Täydellisen kesäpäivän resepti: Kaisaniemi

Kun kaunis kesäpäivä koittaa kannattaa olla suunnitelma. Ms Tati suunnitelma oli tämä: Cajsan Helmen terassi ja kasvitieteellinen puutarha Kaisaniemessä.

Hän ei ollut vielä käynyt teesalongiksi restauroidussa entisessä Ravintola Kaisaniemessä eli nykyisessä Cajsan Helmessä. Uteliaana hän astui sisään hellepäivän hämärään ja viileään ravintolasaliin. Se oli sisustettu toissavuosisadan malliin ja suuren pääsalin lisäksi huomio kiinnittyi eri tavoin viihtyisiksi tehtyihin nurkkauksiin ja pikkuhuoneisiin, kauniisiin astioihin ja erilaisiin esineasetelmiin. Kuuluisa Marskin kabinetti oli tummasävyinen, lähes synkkä. Myyntitiski löytyi aika ahtaasti sijoitettuna ihan perältä.

Ms Tati sai tiskiltä vaaleanpunaisen kannullisen hyvää assamia ja suolaisen ja makean leivonnaisen. 

"Saisiko olla muuta?", myyjä kysyi. "Ehkä kuohuviiniä?"

Ms Tati kiitti ja sanoi mahdollisesti palaavansa asiaan teensä nautittuaan. Hän tasapainotteli tarjottimensa onnistuneesti ulos ja alas terassille johtavat portaat ja löysi mukavan varjoisan pikkupöydän, jolle plaseerasi tarjottimensa. Sitten seurasikin hyvien makujen juhlaa taustanaan Kaisaniemen puiston vehreys, joka oli imenyt voimaa alkukesän paljoista sateista.

Junat kolkuttelivat ohi selän takaa ja muistuttivat niistä vanhoista ajoista, jolloin hän oli istuskellut samalla terassilla, mutta eri ravintolassa. Hän muisteli ravintolasalissa katon läpi kasvanutta tammea. Nyt salin ulkoseinä oli siirtynyt niin, että puu jäi ulkopuolelle. Ms Tati ajatteli käydä vielä katsomassa puuta, mutta asia unohtui sitten kuitenkin häneltä lähtiessä.

Kaisaniemen ravintolan ja Kajsan Helmen historia on niin mielenkiintoinen, että Ms Tati varmaan palaa siihen vielä joskus toisessa postauksessa, jossa sitten myös enemmän juttua teetarjoiluista. Sanottakoon kuitenkin, että Ms Tatia miellyttää paikan historiassa erityisesti se, että ravintola oli aikoinaan ensimmäisiä helsinkiläisiä ravintoloita, jotka sallivat naisten sisäänpääsyn ilman miesseuraa.

"Mihin nainen miestä tarvitsisikaan teetä tai kuohuviiniä juodakseen", Ms Tati naurahti itsekseen. 

Hänen hajamielinen mietiskelynsä keskeytyi, kun suuri lokkiparvi teki invaasion yhteen pöytään, johon oli jäänyt jotakin syötävää asiakkaiden poistuttua. Lokit ilmaantuivat kuin tyhjästä. Lähellä olevassa pöydässä istunut seurue poistui närkästyneinä ja hetken kuluttua tarjoilija saapui karkottamaan lintuja. Hän läiski käsiään yhteen ja huitaisi pari kertaa ilmaan pyyheliinalla. Kumma kyllä linnut tottelivat, mutta vain palatakseen tepastelemaan nyt tyhjälle pöydälle heti kun mies katosi sisälle. Kohta saapui toinen tarjoilija varustautuneena pesuainepullolla ja rätillä. Hän pesi pöydän, ja linnut kadottivat herkkujen tuoksun nenästään eivätkä enää ilmaantuneet muuten kuin muutaman satunnaisen tiedustelijan voimin tarkkailemaan tapahtumia. 

Rauhan palattua Ms Tati oli saanut teensä nautittua. Hän päätti hakea vielä oluen.

"Tänne voi tulla!" hän kuuli jostakin tiskin takaa, mutta ei nähnyt ketään. Vasta tiskiä kierrettyään hän näki myyjän kassan vieressä. Tästä näkyi tuskin päälakea suuren, vanhanaikaisen kassakoneen takaa.

"Anteeksi, että olen näin pieni!" nuori nainen nauroi. Ms Tatiakin nauratti. Hän taputti toista olalle sanoi, ettei ole tarpeen pyytää pienuuttaan anteeksi.

Hänen harmikseen jääkaapista ei löytynyt enää Suomenlinnan panimon olutta kylmänä. Viimeistä tölkillistä kaadettiin juuri toisen asiakkaan lasiin. Mutta ei se mitään. Nuori myyjä löysi lisää samaa olutta lämpimästä varastosta.

"Voidaan viilentää tätä vaikka jääpaloilla", hän sanoi iloisesti.

"No ei nyt sentään", Ms Tati vastasi hieman järkyttyneenä ja pyysi sitä olutta, mitä löytyy kylmänä. Terassille palatessaan hän hymyili: "Rakastan kesätyöntekijöitä, he aina onnistuvat yllättämään jotenkin."

Hän nautti vielä leppeässä varjossa hidastellen oluensa ja lähti vasta ravintolan jo hiljalleen alkaessa sulkemaan oviaan astelemaan hitaaseen tahtiinsa rantatietä, kohti kasvitieteellistä puutarhaa. Kahvila Viola, jonka portin läpi hän puutarhaan meni, oli jo suljettu, mutta sen piha-alueen takana täydessä kukassa oleva jasmikepensas veti heti puoleensa hänen huomionsa. Hän oli parhaillaan haistelemassa ja kuvaamassa kukkia, kun ohitse käveli pariskunta.

"Mira!" hän kuuli naisen sanovan miehelle, ja sitten nainen oli hänen vieressään tutkimassa pensasta. Sivusilmällä Ms Tati huomasi, että mies seisoi hetken aloillaan ja katosi sitten alistuneen näköisenä Violan terassia ympäröivän pensaikon taakse, mitä ilmeisimmin aikomuksenaan istua terassilla sen aikaa, minkä odotus tulisi kestämään. Nainen Ms Tatin vieressä kuvasi jasmikkeen kukkia ja työnsi nenänsä yhteen kukkarykelmään. 

"Bellissima", Ms Tati tapaili kieltä. Vaikutus oli odotettu. Nainen ilahtui kovasti ja kysyi hämmentyneenä englanniksi, oliko Ms Tati espanjalainen. 

"Eei, kuulin vain teidän sanovan espanjaksi 'mira!'. Ja minä yritän opetella vähän espanjan alkeita."

Nainen kertoi olevansa chileläinen, mutta alkujaan Italiasta. "Siksi minä olen tämmöinen", hän väitti, eikä Ms Tati kysynyt mitä hän tarkoitti. Hän oletti suunnilleen ymmärtävänsä. Nainen, jonka nimi oli Sofia, halusi tietää mitä bellissima on suomeksi. 

"Gaunis", hän toisti, ja Ms Tati nyökkäsi viitsimättä kovin pikkumaisesti korjata. Tuskin hänenkään ääntämyksensä oli ollut täydellinen.

Nainen kertoi vielä ihastuneensa kovasti Helsinkiin. "Meidän täytyy tulla tänne uudestaan", hän sanoi ja mainitsi, että he olivat vain päivän retkellä, tarkoitus oli mennä yöksi takaisin Tallinnaan, josta he olivat tulleet.

Ms Tati jatkoi matkaansa ja pysähteli tapansa mukaan tutkimaan lähes jokaista puuta, pensasta ja kasvia ja niiden nimikylttejä. Hän ihasteli kuinka paljon uusia istutuksia puutarhaan oli ilmaantunut sen jälkeen, kun hän oli siellä viimeksi käynyt. Paikka oli myös jotenkin raikastunut. Ehkä se johtui istutusten selkeistä rajauksista. Tai sitten vain siitä, että kasvien kukinta tuntui nyt olevan lähes parhaimmillaan.

Vanhat, suuret puut ja pensaat olivat tallella, vaikka siellä täällä näkyi myös paksuja kaadettujen puiden runkojen kappaleita. Niitä oli jätetty eläimiä varten istutusten lomaan. Kasveissa oli paljon kaukaakin tulevia ja monet noista kaukaisista maista tulleista siirtolaisista kukkivat parhaillaan hienosti. Hyvässä hoidossa, totesi Ms Tati. Esimerkiksi eteläafrikkalainen keskipäivänkukka. Saman kasviyksilön kirkkaissa väreissä kukkivat eriväriset kukinnot riemastuttivat Ms Tatia.

Kaiken kukinnan ja väriloiston keskellä hänet yllätti ja ilostutti ehkä kuitenkin eniten hyvin vaatimaton näky: pyöreä mätäs sammalta, jonka päällä kasvoi ketjuna kukkivia vanamoita. Niin pieniä ja hauraita, tuskin näkyviä. Hän ajatteli, että lapsena vanamot oli helpompi havaita metsässä, kun itse katseli kaikkea matalammalta. Ja haisteli! Hän muisti kostean sammaleen ja vanamon toisiinsa sekoittuneet tuoksut. Eivät ne enää hänen nenäänsä sammalläntistä kantautuneet.

Hän istahti kasvihuoneen seinänvierustan penkille. Kasvihuoneet oli jo suljettu eikä hän niihin tällaisena päivänä kaivannutkaan. Joskus toiste sitten. Näkymä oli suihkulähteelle ja sen takana olevalle toiselle vesialtaalle. Suihkulähteelle oli kokoontunut ryhmä, joka selvästi oli ollut esittelykäynnillä ja lopetteli kierrostaan. Keskustelu näytti vilkkaalta, kävijät olivat kiinnostuneita ja ehkä tietäviäkin, koska puhuivat pitkään. Ms Tati oli liian kaukana erottaakseen, mitä he puhuivat, vaikka olisikin mieluusti salakuunnellut tippuvia tiedonjyväsiä.

Altaiden takana hän näki huomioaidan, joka vielä toistaiseksi sulki pääsyn puutarhaan siltä suunnalta. Aidan edessä oli hänen mielestään uusi luonnonlammen näköiseksi tehty lammikko ja sen yli johti selvästi uusi silta, se sijoittui juuri suuren kasvihuoneen keskikohtaa vastapäätä. Lammikossa näytti viihtyvän paljon pikkulintuja. 

Hän näki, että aidan toisella puolellakin oli valmiita, kauniita istutuksia suurissa astioissa. Tritomien (Ms Tatin oli luntattava netistä) keltaoranssit soihdut hehkuivat niissä korkeimpina ja näkyvimpinä. 

Hän oli lukenut juuri metromatkallaan uutistaululta tiedon, että uusi sisääntuloväylä puutarhaan avautuu ehkä elokuussa. Väylä, joka avaa lyhyemmän tien ihan ydinkeskustasta, rautatieaseman läheltä, on itse asiassa sellainen kuin Kaisaniemen puistoa, Suomen ensimmäistä julkista puistoaluetta, 1800-luvulla suunniteltaessa alun perin ajateltiin. Hieno juttu, Ms Tati mietti ja ajatteli kuinka viihtyisän ja kauniin alueen Helsingin ydinkeskusta saa Töölönlahdesta ja Kaisaniemestä. Tänne voi tulla sitten tuon uuden, pienen sillan yli, jos tahtoo. 

Mutta sitä ennen, juuri nyt, voi puutarhassa nauttia jasmikkeen tuoksusta, joka leijailee nenään monessakin paikkaa. Pensaat ovat suuria ja aivan täynnä kukkia.