niissä piukoista puvuistaan pursuavat nuoret naiset olivat pulassa tai muuten vain ihmeissään (muuta hän ei ymmärtänyt). Puiston varjossa istuessaan hän alkoi miettiä, että Sasaima sopisi hyvin tv-sarjan näyttämöksi. Puisto olisi paikka, jossa kaikki tapaisivat toisiaan sattumalta.

Hän tapasi puistossa sattumalta ainoastaan Enriquen ystävän Paolon, sillä hän tuskin tunsikaan muita sasaimalaisia. Paolo oli lupautunut Enriquen pyynnöstä ajamaan hänet taksillaan Bogotan lentokentälle aamuvarhain sitten, kun Ms Tati jatkaisi matkaansa. Saadakseen Ms Tatin tuntemaan olonsa turvalliseksi ja mukavaksi kyydin suhteen hän oli ystävällisesti jo etukäteen käynyt esittäytymässä Ms Tatille tilalla. Ms Tati ei ollut koskaan aikaisemmin kokenut tällaista huomaavaisuutta taksijärjestelyjen suhteen.


Baarissa Ms Tati tilasi Enriquen mallin mukaan pullollisen paikallista virkistysjuomaa, jonka kupeessa luki Malta. Musta juoma myytiin tavallista pienemmässä pullossa ja se maistui vedellä laimennetulta mämmiltä, jota oli maustettu hieman Coca-Colalla. Koska Ms Tati ei ole mämmin ystäviä, hän sujautti pullon sopivassa välissä huomaamatta laukkuunsa.


Tilalle palattuaan hän onki laukkunsa kosteasta nielusta mämmintuoksuisia papereita, huivin ja kameran. Myöhemmin hän tuli huomaamaan, että kamera ei tuntenut mitään kiitollisuutta tästä ravinnekäsittelystä.