Ms Tati matkustaa

Junat kolkuttelivat minuutin välein Ms Tatin pienen hotellihuoneen ikkunan ali. Earl’s Courtin maanalaisen asema oli melkein vieressä. ”Hyvänä puolena tässä on, että tuntuu koko ajan, että on matkalla”, Ms Tati muistutti itseään. ”Ja onhan minulla korvatulpat, jos tarvitaan.” Marraskuisen Lontoon-käyntinsä tekemisiä etukäteen miettiessään hän oli ollut varma ainakin siitä, että puutarhat saisivat jäädä rauhaan. Jo vuodenajan vuoksi kannattaisi mukavaa tekemistä etsiä enimmäkseen sisätiloista. Lontoo kuitenkin hymyili hänen saavuttuaan. Ensimmäisen aamuteensä hän sai nauttia auringossa Gloucester Roadin Paul’in terassilla.  Parin ensimmäisen aurinkoisen päivän jälkeen hän keitteli huoneessaan tottuneesti iltateetä kaupungilta palattuaan, junien kodikas kolke taustalla. Samalla hän katseli maanalaisen karttaa. District Linella Earl’s Courtista ei ollut kovinkaan monen pysäkinvälin matka Kew Gardensiin.  Huomenna menenkin sinne, hän päätti. Seuraavana päivänä sate

Englannin luoteisin kaupunki ja satama Penzance (kornin kielellä Pennsans) kätkee pienen ihmeen. Tai suurenkin. Ms Tati ainakin hämmästyi suuresti sinne päästyään. Koko Cornwallille niin tyypillisille korkeille kallioisille rannoille, Atlantin aaltojen yläpuolelle, alkoi 1920- ja 30-lukujen vaihteessa rakentua ihan kirjaimellisesti huimaava teatteri. Teatterityömaan toteuttajana oli sinnikäs nainen nimeltä Rowena Cade yhdessä apumiehensä kanssa. Rowenan maille sijoittuville jyrkille rantakallioille syntyi vuosien ja vuosikymmenten varrella pääosin sementistä tehty amfiteatteri Minack . Minack on kornin kieltä ja merkitsee kivistä paikkaa. Teatterissa on alkuajoista asti esitetty aina Shakespearen näytelmiä, joihin Rowena oli erityisen ihastunut ja joita hän myös puvusti paikalliselle teatteriseurueelle jo ennen teatterin rakentamiseen ryhtymistään. Ensimmäinen teatterissa koskaan esitetty näytelmä oli Myrsky – ja on vaikea kuvitella tähän paikkaan paremmin sopivaa näytelm

Ms Tati oli huolehtinut joululahjakirjansa ostamisesta hyvissä ajoin syksyn kirjamessuilla. Kuunnelleessaan Mia Kankimäen kertovan kirjastaan Naiset joita ajattelen öisin , Ms Tati oli aivan varma, ettei kukaan maailmasta ja Karen Blixenin kirjoista kiinnostunut voisi olla lukematta yönaisista ja heihin liittyvistä matkoista. Joulupäivän hailakassa valossa Ms Tati sytytti kynttilät, kaatoi puuroriisit kattilaan muhimaan ja aloitti kirjaan syventymisen sohvannurkassa. Hänestä oli mukavaa elää vaarallisesti; tietyissä rajoissa tietenkin. Tässä hetkessä esimerkiksi hän oli kohtalaisen valmis vaarantamaan jopa joulupuuronsa multitaskaamisellaan. Puuron tuhahdellessa kattilassa hän paneutui naisten ja vaarojen suhteeseen, suljettuihin elämänpiireihin, epärealistisiin seikkailumielikuviin ja jonnekin kauas opiskeluaikoihinsa ulottuviin Lioness von Blixen-muistoihin. Muistikuvissaan hän näki suuresti ihailemansa apulaisprofessorin ja Blixen-tutkijan ottavan luentosalissa si

Eden-projektin valtavat kasvihuoneet näyttävät siirtokunnalta avaruudessa.  Kun Ms Tati katseli jättikupuja, hän ajatteli, että onneksi täältä yläviistosta pystyy hyvin näkemään, kuinka ihmisiä sekä menee sisään että tulee ulos noilta avaruusasemilta. Muuten kasvihuoneita lähestyessään saattaisi odottaa tulevansa karkotetuksi persona non gratana, joka ei ole lunastanut oikeutta avaruusparatiisiin tuhon jälkeisinä aikoina. Tai kokevansa jonkin vielä pahemman kohtalon Doctor Who’n avaruuspuutarhojen ihmisasukkien tapaan. Eden-projektilla on vaatimaton tehtävä: toimia siemenpankkina maailman kasveille mahdollisten katastrofien varalta. Ei yksin, mutta yhdessä muiden siemenpankkien kanssa, jollainen on myös esimerkiksi Kew Garden Lontoossa.  Siementen lisäksi projektilla on erilaisia puutarhoja sekä nämä kasvihuoneet, jotka on kukin pyhitetty omille biotyypeilleen. Toistaiseksi jättikasvihuonekuplakertymiä on kaksi: Välimeren ilmasto ja Subtrooppinen ilmasto. Tavoitt