Maailman johtavien moralistien kokouksessa valtameren saarella

”Olen parhaani mukaan merkinnyt paperille mestarini mietteitä ja havaintoja, joita hän teki ikimuistettavalla matkallaan Ceylonin saarelle, ja jäljennän ne nyt tähän niin hyvin kuin taidan. Uskollisuus aihetta kohtaan vaatii mainitsemaan, että mestarini, filosofian tohtori, dosentti, vertailevan moraaliopin ylimääräinen, henkilökohtainen professori Helsingin Yliopistossa ja Suomen Akatemian jäsen, sai hyvin ansaitun kutsun suureen tieteelliseen konferenssiin, joka pidettiin Colombon kaupungissa Intian valtameren rannalla.”

Näin Sinuhe-henkisesti alkaa Matti Kurjensaaren Karavaanikellot (1957). Joka muuten onkin omistettu Mika Waltarille ja Olavi Paavilaiselle. Värikkään kansikuvituksen, josta Ms Tati lukiessaan jäi tuon tuostakin nautiskelemaan, on tehnyt Arnold Olsen. Kirjan muutamat valokuvat ovat Jörn Donnerin ottamia.

Mainittakoon vielä, että valtameren saarella pidettävän moralistien konferenssin aiheena on tekniikan ja moraalin suhde. Itse konferenssista emme valitettavasti (tai onneksi?) kuule paljoakaan, mutta sen sijaan paljon matkasta konferenssiin.

Ms Tati nyökkäsi hyväksyvästi lukiessaan kirjan ensimmäisiltä sivuilta mestarin näkemyksen, ettei matkan pituus ole matkustamisessa merkittävin tekijä, vaan sen intensiteetti, syvyys. Mestari muistutti maahankaatuvaista sairastaneen profeetta Muhammedin elämän tapahtumasta, jossa Muhammed sairauskohtauksen saatuaan kaatui ja hänen kädessään ollut vesiruukku särkyi. Horrostilansa aikana Muhammed ennätti olla kolme kertaa naimisissa, kokea ihmeellisiä seikkailuja ja elää useampia elämiä. Kun hän havahtui kohtauksestaan, ei vesi ollut vielä ennättänyt valua loppuun rikkoutuneesta ruukusta.

-  Ei tämä ehkä ihan jokaisesta viikonloppumatkasta syvällistä tee, kuitenkaan. Vaikka ruukkujakin särkyisi, Ms Tati mietti, ja käänsi sivua.

Ystävykset lähtevät matkaan silloisen aikakauden uljaimmalla matkustajalentokoneella, Tu 104:llä.

”Se oli lentokentän primaballerina, vaalea, siro ja solakka, avaruuksien sprintteri, virtaviivainen kuin kala. Keula ohjaamoineen muistutti hauen päätä. Tuntui kuin olisimme nousseet esikaupungin raitiotievaunusta loistojunaan, vanhasta kolisevasta bussista hyrräävään Cadillaciin. Pienet siivet liittyivät runkoon takaviistosti ja vaikuttivat vain nopeuden ylistykseksi asetetuilta koristeilta.”

Stratosfäärissä kiitäessään matkatoverit miettivät Mika Waltarin ja Olavi Paavolaisen kirjoittamaa aikakautensa tekniikkahurman kuvausta Valtatiet, ja perehtyvät samalla Tu 104:n ihmeellisiin teknisiin ominaisuuksiin. Ms Tati tunsi pientä haikeutta lentämisen viattoman lapsuuden päättymisen johdosta noista ajoista lukiessaan.

”- Lentäminen tekee meistä yksinäisiä, sanoi mestari. Saamme kosketuksen vain suurimpiin luonnonilmiöihin, pilviin, vuoriin, tasankoihin. Olemme jopa tuulen ja sateen yläpuolella.”

Lentomatkan unohtumattomimman kokemuksen tarjoaa Himalajan vuorten ylitys, joka saa matkalaiset tuntemaan, että he ovat tunkeutuneet alueelle, jonne ihmisen ei ole tarkoitus päästä.

”Sydäntä kouristi; tuntui, että lensimme esihistoriallisessa ajassa, jolloin vain Herran henki liikkui vetten päällä eikä vielä ollut sanottu: - Tulkoon valkeus! Huippu oli kuin alkuaikojen Ararat, ensimmäinen merkki maasta, joka vasta oli syntymässä. Se oli liikkumaton, sinertävä jättiläinen, majesteettisessa, tyynessä rauhassaan yllätetty. Odotin Wagnerin musiikkia ja pyhiinvaeltajain kuoroa. - - Vuoret ovat temmellyksen kauheita jälkiä, luonnottomia, vääristyneitä maanpinnan muotoja, metafyysisen kranaattitulen pirstomia maastonkohtia, toisilta tähdiltä ammuttujen laukausten kammottavia osumia. Ei, pois täältä nopeasti. Tämä ei ole ihmisten eikä eläinten maata; tämä on Herran ja perkeleen yhteistä riitamaata, jumalallista kiistakenttää, jota ei sovi ihmissilmän nähdä. Pian jompikumpi sieltä ilmaantuu, tarttuu konettamme runkoon ja paiskaa alas. Vai oikein matkatavaroin tänne tullaan, säädettävin tuolein, hyllyin, kirkkain lampuin, verhoin, ikkunoin ja pesuhuonein.”

New Delhiin saapuessaan matkustajat kokevat toisentyyppisen yllätyksen Intian kuivan kuumuuden iskiessä heidän ylitseen. Intiassa he pysähtyvät, tekevät retkiä merkittävinä pitämiinsä paikkoihin ja käyvät keskusteluja alueen historiasta ja maailman tilasta. Jawaharlal Nehru ja hänen läntisestä ajattelusta eroava poliittinen ajattelunsa, Gandhin perintö ja intialaisen taruston rikkaus sekä täydellisesti läntisestä eroava, hurjana versova mielikuvitusmaailma. Venäjällä ja Kiinassa käynnissä oleva vallankumous, lännen taloudellinen rikastuminen.

Nehrun ajatukset osuvat yksiin moralistien matkan aiheen kanssa: hänen mielestään kaikista suurista käynnissä olevista vallankumouksista suurin on tieteen ja tekniikan vallankumous.

Taj Mahaliin menosta muodostuu Intian matkaosuuden merkittävin kokemus. Se paljastaa yllättäen mestarin sydämeen kätkeytyvän Taj Mahalin.

Ceylonissa odottaa auringon alla paahtuvan Intian jälkeen vehreä, kostea tropiikki, melkein hukkuminen valvomattoman uimarannan salakavalassa veden imussa, mestarin vatsatauti sekä matkan päämäärä, suuressa länsimaistyyppisessä merenrantahotellissa pidettävä tieteellinen konferenssi.

Vertaillessaan Intian ja Ceylonin ilmaston aiheuttamia kokemuksia mestari päätyy ajatukseen, että ihmiset, yhteiskunnat, kulttuurit ja uskonnot ovat ilmastonsa tuloksia. Toisen ilmanalan hengentuotokset eivät voi täysin juurtua jonnekin muualle. Intian hedelmällinen maaperä versoo tuhansittain jumaluuksia ja heihin liittyviä tarinoita, mutta pohjoisen karuissa oloissa asuu ankarampi yksi jumaluus.

Tällä kohtaa Ms Tatin oli pakko imaista kylmää juomaansa.

-  Tämäpä nyt menee syvälliseksi.

Hän mietti hetken aikaa suomalaisten muinaisuskoa ja kristinuskon kovakouraista juurruttamista itsepäiseen kansaan, ja huokaisi surullisena.

Toisaalla kirjoittaja iloitteli mielikuvituksekkaiden tutkijoiden ja kirjailijoiden kustannuksella. Kohteista Ms Tati tunnisti Wettenhovi-Aspan lennokkaat kielitieteelliset päätelmät. ”Lumottu suomalainen” Yrjö Hirn puolestaan kirjoitti kirjan valtameren saaresta kolmisenkymmentä vuotta ennen mestarin ja hänen kirjurinsa matkaa – koskaan poistumatta nojatuolistaan.

Ollakseen oikeudenmukainen, tai armelias, teräväkynäiselle kirjailijalle Ms Tati päätti tulkita ilmastoteorian hienostuneena ironiana syvällisestä ilmasto-olosuhteisiin perehtymisestä.

Valtameren saaren konferenssissa eri puolilta maailmaa saapuneet viisaat pohtivat, onko ihmisen moraali kasvanut samaa tahtia ihmisen tekniikan kanssa, vai onko ihmiskunta ladatulla aseella leikkivä pikkupoika. Ms Tati ei jäänyt pidättelemään hengitystään kuullakseen vastauksen, ja ystävystenkin oli palattava kotiin samaa pitkää tietä, jota tulivatkin, saamatta kysymykseen mitään uutta vastausta. Ihmiskunnan karavaanikellot vain kilkattavat.