Uusia kotitienoita Malagassa

Astuessaan uuden kotitalonsa portista Malagan vanhan kaupungin kadulle Ms Tati tunsi hienoista syyllisyyttä. Hän oli lukenut uutisia sekä Malagassa että muissa turistien suosimissa Espanjan kaupungeissa pidetyistä mielenosoituksista, joissa vastustettiin Airbnb:tä sekä kaupunkien keskustojen muuttumista vain turistien asuma-alueiksi. Asuntojen hinnat ja vuokrat ovat nousseet niin korkeiksi, että vain lyhyen aikaa viipyvillä turisteilla on varaa asua keskustassa.

Ei Ms Tatillakaan missään tapauksessa olisi varaa maksaa vakituisesta asunnostaan vuokraa, jota hän Malagassa ollessaan maksoi. Hän ei viitsinyt edes omassa mielessään heittäytyä näsäviisaaksi ja huomauttaa, ettei hän kylläkään majoittunut Airbnb:n kautta. Vaikka Airbnb on välittäjistä suurin ja siksi ehkä myös pahin, tuskin muutkaan välittäjät paljoa eroavat siitä. Varmasti - toivottavasti - Espanjassa syntyy jossain vaiheessa joku isomman tason ratkaisu, jolla turistivuokrauksen hintoja nostavaa vaikutusta pystytään suitsimaan. Näin Ms Tati ainakin hurskaasti toivoi. Samalla kun alkoi tutkia uusia hetkellisiä kotikulmiaan.

Tienoot olivat tuttuja aikaisemmilta käynneiltä, mutta muutoksia oli tietenkin tapahtunut ja hän oli unohtanut jo joskus osaamiaan kulkureittejä. 

Ensimmäiseksi hän halusi kuitenkin nähdä rannan ja sen vieressä olevan puiston, eikä niihin ollut vaikea löytää. Puiston vihreys melkein salpasi häneltä hengen ja meren kimallus puiden lomitse sai hänet liikuttumaan kuin lämmöstä ja valosta osattoman Pohjolan lapsen ainakin. 

Hän valitsi mukavan penkin puiston runsaasta penkkitarjonnasta ja asettui vain nauttimaan. Hänen katseensa etsi pieniä vihreitä papukaijoja, vanhoja ystäviä. Ennen kuin silmä tavoitti liikkuvia vihreitä täpliä muusta vihreydestä, korva oli jo napannut kaijojen tutun metelöinnin ja raakkunan. Hän hymyili onnellisena. Jotkut asiat vain ilahduttavat pelkällä olemassolollaan.

Katseltuaan aikansa papukaijoja, hän siirtyi ihmisten tarkkailuun. Havainnoitavissa oleva ihmislaji olivat pääosin muut turistit. Kun Ms Tati kuvaili kasveja, muut ottivat selfieitä ja asettelivat kehoaan ja kasvojaan sopiviin asentoihin.

- Miten väsyttävää, Ms Tati mietti. Mutta kukin nauttii tavallaan.

Hän oli viipynyt puistossa aikansa ja jatkoi matkaa rantapaseon päähän, jossa Hard Rock Cafe piti hallussaan parasta terassialuetta. Sinne meri kimalsi juovuttavana ja aurinko lämmitti. Ruokalistan vegeburgeri oli luokattoman huono, hän söi siitä vaivoin puolet; mutta lasillinen cavaa oli aina lasillinen cavaa, vaikka hampurilaisravintolassakin. Se täytti hänen verensä Espanjalla.

Ensimmäisinä päivinään hän sitten harrasti kuljeskelua asuntonsa lähialueilla, joihin sisältyi muutamia hyviä museoitakin, mm. kansatieteellinen museo ja Malaga-museo. Hän katseli kaupantekoa kauppahallissa, osti vähän hedelmiä, kasviksia ja mansikoita. Hän myös yritti mennä hallin ylistettyihin ja tupaten täysiin tapaspaikkoihin nauttimaan lounaasta paikalliseen tapaan. Hän huomasi, ettei paikallinen tapa siellä tuntenut käsitettä kasvistapas. Sellaisen kysyminenkin oli loukkaus itsetietoisille kinkunleikkaajille ja moninaisten kala-antimien esille panijoille. Tapaspaikan pitäjä, jolta hän kysyi, huusi "Kasviksia? Ei ole!" niin kovaa, että Ms Tati ja pari muutakin asiakasta hätkähti.

Valintamyymälässä hän ihmetteli edullisia hintoja, kuten muutkin suomalaiset Espanjassa. Halvin viinilitra tetrapakkauksessa maksoi euron. Tomaatit olivat halvempia kuin perunat ja patonki maksoi 50 senttiä. Hän pani merkille, että kaupungin ruokaostosten tekijät käyttivät sen mallisia ostoslaukkuja tai -kärryjä, joita hän ei ollut vielä Suomessa nähnyt. Ne olivat eräänlaisia rollaattorin ja mummokärryn yhdistelmiä, jotka vaikuttivat käteviltä kaupungilla. Hän halusi suosia lähitienoon yrittäjiä ja pistäytyi usein terasseilla lounaalla, illallisella ja joskus niidenkin välillä. 

Hän vieraili naapuritalon suositulla kahvilaterassilla, jossa oli istunut joskus vuosia sitten ja unelmoinut, että voisipa asua näillä tienoin vähän pitemmän aikaa joskus. Nyt hän oli täällä, ja tuolle samaiselle terassille meno oli aina lykkääntynyt, koska paikka oli niin täysi. Eräänä sunnuntaina hän asettui kyttäämään vapautuvaa pöytää. Sellaisen lopulta nähdessään hän kysyi tarjoilijalta lupaa istuutua ja tarjoilija alkoi järjestellä asiaa.

Koska pöytä oli isommalle seurueelle, tarjoilija esitti kysymyksen viereisessä pöydässä istuvalle eläkeläispariskunnalle. Nainen siirtyi kärppänä uuteen pöytään, mutta mies kieltäytyi. Tarjoilija neuvotteli, mies korotti ääntään, myös hänen vaimonsa puuttui keskusteluun. Lopulta pariskunta istui viereisessä pöydässä ja tarjoilija oli järjestänyt molempiin pöytiin mielestään sopivan määrän tuoleja ja siirtänyt paria pöytääkin. Ms Tatikin istuutui ja tilasi teetä. Leivonnaisista ei ollut listaa ja tarjoilija kehotti Ms Tatia käymään sisällä valitsemassa, mitä haluaisi. Ms Tati heittäytyi vuorostaan hankalaksi, nosti kätensä puuskaan ja sanoi, ettei käynyt. Jokuhan veisi hänen pöytänsä heti sillä aikaa!

Tarjoilija myönsi, että näin saattaisi hyvin tapahtua ja he päätyivät siihen, että Ms Tati tilasi teensä painikkeeksi tarjoilijan suosittamaa "jotain suklaista", jota heillä oli kuulemma tarjolla runsaasti. Suklainen olikin oikein hyvää. Sitä maistellessaan Ms Tati seurasi, kuinka uudet asiakkaat siirtelivät tuoleja pöydästä toiseen ja terassille palaavat tarjoilijat siirtelivät niitä vuorostaan uusiin paikkoihin ja neuvottelivat pöytää etsivien kanssa. Lopulta aina kaikki saatiin kaikille osapuolille sopivaan lopputulokseen. Kunnes kaikki taas alkoi alusta. 

Kaiken aikaa terassilla oli valtava meteli. Lapset juoksivat, huusivat ja itkivät, aikuiset väittelivät ja nauroivat ja kapean kadun kivitalojen seinät kimmahduttivat äänet moninkertaisina korviin.

Teensä juotuaan Ms Tati nousi ja meni tutkimaan terassin vieressä olevan vintage-lelukaupan ikkunaa. Voi ihmettä - siellä olisi ollut tarjolla vaikka uusi pää hänen lapsuuden barbielleen. Muista ihmeistä puhumattakaan. Tosin liike oli suljettu ja ovella puhelinnumero, josta omistajaa voisi yrittää tavoittaa.

Malagan pienet puodit eivät lakanneet ihastuttamasta häntä. Hän kuljeskeli katuja ja katseli näyteikkunoita. Tupakkakauppoja, teekauppoja, hedelmäkauppoja, kangaskauppoja, monenlaisten leivonnaisten kauppoja. Mutta sitten oli myös kynäkauppoja ja viuhkakauppoja. Häntä ihastutti jälleen kauppiaiden aistikas tapa mainostaa tuotteitaan. Hän piti siitä, miten turvakaihtimet, joilla putiikit siestan ja yön ajaksi suljettiin, oli koristeltu liikettä mainostavin seinämaalauksin; muraaleja ja näyteikkunoihin tehtyjä taideteoksia riitti mukaviksi yllätyksiksi muutenkin pitkin katuja.

Vanhaan tapaansa hänelle riitti paljon huvia talojen katselemisessa. Talot ovat aina vain mukavia kiinnostuksen kohteita, koska pysyttelevät paikoillaan ja sallivat havainnoida itseään rauhassa. Hienot takorautaiset parvekekaiteet, kaakeliyksityiskohdat, pyhimysten kuvat, julkisivujen värit ja parvekekasvit. Katseltavaa oli ihan loputtomiin. Ms Tati oli omanlaisessaan paratiisissa.