Ms Tati matkustaa

”Olen parhaani mukaan merkinnyt paperille mestarini mietteitä ja havaintoja, joita hän teki ikimuistettavalla matkallaan Ceylonin saarelle, ja jäljennän ne nyt tähän niin hyvin kuin taidan. Uskollisuus aihetta kohtaan vaatii mainitsemaan, että mestarini, filosofian tohtori, dosentti, vertailevan moraaliopin ylimääräinen, henkilökohtainen professori Helsingin Yliopistossa ja Suomen Akatemian jäsen, sai hyvin ansaitun kutsun suureen tieteelliseen konferenssiin, joka pidettiin Colombon kaupungissa Intian valtameren rannalla.” Näin Sinuhe-henkisesti alkaa Matti Kurjensaaren Karavaanikellot (1957). Joka muuten onkin omistettu Mika Waltarille ja Olavi Paavilaiselle. Värikkään kansikuvituksen, josta Ms Tati lukiessaan jäi tuon tuostakin nautiskelemaan, on tehnyt Arnold Olsen. Kirjan muutamat valokuvat ovat Jörn Donnerin ottamia. Mainittakoon vielä, että valtameren saarella pidettävän moralistien konferenssin aiheena on tekniikan ja moraalin suhde. Itse konferenssista emme valite

Ennen aamunsarastusta hotellin aulaan kokoontui joukko unisia ihmisiä. Aulan pöydällä oli maljassa suolakeksejä, mutta aamiaista olisi tarjolla vasta tiikerisafarin jälkeen. Kaikki seurasivat sivusilmällä, milloin ja miten paikallisille luonto-oppaille, jotka samalla toimivat jeeppien kuljettajina, arvottaisiin heidän ajoreittinsä. Toimi oli nopeasti ohi, eivätkä kaikki vaikuttaneet osaansa tyytyväisiltä. Joillakin reiteillä oli paljon helpompi tehdä hyviä eläinhavaintoja kuin toisilla. Ms Tati kiipesi jeeppiin yhdessä ryhmänsä kanssa. Ennen varsinaiselle luonnonsuojelualueelle pääsyä he ajoivat pienten, muutamista taloista ja majoista koostuvien kylien ohi. Tien varsilla heräiltiin. Pihoissa paloivat savuttavat nuotiot, joissa poltettiin majojen katoilla auringossa kuivattuja lehmänlantakakkuja. Tulilla kiehui varmaankin teevesi ja emännät valmistautuivat leipomaan. Viluiset perheenjäsenet kokoontuivat tulen ympärille lämmittelemään. Savu tuoksui hyvältä, Ms Tati pani merk

Ms Tati suhtautui vähän ristiriitaisin tuntein safarille menoon, sillä periaatteessa hän ei pidä siitä, että eläinten elinalueelle tunkeudutaan turistien huvittamiseksi.  Hänen Intian kiertomatkansa oli tarkoitus muodostua Delhin, Agran ja Jaipurin muodostaman kultaiseksi kolmioksi kutsutun Pohjois-Intian kierroksesta. Matka kuitenkin peruuntui pelkkänä kaupunkikierroksena järjestettynä matkana ja hänelle jäi vaihtoehdoksi ottaa sama matka versiona, johon kuului kaupunkikierrosten lisäksi myös vierailu Ranthamboren kansallispuistossa. Salaisesti hän kyllä iloitsi siitä, että saisi nähdä myös Intian luontoa, ja toivoi, ettei luonto-osuus osoittautuisi pettymykseksi eläimiin suhtautumisen osalta. Hän sai tulla huomaamaan, että joku tai jotkut Intian tuhansista jumalista varmaankin kokevat asiakseen vastata luontoon liittyviin toiveisiin. Ensimmäinen asia, jonka Ms Tati havaitsi heidän bussinsa lähestyessä heidän Ranthamboren kansallispuiston alueella sijaitsevaa majap

Yöllä Kabulin yli lennettäessä Ms Tati tunsi jo olevansa kaukana kotoa. Helsingistä lähdöstä oli kuitenkin vain viitisen tuntia ja enää tunnin verran lentomatkaa jäljellä Delhiin. ”Suomi on idässä”, hän ajatteli. Delhin modernilla ja hienolla lentokentällä tukahduttava kuumuus löi vastaan heti aamun varhaisina tunteina. Pyörryttävää seisomista jonoissa ja yksityiskohtaisten maahantulopapereiden täyttämistä monisivuisen, ennakolta täytetyn viisumianomuksen lisäksi. Ms Tati joutui kaivamaan käsilaukustaan matkaohjelmansa ja etsimään matkan varren hotellien yhteystietoja päiväkohtaisen ohjelmansa selvittämiseksi. Sormenjäljet eivät meinanneet millään tallentua oikein järjestelmään. Matkanjohtaja odotti paikallisen oppaan kanssa kärsivällisesti tuloaulassa muun ryhmän kanssa, ja parkkipaikalla odottivat auringossa laiskoina makailevat kulkukoirat, bussi tuli hiukan myöhemmin. Hotellissa he saivat tervetuliaisiksi kaulaansa samettikukkaköynnökset ja otsaansa suojaavan

Intian Rajasthanin pääkaupungin Jaipurin jalkakäytävät ovat hyvin kuoppaisia. Ms Tati huomasi asian kompastuessaan ja lentäessään rähmälleen maahan, kun oli juuri tulossa katsomasta yhtä Jaipurin hienoimmista nähtävyyksistä eli Tuulten palatsin julkisivua. Polveen tuli vain pieni nirhauma, mutta apukuljettaja syöksyi bussista huolestuneena tarkastamaan vammaa. Hän tarttui määrätietoisesti Ms Tatia käsipuolesta ja johdatti takaisin bussiin. On desinfioitava. Ms Tati ei vastustellut, vaikka tunsikin olonsa naurettavaksi. Ei niin ihmekään, sillä matkatoverit virnuilivat avoimesti topakalle talutusotteelle. - Nyt sinua viedään! Apukuljettaja löysi bussin etuosasta pölyisen metallirasian, jossa oli pieni rulla harvaa harsokangasta ja runtattu, kulunut tuubi jotakin tuntematonta rasvaa. Ms Tatin istuessa jo kiltisti paikallaan apukuljettaja punnitsi noita kahta ensiaputarviketta käsissään tietämättä oikein, miten ryhtyisi lääkintätehtäväänsä. Sitten hän keksi. Hän k