Ms Tati matkustaa

Ms Tatin edellisestä käynnistä Kansallismuseoon oli kulunut vuosikausia. Hiukan sateisena päivänä hän pulpahti ulos metron uloskäynniltä Mannerheimintiellä ja kiipesi Lasipalatsin edessä nelosen ratikkaan ajaakseen pysäkinvälin museolle. Hänellä oli jalassaan mukavat – suorastaan urheilulliset – kengät, joita hän ei ollut hankkinut omasta aloitteestaan. Koko matkan kotoa museolle hän katseli ihmisten jalkoja. Otantatutkimuksensa jälkeen hänen oli pakko todeta, että hän oli varmaan helsinkiläisen ihmislajin viimeinen urheilujalkineisiin (jo sanakin antoi hänelle epämieluisia väristyksiä) siirtynyt henkilö. Anatomisesti muotoiltujen, joustavien, pehmennettyjen, räikeänväristen, tukevien ja kevyiden jalkineidensa ansiosta hänen jalkojaan ei alkanutkaan särkeä, kuten yleensä hänen kävellessään kilometrikaupalla museoiden kovilla lattioilla. Ms Tati ei kuitenkaan halunnut vetää tästä mitään hätiköityjä johtopäätöksiä. Hän aloitti perusnäyttelyn katsomisen kellarikerroksen

Viikoksi eteenpäin oli luvattu sadetta joka päiväksi. Ja Ms Tati kun oli ajatellut pistäytyä päivämatkalla Turussa! Häntä epäilytti silti, ettei sadetta ehkä kuitenkaan ihan koko päiviksi riittäisi, ja hän osti uhkaavasta sääennusteesta huolimatta bussiliput seuraavaksi päiväksi. Hän oli mielestään varautunut kaikkeen, kun oli ottanut seuraavaa päivää varten esiin sateenvarjonsa ja keksinyt riittävän lähellä toisiaan sijaitsevia vierailukohteita, missä saattoi oleskella sisätiloissa. Matka-aamuna oli pilvistä, mutta ei satanut. Turkua lähestyttäessä näytti aina vain vähemmän sateiselta, ja kun Ms Tati viimein Tuomiokirkon pysäkillä nousi bussista, aurinko paistoi ja valkoiset pilvilampaat laidunsivat sinisellä taivaalla.  Ms Tati tunsi uhkuvansa tarmoa.  -  Tuomiokirkossakaan en ole koskaan käynyt sisällä! Hän kiipesi kirkon portaat ja marssi sisään. Kirkossa soi urkumusiikki. Sillä oli aina maaginen vaikutus Ms Tatiin. Nytkin hän lumoutui ja jäi katselema