Ms Tati Thames-risteilyllä ja Greenwichin viuhkamuseossa

Yksi Lontoon alueen monista hauskoista museoista on Greenwichissä sijaitseva Viuhkamuseo.

Ms Tati ja Ms Tarja matkustivat Greenwichiin jokiteitse, nauttien Thames-risteilyn näköaloista ja risteilyaluksen perämiehen tarinoinnista. Matkan aikana he saivat virallisten nähtävyyksien pikaisen esittelyn lisäksi kuulla, missä talossa Thamesin rannalla Helen Mirren asuu ja missä on Ian McKellenin koti ja puutarha. Jälkimmäisen tunnistaa siitä, että siellä seisoo kullankeltainen mies (patsas).

He näkivät Thamesin sillat alhaaltapäin ja saivat siltojen kantavia rakenteita katselemalla käsityksen siitä kuinka suuret erot vedenpinnan korkeudessa on vuoroveden eri vaiheissa. He kuulivat päivittelyä Lontoon asuntojen hintatasosta ja Tate Modernin taiteesta, kertomuksia teelastien saapumisesta Lontooseen vanhoina aikoina ja Greenwichin observatorion tornin ylös alas liikkuvan punaisen pallon merkityksestä.

Matkalla Ms Tarja pohdiskeli Lontoon nimien etymologiaa, mutta Ms Tatilla ei ollut keskustelunaiheeseen paljoa kommentoitavaa. Joskin hän tuli ajatelleeksi ääneen, voisiko ’Greenwich’ olla alkujaan ’green witch’ ja liittyä paikan noitamenneisyyteen.

Greenwich on kaunis kylämäinen paikka. Ms Tatin ja Ms Tarjan ei tarvinnut kulkea kovin pitkälle jokiristeilyalusten satamasta, kun he tulivat herkkuja pullistelevaan kauppahalliin. Ms Tati oli haltioissaan siitä, että joka kojussa myytiin myös kasvisruoka-annoksia, ja aika monessa luomuruokaakin.

Huolellisen valinnan lopputuloksena he söivät kasvistäytteisiä pasteijoita välipalaksi. Heillä oli varattuna kehuttu afternoon tea -tarjoilu Viuhkamuseossa, eivätkä he halunneet syödä liikaa ennen sitä.

Kauppahallissa oli myös vintage-osasto, jonka peltipurkkien ohi Ms Tatin oli vaikea päästä.

Museotalo löytyi aika helposti eikä sinne ollut pitkä matka. Talo on 1700-luvun alkupuolella rakennettu asuintalo, joka on muutettu museoksi. 

Ms Tati lähestyi lipputiskiä ostaakseen heille molemmille liput.

- Yksi alennuslippu ja…

Pöydän takana istuva nainen katsahti häntä.

-Alennuslippu? Jos olette yli 60, sisäänpääsy on tänään ilmainen.

- Uuh. Hän… siis… minä en, mutta hän…

Nainen katseli hänen epäröintiään nauraen. 

- Näytätte siltä kuin epäilisitte, että yritän huiputtaa teitä. On se ilmainen, en narraa! Jos siis olette yli 60.

- No olenhan minä!

Hämmentynyt Ms Tati huomasi saaneensa elämänsä ensimmäisen seniorikohtelun.

”Yli 60…”, hän mutisi vielä tiskiltä poistuessaan, ymmällään, ja totesi luottamuksellisesti Ms Tarjalle:

- En minä ole koskaan vielä saanut mitään alennusta, tämähän tuntuu ihan kummalta. Eläkeläisillehän meillä annetaan alennus.

Ms Tarja taputti häntä rauhoittavasti olkapäälle ja sanoi:

- Siitä se alkaa.

Vanha talo oli kaunis. Alhaalla oli pikkuruinen perusnäyttely ja kauppa, jossa myytiin - viuhkoja, ja muuta viuhka-aiheista tavaraa. Yläkerrassa oli vaihtuva näyttely, joka parhaillaan esitteli eläinaiheisia viuhkoja.

Kaupassa myymässä ollut vanhempi rusettikaulainen ruudulliseen liiviin pukeutunut herrasmies kommentoi Ms Tarjan ostamaa kaunista papukaijaviuhkaa:

- Minä panisin tämän seinälle ja puhuisin tälle. Odottaisin oppiiko se vastaamaan.

Kissoja, pupuja, lintuja, perhosia… useamman vuosisadan ajalta ja toinen toistaan mielikuvituksekkaammilla tekniikoilla, materiaaleilla ja väreillä toteutettuina löytyi yläkerran näyttelystä.

Kaikkine höyhenineen viuhkaan käytetystä paratiisilinnusta tai täytetystä kolibrista viuhkan koristeena Ms Tati ei voinut väittää pitävänsä. Ihmeellistä, millaista tarinaa yksi pieni esinekin historioineen voi välittää ihmisen ja eläimen suhteesta, hän mietti.

Heidän etukäteen varattu iltapäiväteeaikansa alkoi lähestyä ja he etsiytyivät talon takaosan Orangeriaan. Maalauksin koristellusta kahvilahuoneesta oli näkymä vehreään puutarhaan. Huivipäinen tarjoilijatyttö toivotti heidät tervetulleeksi ja kysyi millaista teetä he ottavat ja haluavatko he leivonnaistarjottimelleen sitruunakakun vai brownien.

Kerrostarjottimella, jonka tyttö kiikutti pöytään pullean teekannun kumppanina, komeili kaksin kappalein täytekakkupaloja, brownieita ja skonsseja. Skonssit saivat lisäksi seurakseen englantilaisittain kokkeloitua kermaa ja hilloa.

Nauttiessaan annoksiaan he totesivat, ettei englantilaista keittiötä ainakaan leivonnaisten ja teen osalta voi moittia mistään.

Paluumatkallaan he poikkesivat Greenwichin observatoriossa, vain huomatakseen, että se oli jo suljettu. He ihailivat kuitenkin lähietäisyydeltä kuulua punaista palloa, joka on osoittanut lontoolaisille ja laivoille aikaa jo vuodesta 1833 nousemalla observatorion tornin tangossa ylös klo 12.55 alkaen ja putoamalla alas klo 13.00. Joskaan pallo ei juuri sinä päivänä ollut toiminnassa, koska sen mekanismi oli rikkoutunut myrskyssä.

He löysivät myös Greenwichin meridiaanin merkittynä maahan ja observatoriota ympäröivään muuriin. Merkityllä kohdalla halusivat kaikki observatorion kukkulalle kiivenneet seisoa toinen jalka idässä, toinen lännessä, ja valokuvauttaa itsensä siinä. He mukaan luettuina.

Ms Tarja kyllä sanoi heidän laskeutuessaan alas rinnettä:

- Miksi se idän ja lännen raja juuri täällä Englannissa olisi?