Vihreät papukaijat

Ms Tati istuu Malaga-puistossa lukemassa Ted Hughesin runokokoelmaa The Crow, Varis. Välillä hän nostaa katseensa ja antaa sen levätä ympäröivässä vihreydessä tai seurata hetken hajamielisesti ohikulkijaa. Koiria ja niiden ulkoiluttajia hän pysähtyy katsomaan hiukan pitempään. 

Hänen jaloissaan käväisee silloin tällöin viehkeitä turkinkyyhkyjä varmistamassa, olisiko häneltä tippunut maahan murusia. Ne jatkavat hetken kuluttua ympäristön tutkiskeluaan, kun huomaavat, ettei hänellä ole mitään syömistä mukanaan.

Sää on lämmin ja Ms Tati nauttii varjoisan puistonpenkin viileydestä ja kostean, runsaskasvuisen puiston hapekkaan raikkaasta ilmasta. Kaiken idyllin yllä käy vihreiden papukaijojen jatkuva torailu ja kirkuna. Se on lähes musiikkia hänen korvilleen, ainakin verrattuna liikenteen ääniin, sillä hän rakastaa noita temperamentikkaita ja värikkäitä kaupungin asukkaita. Hänen mielestään ne muistuttavat hiukan espanjalaisia, mutta sitä hän ei ehkä sanoisi kenellekään espanjalaiselle.

Hän on kuullut, että papukaijoista ei pidetä. Niitä jopa hävitetään ajoittain, sillä niiden torailu häiritsee ihmisiä (Espanjassa!) ja ne repivät ja tuhoavat istutuksia. Kuulemma. Lintujen toimia puissa on vaikea seurata, niin täysin niiden kirkkaan vihreä väri sulautuu palmujen ja muiden puiden vihreään. Ne havaitsee lähinnä silloin, kun ne liikkuvat puissa, lentävät tai laskeutuvat maahan. Ms Tati on joskus nähnyt niiden kävelevän maassa kuin kaupunkilaiset asioillaan, ne näyttävät kävellessään käsiä selkänsä takana pitäviltä vakavilta, mutta iloisesti pukeutuneilta pikkumiehiltä, ja häntä on naurattanut, koska hän on kyllä tajunnut, että ne tekevät keskenään pilaa ihmisistä.

Kesken lukemisen hän päättää vähän tutkia papukaija-asiaa ja kysyy uudelta ystävältään Copilotilta, miksi papukaijoista ei pidetä Espanjassa. Hän saa vastauksen, jossa kerrotaan, että Espanjan papukaijat ovat vieraslaji, jonka kanta on syntynyt ihmisten luontoon hylkäämistä lemmikkipapukaijoista. Tätä hän ei ollut tajunnutkaan. 

Copilotin yhteenveto jatkuu kertomalla, että papukaijat ovat sopeutuneet itselleen alun perin vieraaseen ja normaaliympäristöään kylmempään ilmanalaan hyödyntämällä älykkyyttään ja kykyään toimia yhdessä. Ne ovat alkaneet rakentaa risuista ja oksista valtavia yhteispesiä, jossa ne pysyvät lämpiminä toistensa ruumiinlämmön avulla. Suurimmat tavatut pesät ovat olleet jopa auton kokoisia!

Ms Tati vilkaisee yläpuolellaan oleviin puihin. Ei olisi kovin mukavaa, jos tuulisena päivänä auton kokoinen oksapesä sattuisi putoamaan päähän. Mutta silti - ovat ne melkoisen älykkäitä kavereita!

Samalla kun Copilot jatkaa kertomalla, että aggressiivisuuteen kykenevänä lajina papukaijat syrjäyttävät kotoperäisiä lajeja, Ms Tati tajuaa - ehkä Hughesin kirjan myötävaikutuksella - ettei ainakaan tällä matkallaan ole nähnyt ainuttakaan varislintua Malagassa. Lokit ja kyyhkyset ovat papukaijojen lisäksi näkyvimpiä lintuasukkaita, mutta missä ovat naakat ja varikset, nuo kaupunkilaisten älykkäät ystävät tai kiistakumppanit?

Hän kysyy Copilotilta, mikä on Espanjan varislintujen tilanne ja saa vastauksen, että tilanne on hyvä kaikissa eurooppalaisissa kaupungeissa, sillä varikset ja varislinnut yleensäkin ovat sopeutuvaisia ja hyötyvät kaupungeissa tarjolla olevasta ruuasta. Maaseudun variskannoissa saattaa olla hienoista laskua.

Hmmm, Ms Tati miettii, ei tämä nyt ihan käy yksiin tämän minun havaintoni kanssa. 

Hän kysyy suoremmin, ovatko Malagan kaupungissa yleistyneet papukaijat vaikuttaneet varislintujen kantaan kaupungissa. Tällä kertaa Copilotin vastauksen voisi tiivistää: tämä on mahdollista, mutta muitakin tekijöitä saattaa olla mukana. Kaupunkilaisten havaintojen mukaan papukaijat voivat ajaa esim. varislintuja pois alueiltaan, Copilot kertoo. Papukaijoja on Malagan keskustan alueella nyt kaikkiaan ehkä jopa viitisen tuhatta ja ne elävät hyvin suurissa yhdyskunnissa, joten muiden lajien karkottamisen voi kuvitella käyvän helposti. Kanta kaksinkertaistuu joka kolmas vuosi. Siksi kantaa on alettu rajoittaa ampumalla niiden pesiin.

Niin ikävää kuin tämä Ms Tatista onkin, hänen on myönnettävä, että "kannan rajoittaminen", hänen inhoamansa kiertoilmaus tappamiselle, on varmaankin järkevä toimenpide tietyissä rajoissa. Hän tajuaa nyt myös, mitä hänen puissa näkemänsä ja puiden kuolleeksi kasvustoksi luulemansa suuret, kuivista oksista koostuvat muodostelmat oikeasti ovat. Lintujen pesimistavan muutos kerrostalo- tai jopa kaupunkimaisiksi yksiköiksi on hänestä silti kiehtova osoitus ihmisen luonnosta omaksi huvikseen irrottaman ja sitten hylkäämän eläimen selviytymiskyvystä, luovuudesta ja yhteistoimintakyvystä.  

"Ihailen niitä silti", hän ajattelee, ja palaa Ted Hughesin myyttisen variksen pariin. "Meissä on kaikissa eri puolia. Varsinkin tässä variksessa."