Ms Tati matkustaa

Minsteadin kylässä Hampshire ssä on pubi nimeltä Trusty Servant . Se on muutoin ihan tavallinen englantilainen maaseutupubi, joka oluen lisäksi tarjoaa kotiruokaa, paitsi että sinne ajetaan New Forest -luonnonpuiston vanhojen metsien läpi, joissa valo siivilöityy taianomaisesti suurten puiden välistä suorastaan epätodellisen vihreän sammaleen peittämään maahan. Metsäteitä reunustavat vuosisatoja vanhat pensasaidat kuten monin paikoin Englannissa. Ne on alkujaan istutettu raja-aidoiksi, mutta rajat ovat saattaneet kadota vuosisatojen varrella, aidat eivät. Opas kertoi, että hänen ryhmässään oli joskus mukana kasvitieteilijä, joka opetti laskemaan näiden aitojen ikää. Se käy helposti. Lasketaan vain kuinka monta erilaista kasvilajia aidassa kasvaa. Jokaisesta lajista voi lisätä sata vuotta aidan ikään, sillä keskimäärin niin kauan kuluu siihen, että uusi laji vakiintuu osaksi aitaa. Poneja alkoi näkyä jossakin vaiheessa heidän ajaessaan kohti Trusty Servant'i

Ennen aamunsarastusta hotellin aulaan kokoontui joukko unisia ihmisiä. Aulan pöydällä oli maljassa suolakeksejä, mutta aamiaista olisi tarjolla vasta tiikerisafarin jälkeen. Kaikki seurasivat sivusilmällä, milloin ja miten paikallisille luonto-oppaille, jotka samalla toimivat jeeppien kuljettajina, arvottaisiin heidän ajoreittinsä. Toimi oli nopeasti ohi, eivätkä kaikki vaikuttaneet osaansa tyytyväisiltä. Joillakin reiteillä oli paljon helpompi tehdä hyviä eläinhavaintoja kuin toisilla. Ms Tati kiipesi jeeppiin yhdessä ryhmänsä kanssa. Ennen varsinaiselle luonnonsuojelualueelle pääsyä he ajoivat pienten, muutamista taloista ja majoista koostuvien kylien ohi. Tien varsilla heräiltiin. Pihoissa paloivat savuttavat nuotiot, joissa poltettiin majojen katoilla auringossa kuivattuja lehmänlantakakkuja. Tulilla kiehui varmaankin teevesi ja emännät valmistautuivat leipomaan. Viluiset perheenjäsenet kokoontuivat tulen ympärille lämmittelemään. Savu tuoksui hyvältä, Ms Tati pani merk

Ms Tati suhtautui vähän ristiriitaisin tuntein safarille menoon, sillä periaatteessa hän ei pidä siitä, että eläinten elinalueelle tunkeudutaan turistien huvittamiseksi.  Hänen Intian kiertomatkansa oli tarkoitus muodostua Delhin, Agran ja Jaipurin muodostaman kultaiseksi kolmioksi kutsutun Pohjois-Intian kierroksesta. Matka kuitenkin peruuntui pelkkänä kaupunkikierroksena järjestettynä matkana ja hänelle jäi vaihtoehdoksi ottaa sama matka versiona, johon kuului kaupunkikierrosten lisäksi myös vierailu Ranthamboren kansallispuistossa. Salaisesti hän kyllä iloitsi siitä, että saisi nähdä myös Intian luontoa, ja toivoi, ettei luonto-osuus osoittautuisi pettymykseksi eläimiin suhtautumisen osalta. Hän sai tulla huomaamaan, että joku tai jotkut Intian tuhansista jumalista varmaankin kokevat asiakseen vastata luontoon liittyviin toiveisiin. Ensimmäinen asia, jonka Ms Tati havaitsi heidän bussinsa lähestyessä heidän Ranthamboren kansallispuiston alueella sijaitsevaa majap

Ms Tatilla on kaapillinen vanhoja matkakirjoja, koska niitä lukiessaan hän voi kätevästi matkustaa sekä ajassa että paikassa. Vanhojen kirjojen viehätyksessä on monta kerrosta. Päällimmäinen on kansi. Sen värit, kirjasintyypit, sommittelu ja kuva kaikkine viesteineen siitä aikakaudesta, jolta ne tulevat. Kun kannen avaa, voi tuntea kuihtuneiden vuosikymmenten hauraan tuoksun, joka syntyy pölyn ja paperin pitkästä liitosta. Ja kun tuoksua hengittää syvään, se alkaa kutitella keuhkojen lisäksi aivojen mielihyväkeskusta, mikä selittää monien ihmisten riippuvuuden lukemisesta. Kirjoista voi hyvin olla riippuvainen ihan vain esineinä, niiden katselusta, kääntelystä ja tuoksuttelusta, mutta eniten riippuvuutta aiheuttaa kirjainten kerta kerralta erilainen järjestys kirjojen sivuilla. Se on hypnoottista ja suggeroivaa kuin mainosvalojen välke, ja imee virtaansa. Niinpä Ms Tatikin viettää monia hetkiä kirjojensa äärellä. Kesäisin hänellä on tapana etsiä hyllystään vielä lukem

Ms Tatilla on pieni juttu kasvitieteellisten puutarhojen kanssa. Hänen on hyvin vaikea ohittaa kasvitieteellistä, mikäli sattuu kaupunkiin, josta sellainen löytyy. Kasvitieteelliset puutarhat ovat lähestulkoon hienointa maailmassa Ms Tatin mielestä. Vain kahvilat, museot ja kirjastot pystyvät kilpailemaan niiden kanssa elämän tarkoituksen kirkastamisessa. Tai pystyisivät, jos kyse olisi kilpailusta. Kun kävelee puutarhassa, jonka vanhat, eri puolilta maailmaa kootut puut kasvavat rinta rinnan, suojaten muita kasveja, oksiaan tuulessa liikutellen ja pudotellen jättimäisiä käpyjään, on helppo uskoa, että kaikella elämällä on jokin merkitys, ja jokaisella tällaisen maagisen paikan löytävällä myös aikaa istahtaa penkille ja löytää se ilman pienintäkään hoputusta. Joku on nimilaputtanut lähes jokaisen kasvin. Valinnut parhaan kasvupaikan ja parhaat naapurit. Hoitanut ja vaalinut vuodesta toiseen. Suunnitellut ja rakentanut yllätyksiä. Pehmeän ruohon peittämiä polkuja, jotka