Amsterdam - pyöräilijävaara
Amsterdam oli muuttunut edellisen käynnin jälkeen. Ms Tatilta kesti hetken ennen kuin hän tajusi, mistä muutoksessa oli kyse.
Hän muisti, kuinka muutaman vuosikymmenen takaisella oleskelullaan
kaupungissa hänen matkaseuralaisensa oli tuon tuosta huudahdellut: ”Varo! Älä astu koirankakkaan!”
Nyt kaikki koirankakat näyttivät kadonneen jalkakäytäviltä.
Ei hullumpaa, hän totesi.
Suurin muutos oli toki tapahtunut hänessä itsessään. Ei hän
enää jaksanut kuljeskella päiväkausia kaupungilla ja istua sen jälkeen
kahviloissa tai klubeilla aamuyöhön. Nuorempana turistihömppänä ylenkatsotut
kanava-ajelut tuntuivat nyt houkuttelevalta tavalta katsella kaupunkia ja
nauttia aurinkoisesta kevätpäivästä. Etenkin, kun veneestä saattoi jättäytyä
kuljeskelemaan kaupungille ja palata sitten jalkojen väsyttyä veneen kyydissä takaisin
oman hotellin seuduille.
Polkupyörät olivat lisääntyneet huimasti. Pyöräilijät
syöksyivät pitkin katuja kuin ampiaisparvet tiiviinä ryhminä. Turvavälit - he
eivät varmaan olleet koskaan kuulleet puhuttavan sellaisista. Eivät edessä,
takana eivätkä sivuilla. Vauhti säilyi samana, ilmaantuipa pyörän eteen mitä
hyvänsä. Skootteristit saivat nähtävästi ajaa pyöräteillä miten lystäsivät.
Kypärät olivat harvinaisuus.
Kuljettuaan hetken pyöräilijöitä väistellen Ms Tati alkoi jo
pelätä heitä.
”Tappajapyöräilijät”, hän mumisi itsekseen suojatietä ylittäessään
ja pälyili huolissaan ympärilleen nähdäkseen, etteivät miltään suunnalta
tuleville pyöräilijöille palaneet vihreät valot, kun hän laski varovaisen
jalkansa pyörätielle tai ajoväylälle.
Hän muisti julkisivujen vinssinosturit edelliseltä matkaltaan ja kiinnostui nyt joidenkin vanhojen talojen seinissä näkyvistä koristelaatoista tai -reliefeistä, joissa selvästi kuvattiin talojen omistajien liiketoimintaa ja ammatteja. Hän katseli asuntoveneiden kansilla auringosta nautiskelevia omistajia ja heidän kansipuutarhojaan, joista yksikään ei muistuttanut kenenkään muun pientä puutarhaa.
Sitten hän meni nauttimaan kaakaon, koska hollantilaisilla
on pitkät perinteet tämän olmeekkien vuosituhansia sitten keksimän, alkuaan
jumalille tarkoitetun, mutta sittemmin arkiseksi muuttuneen herkun
valmistuksessa. Urban Cacaon erinomaisen – ei ollenkaan liian makean, mutta
sopivasti suklaisen - kaakaon maku sai hänet kuvittelemaan, että helteisen
kevätpäivän sijaan oli pientä pakkasta ja ihmiset luistelivat edestakaisin
kanavilla kaulaliinat hulmuten ja varpaat palellen kuten Hollannin
maalaustaiteen kulta-ajan maalauksissa, haaveissaan kupillinen kaakaota.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentoi, kysy, kerro omista kokemuksistasi ja ajatuksistasi!