Ms Tati matkustaa

Ms Tati ei ole nähnyt niin kovin monia lentokenttiä, mutta hän on silti varma, että Simon Bolívarin kansainvälisellä lentokentällä Sierra Nevada de Santa Martassa on maailman kaunein lentokentältä näkyvä maisema. Merenranta alkaa heti lentoaseman ikkunan takana. Sen näkee heti ensimmäiseksi, kun putkahtaa ulos lentokoneen putkesta aina vähän rasittavan lentomatkan jälkeen. Aallot. Kaukaisen horisontin. Myyntikojut ja rannalla kulkevat ihmiset. Meri Karibialla ei ole sellainen kuin Suomessa. Ehkä sellaista merta ei ole missään muuallakaan. Niin kuin meri Portugalissa tai Irlannissa tai Islannissa on ihan omanlaisensa. Karibian merenselkä Sierra Nevada de Santa Martassa on turkoosi, mutta rantautuvat tyrskyt sotkevat rannan hienoa hiekkaa niin, että aallot maata tavoittaessaan muuttuvat ruskeiksi. Aallot ovat vahvoja kuin hevoslaumat ja kaatavat helposti ihmisen. Paitsi surffaajan, jos hän on taitava. Joka seitsemäs tai whatever aalto on muita suurempi. Ms Tati odotti

Kahvifarmilla majoittumisessa oli Ms Tatin mielestä kaiken muun ohessa se hyvä puoli, että siellä pääsi näkemään hiukan kaikkea sitä touhua, minkä tuloksena suomalaisten päivittäinen lempiherkku päätyy heidän mukeihinsa. Vaikka Ms Tati oli ollut teenjuoja terveyssyistä jo yli kaksikymmentä vuotta, ei hän ollut unohtanut, mikä nautinto kupillinen hyvää, vahvaa kahvia voi olla. Kolumbiassa hän uudisti suhteensa kahviin ja totesi, että toisin kuin hän oli vuosia kuvitellut, hän kyllä pystyisi juomaan kahvia kupposen silloin tällöin ratkeamatta päivittäiseksi kahvinjuojaksi. Tämä havainto ilahdutti häntä kovasti. Hän tiesi sen lupaavan hänelle vielä monia mukavia hetkiä tulevaisuudessa. Kahvipensaat kasvavat aurinkoisilla ja ravintorikkailla rinteillä. Kolumbian maaperä on ylipäätäänkin hyvin ravinteikasta ja viljavaa, kaikki kukoistaa siellä. Kahvipensaat tarvitsevat myös hiukan varjoa, ne eivät viihdy ihan jatkuvassa paahteessa. Siksi pensaiden väliin istutetaan banaanipuita. Ka

Lapset olivat varuillaan ja jännittyneitä. Niin oli myös Ms Tati ja muu suomalainen seuruekin, etenkin ne, jotka eivät osanneet espanjaa. Miten saada lapset viihtymään tilalla pari päivää ilman yhteistä kieltä? Uima-allas oli kyllä suuri valtti, mutta eivät kai lapset siellä voisi koko aikaa viettää...  He olivat iältään 5-15 -vuotiaita ja tulivat virkistäytymään kahvitilalle Bogotan pahamaineisimmalta slummialueelta, jossa suuri osa väestöstä käytti huumeita. Jo kymmenvuotiaista lähtien nykyisin, kertoivat työntekijät. He käyttäytyivät paremmin kuin yksikään suomalainen lapsiryhmä olisi voinut käyttäytyä. Rauhallisesti ja kohteliaasti, isommat pienempiään auttaen. Varhaisen lähdön ja bussimatkan jälkeen he saivat vastapuristettua hedelmämehua ja välipalaa. Muiden syödessä säätiön sosiaalityöntekijät ja ohjaajat valmistelivat pikavauhtia leikkiä varten tehtäviä. Ensimmäiseksi piirrettiin yhdessä kiitoskorttia suomalaisille kummeille. Suomalaiset vieraat saivat kukin oman lap

Helle oli tuntunut Suomesta tulleesta jo aika tukahduttavalta. Vinttikamarin huone kuumeni auringon paistaessa sinne aamusta iltaan, ja väliin Ms Tati hieman epäili, että Macondon kylän kuuluisa unitauti (se Sadan vuoden yksinäisyyden vitsaus, tiedättehän) olisi saattanut iskeä myös Sasaimaan. Joka kerta, kun hän piipahti huoneessaan "hiukan levähtämässä" hän nukahti melkein heti syvään uneen. Sade tuli hellepäivän illasta. Pilvet eivät olleet erityisen tummia eivätkä erityisen vaaleita. Ukkonen kuului kaukaisena kuminana, kunnes se olikin jo ihan päällä ja salamat ja jyrähdykset olivat samanaikaisia. Vettä ryöppysi taivaalta. Hetkeä ennen sateen alkamista Ms Tati vielä katseli pilviä puutarhassa. Kun sadetta alkoi tulla taivaalta kaatamalla, Ms Tati jäi ovelle ja ikkunaan kuuntelemaan.  Jyrähdykset pamahtivat ja kumahtelivat läheisistä rinteistä komeasti. Trooppisten puiden suuret lehtipinnat muodostivat kaikuvan pohjan sadepisaroille. Vaikka vettä tuli paljon, sat

Sasaiman kylä oli parin kilometrin kävelymatkan päässä kahvitilalta.  Tie sinne oli tilalta lähtiessä alkupäästään niin huonoa, että oli syytä pitää katse jaloissaan, kun kulki. Silti tuolla osuudella tuli yleensä nähneeksi aina jotakin uutta. Korppikotkan puun oksalla. Valkoisen haikaran lehahtavan lentoon etäällä olevasta puun latvuksesta. Lahopuun koloista kurkistelevia vihreitä papukaijoja. Tilanhoitaja Enriquen pieni talo oli portilla. Sitä vartioivat kanat, kaksi kukkoa, neljä koiraa ja kissa. Enrique oli valmiina lähtemään mukaan kylille, sillä häntä huolestutti, mihin hankaluuksiin ummikkosuomalaiset saattaisivat maailmalla joutua. Kylille mentiin parempi panamahattu päässä ja siististi laskostettu poncho huivina olkapäällä. Vyöstä tiluksilla kulkiessa roikkuva mojova viidakkoveitsi machete vaihtui pelkkään kännykkäkoteloon. Vaikka juuri mitään yhteistä kieltä ei ollut, sujui matka Enriquen kanssa rattoisasti keskustellen. Enrique esitteli tottuneesti seudun näht