Sherlock Holmes ja villiponit

Minsteadin kylässä Hampshiressä on pubi nimeltä Trusty Servant. Se on muutoin ihan tavallinen englantilainen maaseutupubi, joka oluen lisäksi tarjoaa kotiruokaa, paitsi että sinne ajetaan New Forest -luonnonpuiston vanhojen metsien läpi, joissa valo siivilöityy taianomaisesti suurten puiden välistä suorastaan epätodellisen vihreän sammaleen peittämään maahan.

Metsäteitä reunustavat vuosisatoja vanhat pensasaidat kuten monin paikoin Englannissa. Ne on alkujaan istutettu raja-aidoiksi, mutta rajat ovat saattaneet kadota vuosisatojen varrella, aidat eivät.

Opas kertoi, että hänen ryhmässään oli joskus mukana kasvitieteilijä, joka opetti laskemaan näiden aitojen ikää. Se käy helposti. Lasketaan vain kuinka monta erilaista kasvilajia aidassa kasvaa. Jokaisesta lajista voi lisätä sata vuotta aidan ikään, sillä keskimäärin niin kauan kuluu siihen, että uusi laji vakiintuu osaksi aitaa.

Poneja alkoi näkyä jossakin vaiheessa heidän ajaessaan kohti Trusty Servant'ia. Ne eivät paljoa autoista piitanneet, kulkivat vain omia aikojaan missä kulkivat, ikään kuin eivät olisi edes nähneet liikennettä. Kaikki antoivat niille tilaa ja kaiken maailman ajan tehdä mitä lystäsivät. Ne lystäsivät vetelehtiä yhdessä kavereidensa kanssa.

Ms Tati kuuli, että alueella on oma ponilajinsa, New Forest pony. Ponit liikkuivat vapaina alueella ja metsä oli sellainen kuin oli, koska ponit olivat jo menneisyyden hämäristä saakka olleet osa sen ekosysteemiä ja järsineet siellä kasveja. Silti kaikilla poneilla oli kuitenkin omistajat.

He ohittivat muutaman ponin lauman ja odottelivat jonkin aikaa, että kaikki niistä haluaisivat mennä kapean tien laitamille. 

Bussi ajoi pubin eteen kylän keskusaukiolla. He olivat hiukan etuajassa lounasvarauksensa kanssa ja päättivät viettää aikaa ulkosalla odotellen. Ms Tati meni kuvailemaan lähistön olkikattoisia taloja.

Hetken kuluttua heidän ohittamansa ponit olivat aukiolla. Ms Tati jäi katselemaan niitä. Useamman ponin porukka parkkeerasi kylän ilmoitustaulun eteen ja näytti tutkivan paikallisuutisia. 

Viimeisenä saapui mustavalkoisen kirjava poni, joka pysytteli hiukan etäällä muista. Se asteli keskusaukion nurmikolle ja alkoi laiduntaa siinä. 

”Tarvitaankohan täällä ruohonleikkureita ollenkaan”, Ms Tati mietti. 

Hyvän aikaa katseltuaan hän käveli hitaasti poneja kohti. Ne eivät kiinnittäneet häneen juuri huomiota, paitsi mustavalkoinen, joka käveli häntä vastaan. Hän kohtasi ponin, tervehti ja ojensi sitten kätensä silittämään ponin poskea. Vai mistäköhän hevosen turpa alkaa?

Seurusteltuaan jonkin aikaa ponin kanssa Ms Tati huomasi, että muu ryhmä oli hävinnyt pubin ympäristöstä. Hän meni sisään katsomaan, olisivatko he jo siellä, mutta ei löytänyt ketään. He eivät olleet myöskään pubin takana olevan puutarhan pöydissä.

Hän kysyi tarjoilijalta, mihin hänen ryhmänsä oli mahtanut niin mystisesti hävitä, ja sai kuulla, että he olivat lähteneet käymään kirkolla ja hautausmaalla ennen lounasta. 

”Mitä, he menivät ilman minua!” hän ajatteli närkästyneenä. 

”Siellähän piti käydä vasta lounaan jälkeen.”

Hänkin halusi ehdottomasti nähdä Conan Doylen haudan, joka löytyy tämän kylän hautausmaalta. Muu ryhmä tuli kuitenkin jo takaisin pikaiselta visiitiltään. Opas lupasi näyttää Ms Tatille paikan vielä lounaan jälkeen.

Syötyään he nousivatkin kirkonmäelle. Kirkko osoittautui olevan 1200-luvulla alun perin rakennettu ja moneen kertaan myöhemmin täydennelty. 

Heitä vastaan tuli mies kameran kanssa ja sanoi, että kirkko on ”erikoisimpia mitä hän on nähnyt”. Ms Tatista kuvaus ei kuulostanut lupaavan kovin hyvää.

Portin takana, vanhojen eri suuntiin kallistelevien hautakivien keskellä mäellään seisova pieni kivikirkko näytti kuitenkin yksinkertaisen kauniilta. Sen edessä ja takana kasvoi suuri tammi. Komea vanha sypressi oli leikattu ruukun muotoiseksi silottelemalla sen sivut ja tasaamalla latvus. He kävelivät kirkon ohi suoraan sen takana olevaa tammea kohti. 

Penkillä istui vanha nainen ja hänen seurassaan mies, joka oli luultavasti hänen poikansa. He kysyivät avuliaasti:

- Etsittekö Conan Doylen hautaa? Se on täällä.

Tämä varmaan oli yleisin syy, miksi turistit pysähtyivät tähän kylään, Ms Tati päätteli.

He rupattelivat hetken aikaa siitä miten kaunis ja lämmin syyspäivä oli, ja katselivat siinä samalla hautaa. 

Yksinkertaisessa hautakivessä, jonka päällä seisoi kiviristi, kerrottiin Arthur Conan Doylen olleen ”knight, patriot, physician & man of letters”.

Ms Tati ajatteli kotona kirjahyllyssään olevaa Doylen ensimmäistä Sherlock Holmes -romaania nimeltä Punaisten kirjainten arvoitus. Hänelle tuli myös mieleen, että kirjailija oli hyvin kiinnostunut spiritismistä. Spiritistien ouija-lautaa miettien hän tuli ajatelleeksi, että ”man of letters” oli oikeastaan monellakin tapaa osuva luonnehdinta Doylesta.

Hautakivellä lepäsi Sherlock Holmesin kippurainen piippu. Penkillä istuvat alkuperäisasukkaat odottivat hyväntahtoisina heidän reaktiotaan, kun he näkisivät piipun. Ms Tati nauroi ihastuneena. Piippu oli varmasti ritarille, isänmaanystävälle, lääkärille ja sanan miehelle mieluisampi tapa tulla muistetuksi kuin kukkakimput.

He kurkistivat vielä kirkkoon sisälle. Ms Tati ymmärsi, mitä mies oli tarkoittanut erikoisella kirkolla. Näytti että kirkkoa oli jatkettu vähän sinne ja tänne eikä siinä ollut oikein mitään selvää arkkitehtonista rakennetta. Se oli kuitenkin englantilaisittain cosy, kanavatyötyynyineen kaikkineen.

He palasivat bussille ja bussi käänsi nokkansa kohti uusia seutuja.

Conan Doyle oli kirjoittanut Baskervillen koirasta. Pelottavan haamukoiran hän sijoitti nummille, joita kohti he olivat nyt matkalla. Ms Tati toivoi, että Doyle olisi kirjoittanut myös villiponien tapauksesta. Siinä kyläläiset huomaisivat, että ponit ovat alkaneet käyttäytyä oudosti (koska ne olivat nähneet murhan). Holmes…

Opas keskeytti Ms Tatin tarinanpunomisen heti alkuunsa avaamalla mikrofonin ja alkamalla kertoa Englannin kuningashuoneesta.