Ms Tati matkustaa

Eristyksissä eläminen on vetänyt Ms Tatin mielen hiukan apeaksi. Hän on huomannut suorastaan välttelevänsä matkustamisen ajattelemista, ja tämä selittääkin aika pitkälti täällä blogissa vallinneen hiljaisuuden. Nyt Ms Tatin eteen kuitenkin putkahti tasan vuoden takainen muisto saapumisesta Bogotaan. Karibialla oli ollut kuuma, ja Ms Tati oli elänyt joitakin päiviä lähestulkoon viidakossa nautiskellen luonnosta ja merestä, katsellen kolibrien jalokivimäistä kimaltelua eri väreissä, kuunnellen viidakon ääniä sekä pudistellen lepakon papanoita riippumatostaan aamuisin. Sivistyksen äärelle Kolumbian pääkaupunkiin tultaessa ilmasto vaihtui toiseksi, välillä sateli ja välillä paistoi. Kun ei paistanut, oli jopa melko viileää. Kahvifarmilla ja Karibialla kulttuurin nälkä oli jo ennättänyt kasvaa, joten ensimmäiseksi oli päästävä johonkin mielenkiintoiseen museoon. Oli maanantai-ilta, mutta toisin kuin Suomessa, tai yleensä Euroopassa, joku museo oli aukikin. Kolumbian tunnetuimman taiteilijan

Ms Tatin matkasta Unkariin on kulunut jo vuosia, mutta sitä voi vielä hyvin muistella.  Kaupunkiin tullessaan Ms Tati oli vaikuttunut silloista. Jos olisi kehdannut, hän olisi voinut pyytää taksinkuljettajaa ajamaan niiden kaikkien yli vuorotellen. Ne olivat kaikki niin kauniita jokainen omalla tavallaan. Taksi ajoi hänet kuitenkin lentokentältä hänen varaamaansa Budan huvila-alueen hostelliin. Ylös korkeaa rinnettä ja vehreän, suurten pihojen ja vanhojen huviloiden kaupunginosan kapeille teille. Hän avasi rautaportin ja meni matkalaukkuineen puutarhaan. Portaat ulko-ovelle olivat täynnä kukkaruukkuja. Aurinko paistoi kuumasti, vaikka oltiin jo syyskuun lopulla. Hostellin emäntä tuli Ms Tatia vastaan. Hän ei vaikuttanut puhuvan lainkaan englantia, eikä Ms Tati osannut yhtään unkaria. Ms Tati näytti hänelle varauksensa ja nainen johdatti hänet portaisiin ja yläkerran käytävään, jonka varrella Ms Tatin huone oli. Huone oli vaatimaton, kuten Ms Tati tiesi odottaakin. Huolimatta siitä, ett

Ms Tatilla on muistikuva vuosikymmenten takaisesta kirjallisesta tapaamisesta. Purjevene, jonka nimi oli Muualla. Hän olettaa, että tapaaminen sattui jossakin Graham Greenen romaanissa, mutta ei ole aivan varma. Oikeastaan sillä ei ole niin suurta väliäkään. Saattaa myös olla, että Muualla oli jonkin muun kuin purjeveneen nimi ja hän vain itse ajatteli, että siitä tulisi hieno veneen nimi. Ei silläkään niin väliä enää. Oivallus, jonka Muualla-niminen purjevene hänelle toi, oli että Tässä ja Muualla eivät loppujen lopuksi eroa kovinkaan paljoa toisistaan. Miten vene oikein voisi olla muualla? Itselleen se on aina tässä, vaikka ihmiselle se onkin muualla olemisen ja muualle uneksimisen väline. Itselleen ihminenkin on aina tässä. Näin ainakin luulisi. Tämä muistui Ms Tatille mieleen, kun hän näki kirjaston uutuushyllyssä Leena Rantasen kirjan Matkustan, vaikka en enää, ja alkoi lukea sitä. Esseetä muistuttavissa lyhyissä kertomuksissaan Rantanen puhuu siitä, miten matkustaminen on kaike

Ms Tati oli varannut hyvissä ajoin liput Flamenco-esitykseen, kun tiesi yöpyvänsä Madridissa helmikuussa. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt  huippuammattilaisten tanssivan flamencoa, vaikka oli kyllä enemmän tai vähemmän satunnaisesti nähnyt flamencoa tanssittavan Espanjassa käydessään. Ei hän ollut tuntenut mitään erityisen suurta kiinnostusta tätä dramaattista tanssia kohtaan, jonka ympärillä hänen mielestään leijui aika vahva turistibisneksen käry. Nyt hän oli kuitenkin päättänyt sivistää itseään. Torres Bermejas -flamencoravintola on toiminut Madridissa jo vuodesta 1960 eli se viettää tänä vuonna 60-vuotisjuhliaan, näin Ms Tati luki ravintolan nettisivuilta  varausta tehdessään. Ravintolan flamencotaiteilijoihin kuuluu ja on kuulunut melkoinen joukko Espanjan eturivin flamenco-taiteilijoita useiden vuosikymmenten ajalta: niin tanssijoita, laulajia kuin kitaristejakin. Niinpä Ms Tati oli iloisen jännittynyt matkustaessaan hotellistaan metrolla Puerta del Solin aukiolle, jonka