Amsterdam - pyöräilijävaara



Amsterdam oli muuttunut edellisen käynnin jälkeen. Ms Tatilta kesti hetken ennen kuin hän tajusi, mistä muutoksessa oli kyse.

Hän muisti, kuinka muutaman vuosikymmenen takaisella oleskelullaan kaupungissa hänen matkaseuralaisensa oli tuon tuosta huudahdellut: ”Varo! Älä astu koirankakkaan!”

Nyt kaikki koirankakat näyttivät kadonneen jalkakäytäviltä. Ei hullumpaa, hän totesi.

Suurin muutos oli toki tapahtunut hänessä itsessään. Ei hän enää jaksanut kuljeskella päiväkausia kaupungilla ja istua sen jälkeen kahviloissa tai klubeilla aamuyöhön. Nuorempana turistihömppänä ylenkatsotut kanava-ajelut tuntuivat nyt houkuttelevalta tavalta katsella kaupunkia ja nauttia aurinkoisesta kevätpäivästä. Etenkin, kun veneestä saattoi jättäytyä kuljeskelemaan kaupungille ja palata sitten jalkojen väsyttyä veneen kyydissä takaisin oman hotellin seuduille.

Polkupyörät olivat lisääntyneet huimasti. Pyöräilijät syöksyivät pitkin katuja kuin ampiaisparvet tiiviinä ryhminä. Turvavälit - he eivät varmaan olleet koskaan kuulleet puhuttavan sellaisista. Eivät edessä, takana eivätkä sivuilla. Vauhti säilyi samana, ilmaantuipa pyörän eteen mitä hyvänsä. Skootteristit saivat nähtävästi ajaa pyöräteillä miten lystäsivät. Kypärät olivat harvinaisuus.

Kuljettuaan hetken pyöräilijöitä väistellen Ms Tati alkoi jo pelätä heitä.

”Tappajapyöräilijät”, hän mumisi itsekseen suojatietä ylittäessään ja pälyili huolissaan ympärilleen nähdäkseen, etteivät miltään suunnalta tuleville pyöräilijöille palaneet vihreät valot, kun hän laski varovaisen jalkansa pyörätielle tai ajoväylälle. 

Hän tunsi turistin oikeuksiaan loukatun, koska ei voinut huolettomasti jäädä seisoskelemaan ja tähyilemään torneja ja kapeina ja koristeellisina korkeuksiin nousevia vanhoja taloja, parvekkeita vartioivia koiria tai hienon miestenasusteliikkeen oviaukossa päivystävää mustavalkoista kissaa. 

Hän muisti julkisivujen vinssinosturit edelliseltä matkaltaan ja kiinnostui nyt joidenkin vanhojen talojen seinissä näkyvistä koristelaatoista tai -reliefeistä, joissa selvästi kuvattiin talojen omistajien liiketoimintaa ja ammatteja. Hän katseli asuntoveneiden kansilla auringosta nautiskelevia omistajia ja heidän kansipuutarhojaan, joista yksikään ei muistuttanut kenenkään muun pientä puutarhaa.

Sitten hän meni nauttimaan kaakaon, koska hollantilaisilla on pitkät perinteet tämän olmeekkien vuosituhansia sitten keksimän, alkuaan jumalille tarkoitetun, mutta sittemmin arkiseksi muuttuneen herkun valmistuksessa. Urban Cacaon erinomaisen – ei ollenkaan liian makean, mutta sopivasti suklaisen - kaakaon maku sai hänet kuvittelemaan, että helteisen kevätpäivän sijaan oli pientä pakkasta ja ihmiset luistelivat edestakaisin kanavilla kaulaliinat hulmuten ja varpaat palellen kuten Hollannin maalaustaiteen kulta-ajan maalauksissa, haaveissaan kupillinen kaakaota.










 














Kommentit