Vitamiineja talveen Botero-museosta

Eristyksissä eläminen on vetänyt Ms Tatin mielen hiukan apeaksi. Hän on huomannut suorastaan välttelevänsä matkustamisen ajattelemista, ja tämä selittääkin aika pitkälti täällä blogissa vallinneen hiljaisuuden.

Nyt Ms Tatin eteen kuitenkin putkahti tasan vuoden takainen muisto saapumisesta Bogotaan. Karibialla oli ollut kuuma, ja Ms Tati oli elänyt joitakin päiviä lähestulkoon viidakossa nautiskellen luonnosta ja merestä, katsellen kolibrien jalokivimäistä kimaltelua eri väreissä, kuunnellen viidakon ääniä sekä pudistellen lepakon papanoita riippumatostaan aamuisin. Sivistyksen äärelle Kolumbian pääkaupunkiin tultaessa ilmasto vaihtui toiseksi, välillä sateli ja välillä paistoi. Kun ei paistanut, oli jopa melko viileää.

Kahvifarmilla ja Karibialla kulttuurin nälkä oli jo ennättänyt kasvaa, joten ensimmäiseksi oli päästävä johonkin mielenkiintoiseen museoon.

Oli maanantai-ilta, mutta toisin kuin Suomessa, tai yleensä Euroopassa, joku museo oli aukikin. Kolumbian tunnetuimman taiteilijan Fernando Botero Angulon oma museo oli auki ja Ms Tati ennättäisi vielä sinne. 

Karibialla Ms Tati oli kuullut Bogotassa jo aikaa viettäneen naapuripariskunnan ihastelevan sitä, kuinka viisas Botero oli museokokoelmaansa kootessaan ollut. Hän oli itse tuottelias maalari ja hänellä oli laaja kontaktiverkosto taidepiireissä, koska hän asui Kolumbian lisäksi mm Madridissa, Pariisissa ja Firenzessä. Hän antoi mielellään tapaamilleen taiteilijoille omia töitään ja pyysi vastalahjaksi jotain toisen taiteilijan työtä. Niinpä museossa on Boteron oman taiteen lisäksi laaja kokoelma tunnettujen modernistien töitä ympäri maailman.

Boteroa pidetään Latinalaisen Amerikan tunnetuimpana kuvataiteilijana. Hän oli nimittänyt itseään kaikkein kolumbialaisimmaksi taiteilijaksi, oli Ms Tati lukenut jostakin. Matkalla museoon hän mietiskeli, mitä kolumbialaisuus kuvataiteessa oikeastaan merkitsi. Hänellä ei ollut aavistustakaan. Hän oli kuitenkin jo ehtinyt nähdä Bogotan upeita muraaleja, joita kaikkia yhdistivät hänen mielestään voimakkaat värit.

Hänen mielestään Botero kuitenkin oli yksi kaikkein helpoimmin tunnistettavia taiteilijoita. Hänen mieltymyksensä pyöreisiin muotoihin oli suorastaan maanista. Pyöreämuotoisuus ja kirkkaat, aurinkoiset värit - nekö olivat sitä kolumbialaisuutta, hän kysyi itseltään, muttei osannut vastata.

Museo oli kaunis, valkoinen rakennus, jossa oli vehreä sisäpiha suihkulähteineen, melkoinen määrä suuria, pieniruutuisia ikkunoita ja portaikoissa takorautaiset, koristeelliset kaiteet.

Sisääntuloaulan keskellä tulijoita oli vastassa valtavaa pulleaa kämmentä esittävä veistos, jonka edessä kävijät ottivat selfieitä.

Ms Tati nousi yläkerrokseen ja lähti kiertämään näyttelyä. Hän kohtasi suuren määrän pulleita naisia, pulleita miehiä, pulleita hedelmiä, pulleita kissoja, pulleita lintuja ja pulleita kirjoja sekä maalauksina että veistoksina. Hän oli tähän asti ajatellut Boteroa lähinnä maalarina, mutta huomasi tämän kuitenkin olleen ehkä sitäkin enemmän kuvanveistäjä. Henkilöhahmot olivat hänelle jo entuudestaan tuttuja, mutta hän oli nähnyt vähemmän Boteron hedelmäasetelmia. Ne vetivät häntä puoleensa kuin ampiaista.

Hän ahmi keltaista, vihreää ja oranssia koko kehollaan, kuin taulut olisivat olleet aurinkoja. 

- Tämän ja tämän ja tämän... hän mutisi mielessään ympäriinsä kävellessään... minä talletan talven räntäsateita ja viimoja varten. 

Kehoon imeytyvät vaikutelmat olivat tehokkaimpia säilytystapoja, sillä monia maalauksia peitti runsaasti heijasteleva lasipinta eikä niistä pystynyt ottamaan valokuvia, vaikka kuvaaminen olikin museossa sallittua. 

Botero oli museonsa tähti. Mukana olevat mausteet muilta taiteilijoilta - Emilio Grecon, Giacomo Manzun tai Henry Millerin veistokset ja Paul Delvauxin maalaukset esimerkiksi - vain lisäsivät hänen keitoksensa vaihtelevuutta ja mehukkuutta.

- Hedelmät! Ms Tati oivalsi myöhemmin, opittuaan että Kolumbiassa on lähemmäs 300 erilaista hedelmälajiketta, joista hyvin suuri osa Ms Tatille tuntemattomia. 

Hedelmissä on jotain hyvin kolumbialaista! Ehkä Boteron kolumbialaisista kolumbialaisin ominaispiirre oli siinä, että hän kuvasi kaiken vähän kuin olisi kuvannut hedelmiä.