Tekstit

Näytetään tunnisteella Latvia merkityt tekstit.

Ms Tati ihailee taidetta Riiassa

Kuva
Pari vuotta sitten Madridissa Pradon museossa päivän vietettyään Ms Tati oli vannonut että vanhan maalaustaiteen klassikot riittäisivät hänelle nyt vähintäänkin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Hän ei enää jaksaisi nähdä yhtään huikean hienosti maalattua hovimuotokuvaa tai raamatullista aihetta. Ensi kertaa hän rikkoi valansa Kansallismuseon renessanssinäyttelyssä, jossa Pradosta valikoidut 20 työtä muodostivat mukavan inhimillisen mittakaavan kokonaisuuden. Riikan entiseen pörssitaloon perustettu taidemuseo, The Art Museum Riga Bourse , esitteli omien kokoelmiensa lisäksi - kuinka ollakaan, Pradon aarteita ja Goyan painajaisgrafiikkaa. Eikä Ms Tati loppujen lopuksi pannut pahakseen. Museoon päästyään hän huomasi, että museon omatkin kokoelmat olivat mielenkiintoiset, eniten hän piti keramiikan ja itämaiden esineistön kokoelmista. Pradosta oli lainassa 12 värikylläistä työtä, jotka oli ilo katsastaa läpi, ja Goyankin vieraileva näyttely käsitti vain yhden huoneelli

Ms Tati verryttelee jalkojaan Riiassa

Kuva
Riikan vanha keskusta on pieni, sopiva käveltäväksi ristiin rastiin. Jalkakäytävät ovat mukulakivisiä, mikä ei välttämättä tee kävelystä siltä osin nautintoa. Vaikka tekee mieli tähystellä kaupungin kauniita jugendtaloja, joutuu pitämään katseen aina välillä myös siinä, mihin on astumassa. Nähtävyydet alkoivat heti Ms Tatin hotellia vastapäätä. Tien toisella puolella kohosi merkillinen musta kuutio, jota matkaoppaassa luonnehdittiin ”rumaksi bunkkeriksi”. Miehitysmuseo. Talo kiehtoi Ms Tatia. Ei vähiten siksi, että se muodosti melkoisen vastakohdan vieressään olevalle Mustapäiden talolle, punaisen, kullan ja valkoisen väriselle äärimmäisen koristellulle ja sotien jäljiltä 90-luvulla uudelleenrakennetulle Riikan kaupungin symbolille. Ruman bunkkerin ali pilkotti Daugava-joen toisella puolella sillankorvassa sijaitseva Latvian kansalliskirjasto, jota kutsutaan Valon linnaksi. Ms Tati oli kävellyt sillan yli katsomaan taloa jo tuloiltanaan, jolloin