Ms Tati matkustaa

Viikoksi eteenpäin oli luvattu sadetta joka päiväksi. Ja Ms Tati kun oli ajatellut pistäytyä päivämatkalla Turussa! Häntä epäilytti silti, ettei sadetta ehkä kuitenkaan ihan koko päiviksi riittäisi, ja hän osti uhkaavasta sääennusteesta huolimatta bussiliput seuraavaksi päiväksi. Hän oli mielestään varautunut kaikkeen, kun oli ottanut seuraavaa päivää varten esiin sateenvarjonsa ja keksinyt riittävän lähellä toisiaan sijaitsevia vierailukohteita, missä saattoi oleskella sisätiloissa. Matka-aamuna oli pilvistä, mutta ei satanut. Turkua lähestyttäessä näytti aina vain vähemmän sateiselta, ja kun Ms Tati viimein Tuomiokirkon pysäkillä nousi bussista, aurinko paistoi ja valkoiset pilvilampaat laidunsivat sinisellä taivaalla.  Ms Tati tunsi uhkuvansa tarmoa.  -  Tuomiokirkossakaan en ole koskaan käynyt sisällä! Hän kiipesi kirkon portaat ja marssi sisään. Kirkossa soi urkumusiikki. Sillä oli aina maaginen vaikutus Ms Tatiin. Nytkin hän lumoutui ja jäi katselema

”Olen parhaani mukaan merkinnyt paperille mestarini mietteitä ja havaintoja, joita hän teki ikimuistettavalla matkallaan Ceylonin saarelle, ja jäljennän ne nyt tähän niin hyvin kuin taidan. Uskollisuus aihetta kohtaan vaatii mainitsemaan, että mestarini, filosofian tohtori, dosentti, vertailevan moraaliopin ylimääräinen, henkilökohtainen professori Helsingin Yliopistossa ja Suomen Akatemian jäsen, sai hyvin ansaitun kutsun suureen tieteelliseen konferenssiin, joka pidettiin Colombon kaupungissa Intian valtameren rannalla.” Näin Sinuhe-henkisesti alkaa Matti Kurjensaaren Karavaanikellot (1957). Joka muuten onkin omistettu Mika Waltarille ja Olavi Paavilaiselle. Värikkään kansikuvituksen, josta Ms Tati lukiessaan jäi tuon tuostakin nautiskelemaan, on tehnyt Arnold Olsen. Kirjan muutamat valokuvat ovat Jörn Donnerin ottamia. Mainittakoon vielä, että valtameren saarella pidettävän moralistien konferenssin aiheena on tekniikan ja moraalin suhde. Itse konferenssista emme valite

Kesäisenä päivänä Ms Tati loi katseensa kirjahyllyyn ja nappasi sieltä tarkemmin miettimättä kevyttä kesälukemista. Hänen käteensä osui vanha tyttökirja, jonka kotimaassaan Sveitsissä Elsa M. Hinzelmannina tunnettu kirjailija julkaisi alun perin vuonna 1949. Suomeksi Marianne Lontoossa julkaistiin kymmenen vuotta myöhemmin kirjailijanimellä Margrit Hauser. Kesäpäivinä luettavan on hyvä olla vanhaa ja sattumanvaraisesti valittua. Tämä kuului Ms Tatin kesänviettoperinteisiin. Ms Tati varasi lukuevääkseen kylmää juotavaa ja istuutui kesäiseen lukunurkkaukseensa rehottavien kasvien keskelle, odottaen lukukokemusta, joka palauttaa mieleen lapsuuden satunnaiset kirja- ja lehtilöydöt ullakolta. Kirjassa 19-vuotias sveitsiläinen Marianne matkustaa ”talousapulaiseksi” perheeseen Lontoossa. Ilmeisesti sanaa Au-Pair ei vielä ollut keksitty tuolloin, tai ainakaan se ei ollut päätynyt kirjan suomennokseen. -  Jaa-a. Ms Tati kohotti katseensa hetkeksi kirjasta ja muis

Hellepäivät eivät ole ihan Ms Tatin mieluisimpia säitä. Mekko liimautuu selkään ja hiki valuu hiusrajasta kasvoille. Vettä ei voi juoda koskaan tarpeeksi ja viuhka unohtuu kotiin. Luonto kukoistaa tikahtuakseen, mutta helteen uuvuttaman ihmispolon aistit tylsistyvät liian laiskoiksi havaitsemaan kesän ylenpalttisuutta, joka hellepäivänä tiivistyy kuin suurennuslasin polttopisteeseen. Meri tuulineen on hellepäivien lohtu ja ilo. Petollinen tosin, sillä mikään ei ole niin helppoa kuin polttaa naamansa hellepäivän auringossa veneen kannella istuessaan, samalla kun ihanat leppeät merituulet viilentävät kasvoja ja lennättävät hiuksia. Siksipä Ms Tati olikin levittänyt tukevan kerroksen +50 suojakertoimen aurinkovoidetta naamaansa, kaulaansa ja niskaansa sekä käsivarsiinsa merelle lähtiessään. Hän oli myös sonnustautunut hellehattuun ja kantoi koria, jossa oli iso, hikoileva vesipullo ja muutama kylmäkalle vesipullon kylmänä pitämiseksi. M/S Norsö lähti Vuosaaren Kalkkihie