Ms Tati lukee yönaisista

Ms Tati oli huolehtinut joululahjakirjansa ostamisesta hyvissä ajoin syksyn kirjamessuilla. Kuunnelleessaan Mia Kankimäen kertovan kirjastaan Naiset joita ajattelen öisin, Ms Tati oli aivan varma, ettei kukaan maailmasta ja Karen Blixenin kirjoista kiinnostunut voisi olla lukematta yönaisista ja heihin liittyvistä matkoista.

Joulupäivän hailakassa valossa Ms Tati sytytti kynttilät, kaatoi puuroriisit kattilaan muhimaan ja aloitti kirjaan syventymisen sohvannurkassa. Hänestä oli mukavaa elää vaarallisesti; tietyissä rajoissa tietenkin. Tässä hetkessä esimerkiksi hän oli kohtalaisen valmis vaarantamaan jopa joulupuuronsa multitaskaamisellaan.

Puuron tuhahdellessa kattilassa hän paneutui naisten ja vaarojen suhteeseen, suljettuihin elämänpiireihin, epärealistisiin seikkailumielikuviin ja jonnekin kauas opiskeluaikoihinsa ulottuviin Lioness von Blixen-muistoihin.

Muistikuvissaan hän näki suuresti ihailemansa apulaisprofessorin ja Blixen-tutkijan ottavan luentosalissa silmälasit päästään tutulla, elegantin älykkömäisellä eleellä. Kuuli hänen kertovan matkastaan Rungstedlundiin tutkimaan Blixen-arkistoja, ja kuvailevan 1900-luvun alun Tanskan suojatun elämän ja Afrikkaan muuttamisen riskien välistä ammottavaa kuilua.

”Kiotolaisella futonilla valvoessani mieleeni on alkanut hiipiä suuruudenhullu ajatus: ehkä minun pitäisi alkaa seurata noita esikuvallisia naisiani, heitä joita ajattelen öisin? Ryhtyisin kirjoittavaksi tutkimusmatkailijaksi, matkustaisin heidän maisemiinsa, Afrikkaan, Meksikoon, Polynesiaan, Kiinaan, Uuden Meksikon aavikolle, maailman ympäri. Mutta miten se muka olisi mahdollista?” Kankimäki pohtii kirjansa alussa.

Ms Tati kävi sekoittamassa puuroa ja lisäämässä kattilaan maitoa. Lukemista jatkaessaan hänelle tuli hieman samaan tapaan kiusaantunut olo kuin jos hän olisi lukenut omia vanhoja päiväkirjojaan. 

- Sankarimatkailija-ainesta.

Itseään M:ksi kutsuva päähenkilö matkaa Blixenin elämänvaiheiden vanavedessä Afrikkaan suurin peloin ja odotuksin, vaikka on jo kokenut järjestettyjen ryhmämatkojen Afrikan. 700 bussikilometrin päivämatkat, joiden jälkeen maailmanvalloittaja ei enää päämääräänsä päästyään jaksa irrottaa puhallettavaa lentotyynyä niskastaan.

Paronitar Blixen ja muut rohkeat naiset kiinnostavat kirjoittajaa henkilöinä, elämäntarinoina, joihin 42-vuotias elämän taitekohdassa oleva nainen voi samastua ja joista löytää kannustusta. Ms Tati huomasi hiukan ärsyyntyvänsä siitä, että Blixenin tarinat eivät saa mitään huomiota osakseen. Kun kirjoittaa tarinankertojasta…

Hän jatkoi silti lukemista urheasti.

- Näin paljon neuvoja on vain keittokirjoissa ja matkaoppaissa.

”Öisin listaan mielessäni naisia. Piirtelen kaavioita. Asettelen eri tavoin ansioituneita naisia maailmankartalle ja aikavyöhykkeille, ryhmittelen heitä mielessäni ammatin, vuosisadan ja sijainnin mukaan, jaottelen naimisissa oleviin ja neiti-ihmisiin, lapsettomiin ja äiteihin, listaan ammatteja, saavutuksia, sairauksia, kuolinsyitä. Hahmottelen vaikutussuhdekaaviota sen mukaan, kuka on esikuvana kenelle, naiset näyttävät ketjuuntuvan, muodostavan rihmastoja, jotka levittyvät sotkuiseksi aika-avaruudelliseksi vyyhdeksi, joka on liian monimutkainen kuvattavaksi.”

Esikuvallisimmille yönaisille on tunnusomaista ”vastaansanomaton hohde, ylimaallinen inspiraatiovoima, jota tekee mieli seurata, vaikkei yhtään tiedä, minne heidän perässään päätyy”.

Tällainen on esimerkiksi ”yönainen nro 2: Isabella Bird. Ammatti: Vanhapiika, myöh. matkakirjailija. Kärsi masennuksesta, selkävaivoista ja unettomuudesta, kunnes lääkäri ehdotti hoidoksi pientä merimatkaa. Päätyi kiertämään yksin koko maapallon, eikä kerran lähdettyään kyennyt enää lopettamaan.”

1800-luvun matkakirjailijanaisista löytyy enemmänkin yönaisia. Muiden huolenpitoon liittyvien arkiaskareidensa välissä he heittäytyvät mm terveydenhoitoon ja uskonnollisuuteen liittyviä peitetarinoita viljellen tyydyttämään elämänjanoaan ja uteliaisuuttaan. He matkustavat karttojen valkoisille läiskille Afrikkaan, Japaniin, Islantiin. Tutustumaan ihmissyöjäheimoihin, preparoimaan käärmeitä, opiskelemaan buddhalaisuutta ja naamioitumaan kerjäläisiksi. Matkoillaan he sairastavat malariaa ja muita trooppisia tauteja, taistelevat krokotiilejä vastaan sateenvarjo aseenaan, tekevät paikallisten asukkaiden kanssa kauppaa hiuspinneillä ja pitävät aina mukanaan varastoa kunnon englantilaista teetä.

He eivät pelkää mitään muuta kuin leimautumista epänaisellisiksi tai epäsiveellisiksi. Pahimmassa tapauksessa jopa feministeiksi, mikä onkin pahin kohtalo, mikä naisen kohdalle saattaa osua. He selviytyvät läpipääsemättömissä, tuntematonta elämää kuhisevissa viidakoissa, kirppuja, torakoita ja punkkeja vilisevissä majapaikoissa ja mantereilla, joissa eivät hallitse mitään paikallista kieltä - mutta tuntevat itsensä avuttomiksi ja osaamattomiksi sekä sairauteen asti pitkästyneiksi seuraelämässään.

Ms Tati alkoi kokea itsensä hyvin mitättömäksi näihin inspiroiviin naisiin verrattuna. Luultavimmin hänelle riittäisi vähäisempikin päättäväisyyden otsalamppu ja vaihtelu terveys- ja vireystiloissa. Vaikka sellainen, jolla kiskotaan itsensä liikenteeseen säälliseen aikaan hotellin sängystä.

Mutta inspiroivia naisia tulee yhä lisää. M matkustaa uudelleen Kiotoon ja unohtelee siellä tavaroitaan. Hän päätyy Firenzeen, Roomaan… jäljittämään Italian renessanssin naismaalareita.

Ms Tati kuulosteli välillä puuron ääniä ja kävi jälleen sekoittamassa ja lisäämässä maitoa keitokseensa. 

- Minulle riitti Kansallismuseon näyttely.

Hän sanoi itsekseen vähän surumielisesti kauhaa heilutellessaan.

M itsekin valittaa yönaistensa lisääntyvää määrää useaan otteeseen. Myös maantieteelliset paikat vilisivät Ms Tatin silmissä. Onneksi M ei kuitenkaan ihan kirjaimellisesti noudata metodiaan ja matkusta jäljittämässä jokaisen löytämänsä yönaisen elämänteitä.

Naisten elämä ja liikkuma-ala olivat ahtaita kuin korsetti. Silti nämä naiset löysivät tavan murtautua omille poluilleen. Joko kekseliäisyyttään tai pakosta, tai molempia. Eikä vain menneisyydessä. Viimeisin kirjan yönainen on tokiolaisessa mielisairaalassa vuosikymmeniä asunut Yayoi Kusama.

Ei ole sattumaa, että matkustamisella on osansa jokaisessa toisintekemisessä. M voi matkustaa sinne, missä hänen yönaisensa ovat olleet, vain koska häntä sattuu huvittamaan. Ms Tatikin voi matkustaa, omalla epäsankarillisella tavallaan. Ei kaikkialle, mutta moniin paikkoihin.

Se että voi, kutistaa maailman arkipäiväisen pieneksi. Turistin suurimmat haasteet ovat valintojen yltäkylläisyydessä. Tutkimusmatkailijaa tai taiteilijaa sen sijaan ajaa eteenpäin pakko, kuin syyrialaista maahan pyrkijää Italiaan. Matkustaminen on aikansa kipupiste, edelleen.

Ms Tati ei päässyt tämän pidemmälle, kun hän alkoi haistaa palaneen käryä. Keittiöstä palattuaan hän selasi vimmaisesti kirjaa hetkisen ja luki sitten syvään huokaisten etsimänsä kohdan:

”Temppelin papin vaimo tarjoilee meille munkkien suosimaa ’teetä’, eli vettä, jossa on liotettu riisikattilan pohjaan palanutta riisiä – siinä on samanlainen paahdetun riisin aromi kuin genmaichassa.”