Ms Tati matkustaa

Karibian rannikko on paikoin ylikansoitettua lomanviettopaikkaa. Sellainen olikin Ms Tatin ennakkokäsitys seudusta, ennen kuin hän ryhtyi tutustumaan asiaan vähän paremmin. Ms Tati ei nimittäin koskaan ole tuntenut oloaan erityisen mukavaksi rantalomakohteissa, ainakaan jollei niissä ole tarjolla muutakin kuin itsensä polttamisen mahdollisuus joukkorituaalina. Tutkiessaan rannikon tietoja netistä hän kuitenkin huomasi, että Kolumbian pohjoisosassa on paljon säilynyttä luontoa ja luonnonsuojelualuetta. Vaikkei Ms Tati myöskään ole mikään rohkea ja tarmokas luonnossa vaeltaja, hänen sydämessään on heikko kohta luonnonläheiselle elämälle ja luonnon havainnoinnille - mieluummin kuitenkin suhteellisen miellyttävissä ja helpoissa olosuhteissa. Kolumbia on Brasilian jälkeen maailman monimuotoisin maa eläimistöltään ja kasvistoltaan. Ms Tatin matkalla tämä tarkoitti käytännössä sitä, että luontoa riitti havainnoitavaksi ja ihmeteltäväksi tarvitsematta varustautua Amazonin viidakkoon tai

Ms Tati ei ole nähnyt niin kovin monia lentokenttiä, mutta hän on silti varma, että Simon Bolívarin kansainvälisellä lentokentällä Sierra Nevada de Santa Martassa on maailman kaunein lentokentältä näkyvä maisema. Merenranta alkaa heti lentoaseman ikkunan takana. Sen näkee heti ensimmäiseksi, kun putkahtaa ulos lentokoneen putkesta aina vähän rasittavan lentomatkan jälkeen. Aallot. Kaukaisen horisontin. Myyntikojut ja rannalla kulkevat ihmiset. Meri Karibialla ei ole sellainen kuin Suomessa. Ehkä sellaista merta ei ole missään muuallakaan. Niin kuin meri Portugalissa tai Irlannissa tai Islannissa on ihan omanlaisensa. Karibian merenselkä Sierra Nevada de Santa Martassa on turkoosi, mutta rantautuvat tyrskyt sotkevat rannan hienoa hiekkaa niin, että aallot maata tavoittaessaan muuttuvat ruskeiksi. Aallot ovat vahvoja kuin hevoslaumat ja kaatavat helposti ihmisen. Paitsi surffaajan, jos hän on taitava. Joka seitsemäs tai whatever aalto on muita suurempi. Ms Tati odotti

Kahvifarmilla majoittumisessa oli Ms Tatin mielestä kaiken muun ohessa se hyvä puoli, että siellä pääsi näkemään hiukan kaikkea sitä touhua, minkä tuloksena suomalaisten päivittäinen lempiherkku päätyy heidän mukeihinsa. Vaikka Ms Tati oli ollut teenjuoja terveyssyistä jo yli kaksikymmentä vuotta, ei hän ollut unohtanut, mikä nautinto kupillinen hyvää, vahvaa kahvia voi olla. Kolumbiassa hän uudisti suhteensa kahviin ja totesi, että toisin kuin hän oli vuosia kuvitellut, hän kyllä pystyisi juomaan kahvia kupposen silloin tällöin ratkeamatta päivittäiseksi kahvinjuojaksi. Tämä havainto ilahdutti häntä kovasti. Hän tiesi sen lupaavan hänelle vielä monia mukavia hetkiä tulevaisuudessa. Kahvipensaat kasvavat aurinkoisilla ja ravintorikkailla rinteillä. Kolumbian maaperä on ylipäätäänkin hyvin ravinteikasta ja viljavaa, kaikki kukoistaa siellä. Kahvipensaat tarvitsevat myös hiukan varjoa, ne eivät viihdy ihan jatkuvassa paahteessa. Siksi pensaiden väliin istutetaan banaanipuita. Ka

Lapset olivat varuillaan ja jännittyneitä. Niin oli myös Ms Tati ja muu suomalainen seuruekin, etenkin ne, jotka eivät osanneet espanjaa. Miten saada lapset viihtymään tilalla pari päivää ilman yhteistä kieltä? Uima-allas oli kyllä suuri valtti, mutta eivät kai lapset siellä voisi koko aikaa viettää...  He olivat iältään 5-15 -vuotiaita ja tulivat virkistäytymään kahvitilalle Bogotan pahamaineisimmalta slummialueelta, jossa suuri osa väestöstä käytti huumeita. Jo kymmenvuotiaista lähtien nykyisin, kertoivat työntekijät. He käyttäytyivät paremmin kuin yksikään suomalainen lapsiryhmä olisi voinut käyttäytyä. Rauhallisesti ja kohteliaasti, isommat pienempiään auttaen. Varhaisen lähdön ja bussimatkan jälkeen he saivat vastapuristettua hedelmämehua ja välipalaa. Muiden syödessä säätiön sosiaalityöntekijät ja ohjaajat valmistelivat pikavauhtia leikkiä varten tehtäviä. Ensimmäiseksi piirrettiin yhdessä kiitoskorttia suomalaisille kummeille. Suomalaiset vieraat saivat kukin oman lap