Ms Tati vierailee Dublinin puistoissa

Ms Tati totesi Dublinin kartasta, että puistoista ei ollut pulaa kaupungissa, mutta muistutti itseään, että aikoi seuraavana päivänä vielä Kasvitieteelliseen puutarhaan, joten ei ollut mitään pakottavaa tarvetta ahnehtia kaikkia puistoja. Niinpä hän jätti Phoenix Parkin rauhaan ja päätti pysytellä keskustan pienissä puistoissa.

Hyvin osaavasti hän suuntasi Trinity Collegen tienoille käytyään siellä edellisenä päivänä, ja jatkoi siitä matkaansa St Stephen’s Greeniin. Sinne hän saapui puiden lomasta suoraan lammelle, jonka ympärillä istui paljon ihmisiä nautiskelemassa.

Lampi oli täynnä lintuja. Joku mies ruokki joutsenia leivällä. Joutsenilla oli vielä untuvikkopoikaset, lokit törmäilivät vedessä joutsenperheiden välillä ja yrittivät napata osansa joutsenten ruuasta.

Lokkien poikaset olivat jo teini-iässä. Ruskeanlaikukas pahantuulisen näköinen ongelmanuori asteli Ms Tatin eteen.

- Voi pieni, ei minulla ole mitään syömistä mukanani!

Teiniä vastaus ei tyydyttänyt eikä se mitenkään salaillut näkemystään. Se sanoi, että ei ollut sallittua hengailla täällä rantaravintolassa, jollei ollut vaivautunut tuomaan kanta-asukkaille heille kuuluvaa ruokaa. Sitä vartenhan paikka oli olemassa, mutta joidenkin turistien typeryydellä ei näyttänyt olevan mitään rajaa. Ala vetää siitä mummo!

Ms Tati jatkoi kuuliaisena matkaansa pahoitellen mielessään, ettei ollut huomannut ottaa aamiaiselta ylimääräistä leipäpalaa mukaansa.

Nurmikoilla istui ja makaili ihmisiä. Nuoret kuhertelivat, monet lukivat, toiset söivät eväitään, vanha mies makasi kyynärpäihinsä nojaillen kaunokkien keskellä nurmikolla koira seuranaan.

Kävellessään ympäriinsä Ms Tati päätyi toiselle lammelle ja huomasi jo kaukaa haikaran. Se istui puussa lammen vastapäisellä rannalla ja ojenteli kaulaansa. Ms Tatin edessä nuori pari halaili rantatöyräällä.

- Ja niinä päivinä haikara ilmestyi heille, Ms Tati ajatteli ja hiipi pois.

Iveagh Gardens on puutarha, joka on viimeksi kuulunut Guinnessin suvulle. Suku lahjoitti puutarhan Irlannin kansalle, ja se oli Ms Tatin mielestä kiltisti tehty ja hienoimpia lahjoja, mitä kuvitella saattaa.

Puutarha jää piiloon kerrostalojen keskelle, joten Ms Tatilta kului hiukan aikaa löytää se. Matkaoppaastaan hän oli lukenut, että puistossa on ruusutarha.

Kaksi eläkeläisnaista istui penkillä ruusujen keskellä ja keskusteli kovaäänisesti kolmannesta henkilöstä, jonka elämä oli vaikeaa. Ms Tati piti huolta omista asioistaan ja keskittyi ruusujen huumaavaan tuoksuun, väreihin ja muotoihin. 

Hän tunnisti upean vanhanaikaisen Bourbon-ruusun, Rosa Mundin näköisen ruusun ja muutamia muita; tai ainakin kuvitteli tunnistavansa, sillä ruusut Suomessa tahtovat usein olla eri lajikkeita kuin lämpimämmässä ilmastossa.

Punarinta tuli tervehtimään häntä, kun hän istahti hetkeksi penkille. Se katseli ystävällisesti nappisilmillään ja kuunteli Ms Tatin vaikutelmia puistosta.

Lapsi juoksi pensaslabyrintissa, jonka keskellä oli aurinkokello, ja kutsui äitiään.

Merrion Squaren puiston reunalla seisoivat Yrjön aikaisen talorivin talot umpimielisinä ja hiukan arrogantteina. Yhdellä puiston kulmalla makasi veltto ja kyyninen Oscar Wilde kivenlohkareen päällä ja toimi koulutyttöjen selfie-seurana.

Ms Tati mietti, mitä ilkeyksiä Wilde olisi mahtanut keksiä selfie-boomista. Ja 

millainen Dorian Grayn muotokuvasta olisi tullut, jos se olisi kirjoitettu selfie-aikakaudella.

Puistossa nuoret miehet harjoittelivat nuorallakävelyä kahden suuren, vanhan puun väliin kiristetyllä vaijerilla. Wilde ei vaivautuisi.