Alcazaban valloitus

Alcazaban palatsialue Malagassa on rakennettu kauan sitten Espanjan islamilaishallinnon aikana. 

Malaga, alkuaan foinikialaisten perustama kaupunki, sai tuolle kukkulalleen asutusta jo foinikialaiskaudella 600 eaa. Nykymuodossaan palatsi on peräisin 1000-luvun ensimmäisiltä vuosisadoilta ja siinä yhdistyivät aikoinaan sekä linnoitus, hallinnollinen rakennus että asuinpalatsi. Rakennuskompleksina se on tyypillinen Espanjan mauriarkkitehtuurille ja yksi sen parhaiten säilyneistä kohteista.

Ms Tati tuntee suurta viehätystä mauriarkkitehtuurin estetiikkaa ja sen levollista symmetriaa kohtaan. Myös veden vilvoittava ja elävöittävä merkitys rakennustaiteessa kiehtoo häntä siitäkin huolimatta, että hän on kasvanut keskisen Suomen järviseudulla eikä autiomaassa, jossa vesi tai sen puute merkitsevät elämää ja kuolemaa. 

Aikaisemmilla Malagan käynneillään Ms Tati on tutustunut Gibralfaron linnaan kukkulan korkeimmassa osassa. Gibralfaron ja Alcazaban välillä on ollut olemassa kulkureitti, coracha eli muuri, jonka harjalla sotilaiden liikkuminen näiden paikkojen välillä on ollut mahdollista. Mitkä osat alueista ovat olleet sotilaallisia ja mitkä eivät, on jäänyt Ms Tatille epäselväksi. Mistä sitä tietää, ehkä se ei ollut niin tarkasti rajattua kuin nykyisin kuvittelisi.

Gibralfaron vaikuttavien näköalojen äärelle pääsee helposti bussilla Malagan keskustasta ja tätä mahdollisuutta Ms Tati olikin käyttänyt hyväkseen monia kertoja. Hän oli istunut ja seisoskellut näköalapaikoilla ja vuoren terassiravintolassa virvokkeita nauttien. Mutta Alcazaba oli häneltä vielä valloittamatta, ja se harmitti häntä.

Alueelle pääsee kiipeämään Malagan vanhasta kaupungista, portaikolla alkava reitti lähtee kukkulan reunassa olevan Rooman valtakunnan aikaisen amfiteatterin vierestä. Amfiteatteri oli ollut hautautuneena maahan, se löydettiin sattumalta 1950-luvulla rakennustöiden yhteydessä, minkä jälkeen se entisöitiin ja siellä on sittemmin järjestetty monia kulttuuritapahtumia. Iltaisin sen voi kaupungilla kävellessään nähdä komeasti valaistuna. 

Gibralfaron, Alcazaban ja amfiteatterin kokonaisuus kertoo mieltä kiehtovalla tavalla Malagan pitkästä historiasta ja siitä, miten valtaapitävät ovat vaihtuneet, mutta jättäneet omat merkkinsä kaupunkiin niin että aikakerrostumat ovat vieläkin näkyvissä. Malagan kaupungin historia ulottuu käsittämättömän 3000 vuoden taakse eli se on yksi maailman vanhimmista yhtäjaksoisesti asutuista kaupungeista. Tämän voi aistia kaupungissa liikkuessaan, ja se kuuluu niihin syihin, miksi Ms Tati niin paljon pitää tästä kaupungista.

Täynnä intoa ja päättäväisyyttä Ms Tati suuntasi erään lempitapaspaikkansa lähettyviltä rinteeseen. Hän lunasti ikäalennuksellaan lipun ja alkoi nousta hitaaseen tahtiin vanhojen, kuluneiden kivien peittämää kulkuväylää ylöspäin. Kivetyt vesikourut reunustivat väylää ja ajoittain ne olivat leveitä kouruja keskellä kulkutietä. Veden hallittu kulku rinteissä oli tärkeää koko rakennelman säilymiselle alueella, jolla on iät ja ajat esiintynyt rankkasateita. Niillä paikoin, missä rinne nousi jyrkimmin, vesi solisi ja kiiruhti nytkin rinnettä alaspäin - viimeaikaisten sateiden jälkeen sitä siis yhä vielä oli varastoitunut jonnekin ylhäälle. Ms Tati muisti Gibralfaron laelta 40 metrin syvyyteen louhitun kaivon. Sen väitetään olevan jo foinikialaisten kiveen louhima.

Matkan varrella esiin ilmaantui yhä uusia jykeviä portteja. Tämä ja mutkitteleva väylä loivat ylösnousuun vaihtelua ja jännitystä. Millaisia kasveja, muureja ja näkymiä seuraavan mutkan, portaiden tai portin jälkeen olisi? Joissakin kohdin portaista ja muista nousuista puuttui mahdollisuus ottaa tukea kaiteesta tai seinämästä. Nähdessään Ms Tatin hiukan epäröivän etenemisen muut ihmiset kuitenkin tarjosivat spontaanin avuliaasti tukea. Väliin kuului veden solinaa ja löytyi eri kokoisia ja muotoisia kivisiä vesialtaita. Ne tarjosivat sopivasti pysähdys- ja levähdyspaikkoja. Sitten noustiin pienestä köynnösten verhoamasta portista laakealle levähdysalueelle, jonka keskellä oli suuri vesiallas. Siellä olivat edessä hienot näköalat alas kaupunkiin.

Ms Tati kaivoi repustaan esiin termospullon ja eväsvoileivät ja huokaisi tyytyväisenä istuessaan kivipenkille aurinkoon. "Juuri tätä kaipasinkin", hän ajatteli. "Mutta vielä pitäisi ylös päästyä jaksaa tulla takaisin alaskin. Sekin on taas omalla tavallaan jaloille käyvää", hän mietti. "Aika pitkä nousu, mutta varmaan se kannattaa!"

Sitten hän alkoi miettiä, ovatko ihmiset entisaikoina joutuneet raahaamaan kaiken elämiseen - huom! ylellisyyselämiseen! - tarvittavan pitkin näitä epätasaisia, jyrkästi nousevia kulkuväyliä, ja onko heillä ollut siinä työssä eläimiä apunaan. Aaseja, muuleja? Ehkä jopa kameleita? Vesialtaat ovat olleet ankarasti kuumuudessa ponnisteleville eläimillekin tarpeellisia. 

Syötyään eväänsä ja saatuaan virkistävän kupposensa teetä hän tunsi voimiensa palautuvan ja oli valmiina jatkamaan matkaa. 

Ylhäällä olivat hiukan epäpoeettisesti ensimmäisinä vastassa nykyaikaiset vessat. Ja täälläkin levittäytyi terassi- ja patioalueita, joilta oli pääsy toisille terassi- ja patioalueille sekä palatsin huoneisiin. Ms Tati kuljeskeli huoneesta toiseen; niistä syntyi mukavan orgaanisen tuntuinen huonejako, jossa usein kuljettiin huoneesta toiseen syntyvää reittiä ja päädyttiin joissain vaiheessa taas patiolle. Jollei sitten päädytty näköalahuoneeseen tai huoneeseen, jossa ei ollut sen enempää näköalaa kuin ikkunaakaan. Olikohan ihmisillä silloin parempi suuntavaisto? Tai oliko huonejaon yllätyksellisyys osa palatsin suojelustrategiaa? Asukkaat tunsivat reitit, mutta vieras saattoi harhautua umpiperään.

Näköalapaikoilla hän mietti, miten paljon uutta merkitystä (historiallista, kulttuurista) maisema tuntuu saavan itseensä, kun sitä katsoo arabialaisen kaari-ikkunan (tai siis aukon) kautta. Kaarirakenne, hän kaiveli muistinsa takimmaisia taskuja; keksittiinköhän se juuri Lähi-idän arkkitehtuurissa vai onko se jo jotain vanhempaa keksintöä? Lohkoiksi pilkottu kaari, jonka osat tukevat toisiaan ilman mitään ulkoisia tai sisäisiä tukirakenteita. Nerokas ja yksinkertainen keksintö niin kuin parhaat ja maailmaa mullistavimmat keksinnöt aina.

Hän katseli koristeluja ja ihaili niiden mieltä rauhoittavaa voimaa. Taitavasti toteutettua puukattoa ja kaakelikattoa. Koristepylväitä. Maalauksia ja ornamentteja. Mosaiikkeja. Paikalla oli aika paljon arabimaista tulleita matkailijoita. Paljon enemmän kuin Malagan katukuvassa keskimäärin. Heille paikka vaikutti olevan omalla tavallaan merkittävä, he suhtautuivat siihen lähes juhlallisesti.

Tunnelmoituaan, ihasteltuaan ja mietittyään historiaa hän yhteen huoneeseen sisemmälle mennessään teki hämmästyttävän löydön: huoneessa oli hissi, vieläpä Koneen hissi. Hän seisahtui tuijottamaan epäuskoisena tuota näkyä, joka ei lainkaan sopinut yhteen hänen odotustensa kanssa. Melkein kuin salaovi olisi yhtäkkiä auennut kiviseinään. Miksi taivaan tähden kukaan ei ollut kertonut, että tänne pääsee hissillä! 

Oliko hän itse ottanut asiasta selvää? No ei varsinaisesti.