Ms Tati Dublinin kasvitieteellisessä puutarhassa ja Glasnevin-hautausmaalla

Kasvitieteellisen puutarhan vierailun aamuna satoi vettä, mutta Ms Tati päätti olla optimisti ja otti sateenvarjonsa ja lähti jälleen matkaan karttoineen.

Häntä vastaan käveli mies ulsterissa sateenvarjonsa alla. Mies katseli häntä ystävällisesti kuin punarinta puistossa.

- Onpa todella vahinko, että tuli tällainen ilma!

Hän kuulosti yhtä pahoittelevalta kuin jos sade olisi hänen vikansa. Ms Tati hymyili takaisin ja nyökytteli lohduttavasti.

Kun hän oli kävellyt muutamia kilometrejä ja palannut neljä kertaa samaan risteykseen takaisin huomattuaan olevansa menossa väärään suuntaan, hän tuumasi ansainneensa second breakfastin. 

Risteyksessä oli kahvila ja kahvilan tiski pursusi erilaisia piiraita. Missään ei kuitenkaan kerrottu mitä ne sisälsivät, joten Ms Tati tyytyi croisantiin ja mustaan teehen maidon kera.

Toivo kasvitieteelliseen puutarhaan pääsemisestä vielä joskus elpyi hyvää irlantilaista teesekoitusta nauttiessa ja Ms Tati päätti lopettaa oman etsikkoretkensä ja napata taksin. Ajomatka oli lyhyt ja sadekin osoitti lakkaamisen merkkejä, kun hän äärettömän tyytyväisenä päätökseensä pääsi kasvitieteellisen puutarhan portille.

Puutarha oli alkukesän täydessä kukoistuksessa. Irikset olivat jo suurimmaksi osaksi kukkineet ja puutarhurit raivasivat niiden penkkejä ja jakoivat kasvien mukulapaakkuja sateen vihmoessa vielä hiljalleen. Suuret puut ja komeat kasvihuoneet muodostivat vaikuttavan yhdistelmän, joka houkutti tutkimaan puutarhan salaisuuksia.

Ja kyllä Ms Tati tutkikin. Hän kävi tervehtimässä kasvihuoneiden jokaisen orkidean ja lihansyöjäkasvin, pelargonien ja verenpisaroiden vaikuttavan kokoelman, ja ihaili kasvihuonetta ulkopuolella reunustavaa valkoisten kallankukkien penkkiä ja raunioihin kätkeytyviä kivikko- ja luonnonkasveja. Hajuherneet kukkivat lukemattomissa väreissä.

Puutarhaan oli rakennettu viikinkiajan talo ja sen pieni puutarha. Ms Tati vietti melko pitkän aikaa kurkkien talon aidan yli, mitä puutarhassa viljellään, ja miettien irlantilaisten ja viikinkien suhdetta. Hän päätti tilaisuuden tullen lukea vähän enemmän asiasta, koska huomasi sen olevan itselleen täysin epäselvä.

Intialaistaustaisen perheen lukioikäinen tytär käveli valkoisena kukkivan oudon puun ohi pitkät mustat hiukset paksulla letillä, kauniimpana kuin yksikään puutarhan kukka. Eläkeläismies pysähtyi vaimonsa kanssa penkissä tikahtuakseen kukkivan unikkopehkon viereen ja totesi halveksivasti: 

- Rikkaruohoja!

Puutarhasta johti portti Glasnevinin katoliselle hautausmaalle.

Hautausmaa toi Ms Tatin mieleen kauhuelokuvan. Jotenkin kauniilla tavalla kuitenkin. Se oli hoitamattomampi kuin suomalaiset hautausmaat. Monet kivet olivat kaatuneet tai kaatumaisillaan ja niistä oli rapautunut irti palasia. 

Kuin akselina aurinkokellon keskellä kohosi hautausmaan hiljaisuudessa pyöreä obeliskia muistuttava torni. Ms Tati suunnisti sitä kohti, mutta poikkesi matkalla monille poluille nähdäkseen mitä hautakiviin oli kirjoitettu ja katsoakseen patsaita.

Irlantilaisten kansallissankarin Daniel O’Connellin muistoksi pystytetyn tornin jalustasta johti ovi tornin sisälle. Ms Tati ei pystynyt tunnistamaan itsestään pienintäkään halua astua sisään ovesta, vaikka se olisi ollut mahdollistakin. 

Glasnevin hautausmaamuseo löytyi läheltä hautausmaan pääsisäänkäyntiä, mutta se oli juuri suljettu, kuten hautausmaan kahvilakin. Harmi, Ms Tati ajatteli, olisi pitänyt tarkistaa. En ole koskaan vieraillut hautausmaan kahvilassa, hautausmaan museosta puhumattakaan; mutta en siis vieraile nytkään.

Museon vieressä oli lasten hautausmaa. Lapsienkelipatsaita, pehmoleluja ja pieniä kukkakimppuja, joita katsellessa jotakin meni Ms Tatin silmään.

Museon viimeinen esittelykiertue tuli haudoilta. Opas kuului kertovan kahdesta henkilöstä, jotka eläessään olivat toistensa ankaria vastustajia. Yleisöä nauratti, kun he kuulivat ettei heidän ole nähty riitelevän hautausmaalla, vaikka tulivatkin haudatuiksi vinosti toisiaan vastapäätä. 

Suljetun pääportin sisäpuolella oli kyltti, jossa luki ”Ei uloskäyntiä”.

**

Seuraavana aamupäivänä Ms Tati istui matkalaukkuineen taksissa matkalla Heustonin rautatieasemalle, josta hänen oli tarkoitus jatkaa junalla Kerryn maakuntaan.

Kuljettaja oli puhelias ja halusi tietää, mitä Ms Tati piti kaupungista ja Irlannista. Ms Tati kertoi missä oli käynyt ja kehui vaikutelmiaan.

- Näihin aikoihin täällä vietetään sellaistakin juhlaa, missä ihmiset pukeutuvat vanhanaikaisiin vaatteisiin kaupungille.

- Se olikin tässä pari päivää sitten, Bloomsday.

Ms Tati oli hienoisesti ylpeä voidessaan valistaa paikallisasukasta asiasta. 

- Jaa, ei ole tullut seurattua mikä se on, jonkun kirjailijan päivä kuitenkin.

- James Joycen. Ihmiset pukeutuvat hänen Odysseus-romaaninsa aikakauden vaatteisiin, 1900-luvun alkuvuosikymmenten. He kulkevat sitten päivän aikana kaupungilla saman reitin, jonka romaanin henkilöt kulkivat sen päivän aikana, josta romaani kertoo.

- Ai jaa. Kuuluu olevan aika vaikealukuinen kirja.

- No näin voi kyllä sanoa, niin minustakin.

- Minäkin olen oikeastaan kirjailija, minulla on kirjan kirjoittaminen kesken.

- Niinkö? Sehän mielenkiintoista.

-  Mutta se ei ole fiktiota, se on todellisuuspohjainen. Vähän niin kuin dokumentti. Se kertoo yhdestä mustasta leskestä. Tiedätkö mitä ne ovat?

- Luulisin.

- Naisia, jotka naivat rahasta ja sitten tappavat miehensä.

- Ja sekö on sitten dokumentaarinen?

- Kyllä.  

Ms Tati ei uskaltanut jatkaa keskustelua. Hänestä tuntui, ettei hän halunnut kuulla, mikä taksinkuljettajan suhde tähän kirjassaan kuvaamaansa mustaan leskeen tarkemmin ottaen oli.