Yksinkertainen sankarimatkailija

Ms Tatilla on kaapillinen vanhoja matkakirjoja, koska niitä lukiessaan hän voi kätevästi matkustaa sekä ajassa että paikassa.

Vanhojen kirjojen viehätyksessä on monta kerrosta. Päällimmäinen on kansi. Sen värit, kirjasintyypit, sommittelu ja kuva kaikkine viesteineen siitä aikakaudesta, jolta ne tulevat. Kun kannen avaa, voi tuntea kuihtuneiden vuosikymmenten hauraan tuoksun, joka syntyy pölyn ja paperin pitkästä liitosta. Ja kun tuoksua hengittää syvään, se alkaa kutitella keuhkojen lisäksi aivojen mielihyväkeskusta, mikä selittää monien ihmisten riippuvuuden lukemisesta.

Kirjoista voi hyvin olla riippuvainen ihan vain esineinä, niiden katselusta, kääntelystä ja tuoksuttelusta, mutta eniten riippuvuutta aiheuttaa kirjainten kerta kerralta erilainen järjestys kirjojen sivuilla. Se on hypnoottista ja suggeroivaa kuin mainosvalojen välke, ja imee virtaansa.

Niinpä Ms Tatikin viettää monia hetkiä kirjojensa äärellä. Kesäisin hänellä on tapana etsiä hyllystään vielä lukemattomia vanhoja kirjoja ja uppoutua niistä johonkin. Kirjan kellastuneilla lehdillä on ihan erityisen tenhoava vaikutus yhdessä tuoksun kanssa. Kokonaisuus muistuttaa hyvästä teestä nauttimista. Siinäkin väri ja tuoksu ennakovat makunautintoa.

Äskettäin Ms Tati löysi antikvariaatista kirjan, jonka päähenkilö saattaisi itse olla. ”Sankarimatkailija”, hän luki kirjan kannesta, eikä kyseessä ollut sankarimatkailijan opas eri Itä-Euroopan kaupunkeihin tai Lonely Planet, vaan vuonna 1930 julkaistu pakinoitsija Valentinin ”Sankarimatkailija. Yksinkertaisen miehen matkakertomus retkestä maapallon ympäri”

"Miten jännittävää”, Ms Tati ajatteli. ”Sukulaissielu!”

Vaikutelma syveni entisestään, kun hän perehtyi kirjan päähenkilön, Juha Ville Niemisen käsitykseen ihailemistaan matkakertomusten kirjoittajista:

He ovat pudottaneet kultakellonsa Eteläiseen jäämereen ja saaneet sen kuin ihmeen kautta takaisin Berliinin etsivältä poliisilta. He ovat miltei kaikki sairastuneet malariaan Intiassa, ja juuri vähän ennen kuoleman lähestymistä on kuin ihmeen kautta saapunut paikalle omituinen englantilainen lääkäri, joka on asunut Intiassa kahdeksankymmentä vuotta ja ontuu toista jalkaansa käärmeenpureman vuoksi. He ovat kärsineet tuskallista janoa Saharan erämaassa, ja aivan kuin ihmeen kautta ovat he, sen jälkeen kuin heidän rakas matkatoverinsa on jo heittänyt henkensä, löytäneet täysinäisen maitohinkin hiekan alta.

Juha Ville Nieminen miettii, miksei hänkin voisi olla yksi noista tarumaisista matkustajista.

Minä suorastaan hukuttauduin matkakertomusten joukkoon, tyydyttäen sillä tavalla kiihkeätä matkustushaluani. Eteeni kohosivat tuntemattomat maat ja kansat ilmielävinä, ja nyt minusta tuntuu kuin olisin itsekin tehnyt matkan maapallon ympäri. En sitä enää vähääkään epäile.

Tästä matkastani olen kirjoittanut tämän kirjan. Toivottavasti se avaa lukijan eteen uusia näkemyksiä ja ihmeitä elämästä ja oloista maapallolla, jonka pinta-ala on 510 miljoonaa km2 ja jossa ovat eläneet aikakautemme kuuluisimmat miehet ja eläimet, kuten Vasco da Gama, makrilli, mister Smith ja lehmä.

- Miehet ja eläimet! Ms Tati tuhahti.

- Unohtuikohan Niemiseltä nyt jotakin!

Hän antoi kuitenkin kirjoittajan innostuksen viedä itseään edelleen tekstin vuolaassa virrassa.

Hän luki kuinka Juho Ville Nieminen jätti hyvästit Helsingille sukulaisten saattaessa hänen lähtevää laivaansa ja muistaessa häntä erolahjoilla kuten juusto-omeletilla, kiiltokuvilla, seinäkellolla ja litralla maaliöljyä, koki elämänsä ensimmäisen meritaudin ja tapasi mitä ihmeellisimpiä ja kiintoisimpia henkilöitä minne vain menikin, ja kuinka hänestä itsestäänkin sattuman kauppaa tuli mitä mielenkiintoisin Amerikkaa luentokiertueella ympäriinsä matkustava mutatsioniprofessori Nieminen.

Erityisesti hänen kuvauksensa New Yorkista puhutteli Ms Tatia. Ainakin siihen saakka, kun hän luki:

--- siellä on yhdeksänkymmentä miljoonaa asukasta. Niistä on ihmisiä kuusi miljoonaa asukasta, loput ovat luteita ja kiinalaisia.

- Kuulkaapas Nieminen! Ms Tati kiivastui jälleen. 

- Ne naiset nyt taisivat sitten unohtua tästäkin. Olivatkos kiinalaiset miehissä mukana edellisellä kertaa, mitä? Mikäs te oikein olette miehiänne?

Hänen piti heittää kirjan lukeminen vähäksi aikaa ja mennä keittämään kupillinen rauhoittavaa valkoista teetä.

Teeseremoniansa aikana hän sanoi itselleen, että hänen pitäisi ottaa huomioon, että kirja oli kirjoitettu vuonna 1930. Silloin oli monia kummallisia käsityksiä ihmisistä ja maailmasta.

”No, tarkemmin ajatellen, niitä on ollut aina”, hän sitten mietti.

”Enkös minä juuri halunnutkin matkustaa 30-luvulle”, hän muistutti itseään ja jatkoi lukemista.

Yksinkertaisen sankarimatkailijan mielikuvitukselliset seikkailut veivät sinne ja tänne. Hän oli päästä hengestään eri puolilla maailmaa monenlaisin tavoin.

Käärmeet istuivat puiden oksilla ja kaikenlaiset skorpionit ja kameleontit hyppivät maassa jalkojeni juuressa. Minuun tarttui ankylostomissis-tauti, joka aiheutti minulle verenvähyyttä, laihtumista, pyörrytyskohtauksia, uuvuttavaa ripulia ja ruuansulatuselimien epäkuntoa mitä suurimmassa määrässä. Iilimadot imeytyivät kiinni sääriini, huuliini ja käsiini. Sarvikuono puri poikki peukaloni, ja muuan aasi söi hattuni.

Kauheiden koettelemusten ja välillä myös naisten aiheuttamien ihanien kärsimysten jälkeen matka kuitenkin päättyy. Nieminen saapuu vanhan Euroopan mantereelle, joka maailmaa nähneen miehen silmin katsottuna muistuttaa siirtolapuutarhaa, jossa jokaisella on pieni pläntti maata ja jossa jokainen rähisee naapuripalstojen omistajien kanssa.

Niemisen joistakin ärsyttävistä piirteistä huolimatta Ms Tati saattoi sydämestään yhtyä hänen kotiinpaluun tuntoihinsa ja tuntea epämääräistä sukulaisuuden kaltaista myötätuntoa hänen kaipaustaan kohtaan. Ehkä vähän saman tyyppistä, jollaista kokevat hankalan ja paljon portaita sisältävän aseman käytävillä kohtaavat suuria matkalaukkujaan raahaavat ihmiset. Tai ihmiset, jotka näkevät usein toistuvia painajaisia siitä, että heidän pitää kiiruhtaa lentokentälle ennättääkseen matkaan, mutta eivät saa riittävän nopeasti matkatavaroitaan kasaan tai huomaavat lentokentällä passinsa unohtuneen kotiin.

Pilettivihko loppuu, siitä repäistään viimeinen lehti, kannet vain jäävät jäljelle. Matkasi maapallon ympäri on päättynyt. Unelmasi on eletty loppuun. Tartu jälleen nahkasalkkuusi ja lyö piste haaveittesi jälkeen. Katkaise halusi makkaran tavoin ja anna arkisen elämän harmauden valua yllesi sateen tavoin. Oi Nieminen!

1930 1. p.

1951 4. p.