Ms Tati lukee: Kahden vuoden loma-aika
Kesäisten säiden saavuttua Ms Tati kurkisti jälleen vanhojen matkakirjojen kaappiinsa. Tämä kaappi on siitä jännittävä huonekalu, että Ms Tatilla ei ole oikein aavistustakaan suurimmasta osasta siitä, mitä siellä piilottelee. Hän on ostanut, perinyt tai muuten saanut kirjoja, jotka on työntänyt sinne odottelemaan hetkeään, eikä saata muistaa, miksi ne kaikki oikeastaan siellä ovat. Paitsi että hän on varma, että kaikilla matkoilla on jotakin mielenkiintoista annettavaa, joten merkillisimmätkin matkakertomus-hengentuotteet kannattaa ehdottomasti säästää. Kun hän haparoi kaapin sisältöä, hän tuli pölläyttäneeksi ulos pienen pölypilven, joka enimmäkseen takertui hänen hihaansa. Hän aivasti, ja hänen kätensä osui kirjaan, joka erottautui muista pienen kokonsa vuoksi. Paksuutta sillä kyllä oli, mutta muuten se oli kooltaan jotakuinkin postikortin ja pokkarin välimaastossa. Ms Tati veti sen ulos kirjapinostaan toisen kirjapinon takaa, ja kas, hänellä oli kädessään kaikkien matkahaaveilijoid