Edinburghin kasvitieteellisessä puutarhassa

Ms Tatilla on pieni juttu kasvitieteellisten puutarhojen kanssa. Hänen on hyvin vaikea ohittaa kasvitieteellistä, mikäli sattuu kaupunkiin, josta sellainen löytyy.

Kasvitieteelliset puutarhat ovat lähestulkoon hienointa maailmassa Ms Tatin mielestä. Vain kahvilat, museot ja kirjastot pystyvät kilpailemaan niiden kanssa elämän tarkoituksen kirkastamisessa. Tai pystyisivät, jos kyse olisi kilpailusta.

Kun kävelee puutarhassa, jonka vanhat, eri puolilta maailmaa kootut puut kasvavat rinta rinnan, suojaten muita kasveja, oksiaan tuulessa liikutellen ja pudotellen jättimäisiä käpyjään, on helppo uskoa, että kaikella elämällä on jokin merkitys, ja jokaisella tällaisen maagisen paikan löytävällä myös aikaa istahtaa penkille ja löytää se ilman pienintäkään hoputusta.

Joku on nimilaputtanut lähes jokaisen kasvin. Valinnut parhaan kasvupaikan ja parhaat naapurit. Hoitanut ja vaalinut vuodesta toiseen. Suunnitellut ja rakentanut yllätyksiä. Pehmeän ruohon peittämiä polkuja, jotka kaartavat pensaan taakse niin, että on pakko mennä katsomaan, mitä siellä mahtaa olla. Hiljaisia, yksinäisiä penkkejä, joita löytyy varjopaikoista. Lampia ja puroja, joissa linnut peseytyvät. Jättänyt niittyjä luonnonkasveille ja heinille perhosten ja kimalaisten löydettäviksi. Se ei lakkaa ihmetyttämästä ja ilahduttamasta Ms Tatia.

Hänen saapuessaan Edinburghin kasvitieteelliseen puutarhaan sisäänpääsy näytti aluksi vähän haastavalta. Sisääntuloaula oli ääriään myöten täynnä eri suuntiin hyöriviä pikku koululaisia, jotka kaikesta päätellen olivat viettäneet yhdessä opettajiensa kanssa mukavan päivän puutarhassa. Ms Tati eteni lapsia väistellen sisään, ja saman tien eri ovesta ulos puutarhaan.

Hän löysi portaat näköalatasanteelle ja ravintolaan ja huomasi kaipaavansa vähintään jotakin juotavaa päivän kuumuudessa. Istuttuaan hetken tarjoilijaa odotellen ja muita asiakkaita katsellen hän huomasi olevansa hiukan nälkäinenkin, sillä lounasaika oli oikeastaan jo ohi. Lomalaisen johdonmukaisuudella hän tilasi kevyen lounaan, perunapinaattikeittoa, vettä ja lasillisen Proseccoa.

Keitto näytti ja maistui terveelliseltä ja tummanvihreältä, hän söi sen kiltisti leivän kanssa ja säästi pirskahtelevan juoman jälkiruuaksi. Siemaillessaan kylmää juomaansa hän katseli terassin ylhäisyydestä taloa ympäröiviä vesialtaita ja niiden takaa alkavaa metsäistä puutarhaa. Hän näki altaan vedessä vaahdosta muodostuvaa valkoista kirjoitusta ja toivoi, että olisi pystynyt lukemaan sitä.

Sitten hän laskeutui portaat ja lähti tutkimaan puutarhaa ja sen yllätyksiä. Lähes ensimmäiseksi hän kohtasi esikot. Hän oli tottunut pitämään niitä alkukevään kasveina. Nyt oltiin kesäkuun lopussa ja esikot kasvoivat puutarhassa kaikissa mahdollisissa väreissä, ja paljon suurempina kuin hän oli tottunut, suurimmat puolimetrisinä.

Ms Tati ihmetteli jälleen kerran kuinka monta sävyä vihreää maailmassa mahtaa oikein olla, ja kuinka monta puulajia. Hän ilahtui tavatessaan vanhoja tuttuja, kuten vaaleanpunaisen siankärsämön, hänelläkin oli ollut sellaisia. Ne olivat ensimmäistä kertaa siemenistä kasvaessaan ihan tummanpunaisia, myöhempinä vuosina tuollaisia herkkiä vaaleanpunaisia, ja osa ihan tavallisia valkoisiakin. Hän näki myös hehkuvan tummankeltaisen kullerolajikkeen, jollaisen oli nähnyt Reykjavikin kasvitieteellisessä puutarhassa, se kasvoi täällä yhdessä sinisen kurjenpolven kanssa.

Suurempi yllätys ilman puutarhan esitettä vaellellessa oli kuningataräidille omistettu puutarha. Sinne mentiin korkean pensasaidan portista ja sen ytimessä oli pieni huvimaja, jonka edessä oli matala pensaslabyrintti. Pensaslabyrintin ympärillä oli diagonaalisesti erilaisia puutarhan osia, eri kasvein. Ms Tati kiersi labyrintin ulkokehää ja kurkisti reunuspensaiden takana oleviin osiin mennessään. 

Huvimaja ei vaikuttanut kovin kiinnostavalta. Hän arveli, että sisällä olisi muistolaatta puutarhan perustamisesta.

Kun silmät tottuivat majan hämäryyteen kirkkaasta valosta siirryttäessä, hän näki, että seinät oli päällystetty simpukankuorikoristein. Katto oli oikeastaan vielä suurempi yllätys: joku muukin oli innostunut käpyjen kauneudesta!

Huvimajan vieressä kasvoi lilaan vivahtavia ruusuja ja laventelinsinistä katinminttua. Vaaleanpunaisilla ruusuilla oli seuranaan vaaleanpunaista kurjenpolvea, jota Ms Tati katseli tarkasti ruusuja haistellessaan. Tämä on luultavasti kaunein koskaan näkemäni kurjenpolvi, hän mietti.

Paikan komeat kasvihuoneet eivät hellepäivänä vetäneet Ms Tatian puoleensa, mutta kuningataräidin puutarhan lisäksi Ms Tati löysi puutarhasta vielä lammen ja alppikasvien osaston. Lampeen laskevan puron yli johti pieni kivisilta. Ms Tati pysähtyi nojailemaan sen kaiteeseen ja katselemaan vettä. Rannat olivat rehevänään pensaistoa, joten paikka oli lintujen, arkojenkin, paratiisi.

Ms Tati pysähtyi suuren ruttojuurikasvuston viereen ja pujahti lehtien alle, vain muistaakseen millaista on olla pieni ja piilossa katseilta.