Aamupäivä Edinburghissa

Ms Tati oli ilahtunut, kun oli osannut valita hotellinsa niin hyvältä paikalta. Matka kansallisgalleriaan oli lyhyt, tosin kylläkin ylämäkeä. Mäkiä Edinburghissa riittää, sillä kaupunki on yksi niistä kaupungeista, jotka väitetään perustetun seitsemälle kukkulalle. Mäkeä kiivetessä näköalat paranivat kaiken aikaa ja Ms Tati pysähtyi vähän väliä ottamaan kameransa esiin, vain huomatakseen, että muutaman metrin päässä näköala oli jälleen edellistä hienompi.

Skotlannin kansallisgalleria on keskellä Princess Street Garden -puistoa ja jakaa sen itäiseen ja läntiseen puistonosaan. Pääsy Edinburghin linnan alueelle sijaitsee kansallisgallerian lähettyvillä sekin. Tämä on hemmottelua flaneeraavalle turistille, Ms Tati ajatteli.

Kansallisgalleria oli pienempi kuin hän oletti, siihen kuitenkin sisältyi monia mielenkiintoisia ja hauskoja pikkuosastoja sekä skottitaiteen että kansainvälisen taiteen mestareista.

Ensimmäinen punaisten näyttelysalien kokonaisuus tarjosi heti yhdessä taulussa näkymän paikkaan, josta Ms Tati oli juuri tulossa, eli linnan alapuolelle, tosin alempaa rinteestä kuin missä hän oli ollut. 

Hän näki skottimaisemia ja -muotokuvia. Luistelevan päämisterin ikuistettuna 1700-luvun lopulla (kuva sai hänet ajattelemaan Sauli Niinistöä).

El Grecon epätavallinen maalaus esitti kahta nuorta miestä ja apinaa pimeydessä, sytyttämässä kynttilää. Apinan ilme näytti kolmikon jäsenistä viisaimmalta, ja Ms Tati rohkeni epäillä esittelytekstin arveluja, että maalaus kuvaa allegorisesti sitä, kuinka halu vetoaa alhaisimpiin piirteisiimme. Ms Tati katseli pitkään apinan lempeitä ja älykkäitä kasvoja, kohautti sitten harteitaan ja jatkoi matkaa. Hän ei voinut sanoa pitävänsä El Grecon värinkäytöstä.

Yläkerroksen viimeisessä huoneessa hän päätyi jostain syystä kurkistamaan yhden seinäkkeen taakse ja näki siellä pienen hissin.

Miksi kummassa piilottaa hissi paikkaan, josta kukaan ei sitä näe, ilman ainuttakaan kylttiä, hän mietti ja astui hissiin. Hän tuli ulos hissistä kellarikerroksen museokaupan tiskin takana.

- Are you allright, dear? myyjä kysyi hiukan hämmästyneenä ja teki hänelle tilaa poistua.

Ms Tati vastasi olevansa kyllä ihan ok, ja ryhtyi muina naisina tutkimaan kaupan antimia.

Samassa kerroksessa oli museon kahvila, joka jatkui terassina ulos. Ms Tati otti toisen aamuteen ja sen kaveriksi skonsseja, joita huomasi ilokseen olevan tarjolla. Clotted cream puuttui, mutta aina ei voi saada kaikkea.

Hän nautti hyvillä mielin hyvänmakuisen skottiteesekoituksen ja skonssinsa karhunvatukkahillon kera, katsellen vehreään puistoon. Viereisen pöydän seurue oli saksalainen. Ms Tati huomasi ymmärtäneensä kaiken heidän puhumansa siihen saakka, kun tuli ajatelleeksi, että he puhuivat saksaa ja muisti, ettei koskaan ollut osannut saksaa juuri yhtään.

Juotuaan maukkaan teensä viimeiseen pisaraan, Ms Tati suuntasi ulos ja jäi katselemaan alapuolellaan näkyvää puistoa. Nurmikentillä oleili ihmisiä nauttimassa lämpimästä kesäpäivästä. Puiston läpi kulki vanha rautatie, toisella puolella museota raiteita oli yksi, toisella useita, jotka yhtyivät.

Ms Tati sukelsi puiston reunaa kulkevalle varjoisalle tielle nauttiakseen suurten puiden läheisyydestä ja viileydestä. Varjoisa reitti paljastui melko lyhyeksi ja hän huomasi pian olevansa jälleen korkeammalla ja täydessä auringossa. Jonkin aikaa auringossa kuljettuaan hän alkoi laskeutua puiston aurinkoiselle puolelle ja huomasi löytäneensä yhden niistä muutamasta nähtävyydestä, jotka ehdottomasti halusi kaupungissa nähdä: maailman vanhimman kukkakellon.

Hän oli lukenut opaskirjastaan, että Edinburghin kukkakello on ollut toiminnassa vuodesta 1903. Koneisto on uusittu sähköiseksi 1970-luvulla ja kello näyttää täsmälleen oikeaa aikaa Princess Street Garden -puistoon laskeutuvan portaikon vieressä.

Kellon tämän vuoden istutuksia puistoon laskeutuvilla portailla ihaillessaan Ms Tati hätkähti, kun häneltä huomaamatta jääneestä kopista istutuksen keskeltä ponkaisi kukkumaan käki.

Laventelin ja ruusujen tuoksu nenässään hän laskeutui portaat alas asti. Valo häikäisi ja hän kohensi aurinkolasejaan. Kaikki penkit pitkässä puistossa, niin pitkälle kuin hänen silmänsä erotti, olivat varattuja auringonpalvojille. Monet söivät eväitään, ja Ms Tati muisti, että oli lounasaika.

Hän ei kaivannut istumapaikkaa, koska halusi ihailla kukkaistutuksia puiston reunamilla. Hän piti kovasti näkemästään. Ruusuja ja luonnonkukkia. Paljon yrttejä ja tulikukat saivat komeilla niiden joukossa. Ohdakkeita. Nehän ovatkin Skotlannin kansalliskukkia, hän muisti. Linna jyrkkine kallioineen hallitsi puiston toista reunaa.

Kun Ms Tati viimein löysi vapaan, varjoisan penkin ja otti vesipullonsa esiin, hän huomasi jääneensä katselemaan pitkäksi aikaa patsasta, joka esitti sotilasta ja karhua. Penkillä hän mietti, että ei kai, eihän Edinburgh suinkaan ollut kaupunki, joka liittyi jotenkin Winnie the Poohiin, siis siihen alkuperäiseen, oikeaan karhuun… Lontoohan se oli, vai mitä.

Yhtä kaikki, karhu näytti olevan lasten mieleen. Kaksi noin 10-vuotiasta poikaa kiipeili ja ratsasti karhun selässä väsymättä pitkän rupeaman, poseeraten välillä pyynnöstä turisteille. Lopulta patsaan ohi kävellessään Ms Tati luki, että patsaan nimi oli Wojtek, ja se oli omistettu niille puolalaisille, jotka taistelivat skottien rinnalla vapauden puolesta toisessa maailmansodassa. Kuten A. A. Milnen Winnie the Pooh, myös tämä karhu oli todellinen. Wojtek palveli rintamalla kantaen raskaita ampumatarvikkeita. Sodan päätyttyä se vietti loppuelämänsä Skotlannissa. Patsas oli paljastettu vasta vuoden 2017 alussa.

Käveltyään puiston päästä päähän, Ms Tati nousi takaisin kadulle ja vilkaisi kelloaan. Koska hänellä oli vielä muutama tunti aikaa ennen kuin kasvitieteellinen puutarha suljettaisiin, hän päätti mennä käymään puutarhassa.

Samuel Bough: Edinburgh Castle from Princess Street late 1860s. National Gallery of Scotland