On tässä hurraamista

Lämpö väreili ilmassa Ms Tatin kulkiessa puiston reunaa. Taivas avaran puiston yllä oli korkea ja siellä uiskenteli pilvenhattaroita kevyissä tuulissa. 

Ms Tati uiskenteli syreenin tuoksussa. Puiston suuriksi kasvaneet syreeniaidat muodostivat hennon lilan pilviä, joista leijui ympäristöön lähestulkoon kaikki muut aistit kuin hajuaistin lamauttavaa tuoksua. Tuoksua, jonka vaikutuspiiriin joutuessaan tunsi pakottavaa (ja kuolettavaa) halua hengittää yksinomaan sisäänpäin.

Ms Tati oli irrottanut koronamaskinsa työntäessään päänsä tuoksupilveen. Joku nainen käveli häntä vastaan puiston polulla ja katsoi häntä kiinteästi. Ms Tati yritti miettiä, oliko kyseessä joku tuttava, jota olisi pitänyt tervehtiä, mutta ei osannut päättää, sillä naisella oli maski kasvoillaan eikä hän sanonut mitään. Ms Tati jatkoi matkaansa tuijotellen puita ja pensaita reittinsä varrella. Nurmikolla pikkutytöt ulkoiluttivat kanejaan.

Rantaa kohti kääntyessään hän ohitti leikkikentän. Pari poikaa makaili yhdellä leikkitelineellä ilmeisesti helteen tainnuttamina. Koiranulkoiluttajia käveli poluilla ristiin rastiin. Ms Tati pysähtyi hetkeksi silittämään hameenhelmaansa nuuhkivaa pientä koiraa, jolla oli saparot. Hän ajatteli, ettei tunnista puoliakaan nykyisistä koiraroduista ja kysyi itseltään, pitäisikö. Kasvien tunnistaminen on tärkeämpää, hän ajatteli.

Hän tapasi täydessä kukassa olevan yksinkertaisen juhannusruusun, Rosa pimpinellifolia, ja työnsi siihenkin nenänsä. Juhannusruusun - tai ylipäätään minkä tahansa kasvin - kukan kutsuminen yksinkertaiseksi on kyllä oikeastaan aika epähienoa, hän mietti. Vaikka yksinkertainen toisaalta monesti tarkoittaakin tyylikästä ja hienostunutta. Tuoksu sen sijaan oli monikerroksinen. Siinä olivat tallella kaikki menneet kesät ja aidan yli tuoksutellut ruusunkukat, piikit sormissa ja sinertävät kesäyöt, jolloin palataan soutelemasta ja uimasta eikä haluta mennä ollenkaan nukkumaan. Ja ensimmäiset pojan puistosta varastamat pienoisruusukimput suloisine unelmineen. Mitään ei puuttunut.

Kahvila Ullaksen pieni punainen, entinen kalastajamökki oli paikoillaan rannassa, ja moni muukin oli tällaisena päivänä muistanut sen olemassaolon. Helsingin paras kahvila ei useinkaan unohdu hyvillä terassikeleillä.

Ms Tati haki teensä ja paikan kuuluisan korvapuustin. Hän istuutui katselemaan meren kimallusta puiden välistä. 

Hän oli juuri asemoinut itsensä meditatiivisen laiskuuden tilaan, jossa hänen mielensä skannasi ympäristöä rauhalliseen tahtiin noin kerran minuutissa, kun varis lennähti läheisen männyn rungolle ja jäi keikkumaan siihen terassilla istuvia katsellen.

- Huraa! Huraa!

Varis kajautti. Muutama istujista vilkaisi sen suuntaan.

- Huraa! Huraa! Huraa!

Varis käänteli päätään ja otti katsekontaktia yleisöönsä.

- Huraa!

Yleisölle oli vuoroin toisiaan, vuoroin varista vilkuillessaan selvinnyt, ettei heidän korvissaan ollut vikaa. Kaikki purskahtivat nauramaan ja varis keikisteli tyytyväisenä yleisönsä vastaanottoon.

Reilun pelin hengessä Ms Tati ja muutama muukin vastasivat huutoon:

- Huraa! Huraa! Huraa!

Ihan urheilutuloksista riippumatta kesäpäivä on aina muutaman huraa-huudon arvoinen. "Three chairs", kuten Groucho Marx joskus sanoi.