Ms Tati matkustaa

Lapset olivat varuillaan ja jännittyneitä. Niin oli myös Ms Tati ja muu suomalainen seuruekin, etenkin ne, jotka eivät osanneet espanjaa. Miten saada lapset viihtymään tilalla pari päivää ilman yhteistä kieltä? Uima-allas oli kyllä suuri valtti, mutta eivät kai lapset siellä voisi koko aikaa viettää...  He olivat iältään 5-15 -vuotiaita ja tulivat virkistäytymään kahvitilalle Bogotan pahamaineisimmalta slummialueelta, jossa suuri osa väestöstä käytti huumeita. Jo kymmenvuotiaista lähtien nykyisin, kertoivat työntekijät. He käyttäytyivät paremmin kuin yksikään suomalainen lapsiryhmä olisi voinut käyttäytyä. Rauhallisesti ja kohteliaasti, isommat pienempiään auttaen. Varhaisen lähdön ja bussimatkan jälkeen he saivat vastapuristettua hedelmämehua ja välipalaa. Muiden syödessä säätiön sosiaalityöntekijät ja ohjaajat valmistelivat pikavauhtia leikkiä varten tehtäviä. Ensimmäiseksi piirrettiin yhdessä kiitoskorttia suomalaisille kummeille. Suomalaiset vieraat saivat kukin oman lap

Helle oli tuntunut Suomesta tulleesta jo aika tukahduttavalta. Vinttikamarin huone kuumeni auringon paistaessa sinne aamusta iltaan, ja väliin Ms Tati hieman epäili, että Macondon kylän kuuluisa unitauti (se Sadan vuoden yksinäisyyden vitsaus, tiedättehän) olisi saattanut iskeä myös Sasaimaan. Joka kerta, kun hän piipahti huoneessaan "hiukan levähtämässä" hän nukahti melkein heti syvään uneen. Sade tuli hellepäivän illasta. Pilvet eivät olleet erityisen tummia eivätkä erityisen vaaleita. Ukkonen kuului kaukaisena kuminana, kunnes se olikin jo ihan päällä ja salamat ja jyrähdykset olivat samanaikaisia. Vettä ryöppysi taivaalta. Hetkeä ennen sateen alkamista Ms Tati vielä katseli pilviä puutarhassa. Kun sadetta alkoi tulla taivaalta kaatamalla, Ms Tati jäi ovelle ja ikkunaan kuuntelemaan.  Jyrähdykset pamahtivat ja kumahtelivat läheisistä rinteistä komeasti. Trooppisten puiden suuret lehtipinnat muodostivat kaikuvan pohjan sadepisaroille. Vaikka vettä tuli paljon, sat

Sasaiman kylä oli parin kilometrin kävelymatkan päässä kahvitilalta.  Tie sinne oli tilalta lähtiessä alkupäästään niin huonoa, että oli syytä pitää katse jaloissaan, kun kulki. Silti tuolla osuudella tuli yleensä nähneeksi aina jotakin uutta. Korppikotkan puun oksalla. Valkoisen haikaran lehahtavan lentoon etäällä olevasta puun latvuksesta. Lahopuun koloista kurkistelevia vihreitä papukaijoja. Tilanhoitaja Enriquen pieni talo oli portilla. Sitä vartioivat kanat, kaksi kukkoa, neljä koiraa ja kissa. Enrique oli valmiina lähtemään mukaan kylille, sillä häntä huolestutti, mihin hankaluuksiin ummikkosuomalaiset saattaisivat maailmalla joutua. Kylille mentiin parempi panamahattu päässä ja siististi laskostettu poncho huivina olkapäällä. Vyöstä tiluksilla kulkiessa roikkuva mojova viidakkoveitsi machete vaihtui pelkkään kännykkäkoteloon. Vaikka juuri mitään yhteistä kieltä ei ollut, sujui matka Enriquen kanssa rattoisasti keskustellen. Enrique esitteli tottuneesti seudun näht

Kun Ms Tati saapui Kolumbian Sasaiman kahvinviljelyalueelle, siihenastinen matka ei ollut sujunut ihan nappiin. Hänen lompakkonsa oli varastettu Madridissa, jossa hänellä oli välilasku ja yöpyminen mennen tullen. Hänen matkakassansa ja luottokorttinsa katosivat lompakon mukana. Hän oli viettänyt tuntikausia illastaan Madridissa yrittämällä tuloksetta jättää rikosilmoitusta nettilomakkeella ja sen jälkeen etsimällä paikallista poliisiasemaa. Kaikki, joilta hän kysyi, kertoivat että asema on ihan lähellä, ja neuvoivat eri suuntiin. Myös konepistoolilla varustettu poliisi, jonka puoleen hän kääntyi Solin aukiolla. Kun hän viimein löysi paikallisen poliisiaseman, sieltä kerrottiin ilmoituksen jättämisen kuuluvan valtiolliselle poliisille. Asema olisi ihan lähellä… Kello kahden maissa yöllä oli vihdoin Ms Tatin vuoro jättää rikosilmoituksensa ystävälliselle luotiliiveihin sonnustautuneelle poliisimiehelle, jolla oli rinnassaan kiiltelevä karhu ja mansikkapuu -vaakunatunnus ja joka e