Höyrylaivaseikkailulla Turusta Naantaliin

Viikoksi eteenpäin oli luvattu sadetta joka päiväksi. Ja Ms Tati kun oli ajatellut pistäytyä päivämatkalla Turussa! Häntä epäilytti silti, ettei sadetta ehkä kuitenkaan ihan koko päiviksi riittäisi, ja hän osti uhkaavasta sääennusteesta huolimatta bussiliput seuraavaksi päiväksi.

Hän oli mielestään varautunut kaikkeen, kun oli ottanut seuraavaa päivää varten esiin sateenvarjonsa ja keksinyt riittävän lähellä toisiaan sijaitsevia vierailukohteita, missä saattoi oleskella sisätiloissa.

Matka-aamuna oli pilvistä, mutta ei satanut. Turkua lähestyttäessä näytti aina vain vähemmän sateiselta, ja kun Ms Tati viimein Tuomiokirkon pysäkillä nousi bussista, aurinko paistoi ja valkoiset pilvilampaat laidunsivat sinisellä taivaalla. 

Ms Tati tunsi uhkuvansa tarmoa. 

-  Tuomiokirkossakaan en ole koskaan käynyt sisällä!

Hän kiipesi kirkon portaat ja marssi sisään.

Kirkossa soi urkumusiikki. Sillä oli aina maaginen vaikutus Ms Tatiin. Nytkin hän lumoutui ja jäi katselemaan kirkon holvikaaria, jotka hänen mielestään olivat kuin näkyväksi muuttunutta ja kivettynyttä musiikkia, kun musiikin vielä elossa oleva häntä kiemurteli ilmassa holvien keskellä.

Kirkosta poistuessaan hän pyöri hetken aikaa sen ympäristössä tietämättä oikein mihin suuntaan lähtisi, mutta lähti lopulta kävelemään joen rantaa. 

Kirkonkellot löivät ja kuulostivat ihan samalta kuin lapsena radiossa. ”Kello lähestyy puoltapäivää ja hetken kuluttua Turun tuomiokirkon kello lyö kaksitoista kertaa.” Ms Tati huomasi, että hänellä oli nälkä.

Lounaspaikan etsiminen ei ollut vaikeaa, sillä joenrannan ravintolalaivat vetivät häntä puoleensa. Hän päätyi Svarte Rudolfin kansiterassille, jossa hän valitsi varjoisamman puolen. Aurinkoa oli jo suorastaan haitaksi asti. Kun tarjoilija toi hänelle ruokalistan, hän ihan silkasta olemassaolon ilosta pyysi lasillisen kuplivaa listan tutkiskelun seuraksi.

Syödessään erinomaista sienirisottoa hän mietti kaihoisasti, kuinka mukavaa olisi, jos laiva nyt tästä lähtisikin merelle. Merellä tällainen yllättäen lahjaksi saatu aurinkoinen ja lämmin päivä kesän lopulla pitäisi ehdottomasti viettää.

Sitten hän muisti, että Turusta voi matkustaa höyrylaivalla Naantaliin. Hän kaivoi kännykkänsä esiin ja tutkiskeli aikataulua. Saatuaan tarjoilijalta hiukan uskon vahvistusta sille, että ennättäisi tehdä laivamatkan ja silti keretä aikomaansa paluubussiin, hän lähti matkaan kohti tarjoilijan kädenheilautuksen osoittamaa Vaakahuoneen suuntaa, josta laivan kuulemma oli tarkoitus lähteä.

Hän huomasi kyllä Vaakahuoneen sitä lähestyessään, mutta ei nähnyt missään vanhaa höyrylaivaa. Hän jatkoi matkaansa miettien, että ehkä laiva oli joku rannassa rivissä olevista laivoista. Käännyttyään jo toivonsa menettäneenä takaisin, hän huomasikin ihan Vaakahuoneen edessä opastetaulun s/s Ukkopekan laiturista. Hän ennätti juuri käydä ostamassa lipun ennen kuin laiva jo ilmaantuikin, päästi edelliset matkustajat ulos, otti uudet sisään ja suuntasi heti samassa, aikaa tuhlaamatta, takaisin vesille.

Höyrylaiva oli hauska. Se tuuttasi korviahuumaavasti ja kynsi Aurajoen aaltoja tasaisesti. Ms Tati sai kuulla laivan historiasta ja mm roolista, joka sillä oli ollut Suomen sodissa, ja miten se oli täpärästi pelastunut romuttamolta ja toimi nyt historiallisena harvinaisuutena tehtävässään ilahduttaen lomalaisia.

Monet matkustajat söivät laivalla aterian, mutta Ms Tati oli juuri syönyt ja löysi mukavan ja rauhallisen nurkkauksen takakannelta ihan omasta rauhastaan. Sieltä hän katseli suurella mielenkiinnolla taakse jäävää kaupunkia, Turun linnaa, jokivarren laivoja, satamaa ja Airiston hienoja huviloita. Suomen joutsen lumosi siroudellaan ja ylväydellään ja Ms Tati päätti, että seuraavalla käynnillä…

Aurajoen yli kulkeva kaupunkilautta Föri ilahdutti pirteän oranssilla värillään. Kapteeni kertoi sen liikennöivän ”Turun ja Åbon väliä” ja Ms Tati höristi hämillään korviaan.

Matkalla Naantaliin Ms Tati ennätti hyvin antaa aaltojen liikkeen rauhoittavan vaikutuksen upota itseensä ja tuulen leikitellä rajusti hatunlierillä ja hiuksilla – hatusta oli takakannella syytä pidellä kiinni, vaikka siellä olikin paljon yläkannen aurinkoterassia suojaisempaa. 

Välillä Ms Tati kävi hakemassa kupillisen teetä, sen seuraksi löytynyt lämmin voisilmäpulla oli ihan merkittävä bonus hänen mielestään. Laivalla myytiin myös saaristolaisleipää, jossa oli puolukoita, sekä laivan omaa punaviiniä. Hän osti itselleen tuliaisiksi leivän. Sen hän tosin unohti laivaan sieltä poistuessaan.

Heidän lähestyessään Ukkopekan nimikkosiltaa, jonka alitse s/s Ukkopekka vain juuri ja juuri mahtui kulkemaan, Ms Tatikin kiipesi aurinkoterassille ihmettelemään tapahtumaa. Laivan kapteeni kuulutti, että lapset voisivat kannella pitää silmällä, ettei laiva osu liian lähelle siltaa. Lapset – kuten myös Ms Tati – tekivät ilolla työtä käskettyä.

Naantalia lähestyttäessä komeat kalliot ja kivimuodostelmat veivät hänen huomionsa. Hetken aikaa hänelle tuli tunne, ettei enää oltukaan Suomessa. Naantalista näkyi ensimmäiseksi sen kaunis, entinen keskiaikaisen birgittalaisluostarin kirkko. Kultarannan tornissa toisella rannalla liehui lippu merkkinä presidentin paikallaolosta.

Laiva pysähtyi vain vartiksi ennen paluumatkalle lähtöään. Ms Tati ei oikein luottanut, että olisi kyennyt niin pikaiseen kaupunkivisiittiin, vaan katsoi varmemmaksi jäädä laivan kannelle nauttimaan näkymistä, tuulesta ja auringosta. Naantalin kauniita puutaloja hän pystyi hiukan ihailemaan kanneltakin.

Paluumatka tuntui kuluvan menomatkaa nopeammin, kun näkymät olivat jo tuttuja. Turkuun palaajia oli vähemmän kuin menomatkalla Naantaliin menneitä, joten laivalla oli hiljaista. Ms Tati saattoi uppoutua mietteisiinsä tällä kertaa laivan alemman kannen lähes tyhjässä ravintolassa, jossa hän nautti lasillisen vilvoittavaa juomaa.