Ms Tati matkustaa

Amsterdam oli muuttunut edellisen käynnin jälkeen. Ms Tatilta kesti hetken ennen kuin hän tajusi, mistä muutoksessa oli kyse. Hän muisti, kuinka muutaman vuosikymmenen takaisella oleskelullaan kaupungissa hänen matkaseuralaisensa oli tuon tuosta huudahdellut: ”Varo! Älä astu koirankakkaan!” Nyt kaikki koirankakat näyttivät kadonneen jalkakäytäviltä. Ei hullumpaa, hän totesi. Suurin muutos oli toki tapahtunut hänessä itsessään. Ei hän enää jaksanut kuljeskella päiväkausia kaupungilla ja istua sen jälkeen kahviloissa tai klubeilla aamuyöhön. Nuorempana turistihömppänä ylenkatsotut kanava-ajelut tuntuivat nyt houkuttelevalta tavalta katsella kaupunkia ja nauttia aurinkoisesta kevätpäivästä. Etenkin, kun veneestä saattoi jättäytyä kuljeskelemaan kaupungille ja palata sitten jalkojen väsyttyä veneen kyydissä takaisin oman hotellin seuduille. Polkupyörät olivat lisääntyneet huimasti. Pyöräilijät syöksyivät pitkin katuja kuin ampiaisparvet tiiviinä ryhminä. Turvavälit - h

Ms Tati tunsi itsensä ennakolta hieman naurettavaksi ajatellessaan itseään kyselemässä taksinkuljettajilta: "Voisitteko viedä minut salaiseen puutarhaan?" Seisottuaan aikansa viittilöimässä takseja Bab Taghzout in aukiolla ja päästyään jo yhteen taksiin etupenkillä istuvan huivipäisen naisen nyökättyä hyväksyvästi taksinkuljettajalle... mutta jouduttuaan silti luopumaan kyydistä, joka osoittautui olevan menossa väärään suuntaan, hän oli oikeastaan jo ennättänyt unohtaa, että asiassa oli hänen mielestään mitään huvittavaa. Kukaan taksinkuljettaja ei kuitenkaan tuntenut Salaista puutarhaa, kuten saattoi vähän odottaakin. Sen sijaan kaikki tiesivät missä on Café Arabe, jota vastapäätä puutarha kaupunkikartan mukaan sijaitsi. Tosin kahvilan eteen ei päässyt ajamaan taksilla. Pysähdyttyään taksinkuljettaja huikkasi ikkunasta parille kadulla kävelevälle miehelle jotain Café Arabesta ja he keskustelivat keskenään hetkisen vilkkaasti osoitellen käsillään poispäin taksista. M

 (Piirros: Tiina Paju) Lintu lauloi suljettujen ikkunaluukkujen takana arabiaksi. Huoneessa oli pilkkopimeää lukuun ottamatta kahta kapeaa valoviirua oven ja ikkunan luukkujen raoista. Ms Tati ei ihan heti muistanut missä oli, vaikka heräämiseen olivat häntä pohjustaneet jo ensin mullahien rukouskutsut ja sitten lähitienoon kukkojen itsetuntoiset kiekaisut. Hän peseytyi ja sujahti kesämekkoonsa ja sandaaleihinsa. No alusvaatteisiin tietysti myös, mutta hieno nainen ei mainitse niitä erikseen. Koko riad nukkui vielä aikaisen sunnuntaiaamun rauhassa, kun hän avasi kitisevät paksut puuovet auringonvalossa kylpevälle patiolleen ja sulki ne saman tien takanaan. Hän hipsi hiljaa portaat alakertaan, käveli rakennuksen keskuspuutarhan läpi ja pitkin kapeaa, hämärää käytävää portille, johon hänellä oli avain. Naapurustossa oltiin jo hereillä ja ohikulkijat tervehtivät häntä. Hän oli ennättänyt vilkaista riadista saamaansa karttaa ja varmistaa osaavansa noutopaikalle, josta paika

Ms Tati saapui Dubliniin syntymäpäivänään, 15. kesäkuuta. Syntymäpäivät ovat ikäviä muistutuksia vanhenemisesta ja siitä, että elämässä tulee juhlittua loppujen lopuksi aina liian harvoin. Siksi syntymäpäivien juhliminen tuntuu… noh, jotenkin tarpeettomalta. Taksi löysi hotellin keskustasta helposti. Kiviportaat ja tummat ovet niiden yläpäässä. Tyttö puhui eloisasti puhelimeen vastaanotossa samalla kun katseli, miten Ms Tati yritti päästä sisään heiluriovien välistä. Ms Tati esitti kopion huonevarauksestaan. Tyttö vilkaisi sitä ja kysyi:             - Haluaisitteko mieluummin huoneen täältä alakerrasta? Meillä ei ole hissiä. Ms Tati kiitti ja otti iloisena vastaan tarjotun vapautuksen portaissa kiipeilystä. Huone oli pitkänomainen ja sen pitkällä seinällä oli kaksi sänkyä peräkkäin. Niiden välissä oli pieni seurusteluryhmä, pöytä ja kaksi tuolia, vastapäisellä seinällä suuri vaatekaappi ja peili sekä ovi kylpyhuoneeseen. Taulu esitti jotakin tuntematonta k