Jos Ms Tati joskus kirjoittaisi nuoruuden muistelmansa: Rooma

Ms Tatia pyydettiin kirjoittamaan Rooman matkasta, jonka hän teki joskus nuoruudessaan.  

Ms Tati kaivoi esiin muutamat matkalta otetut vanhat, väreiltään jo haalistuneet valokuvansa, ja muistoja alkoi nousta hänen mieleensä. Hänen nuoruudestaan oli niin pitkä aika, ettei digitaalisuuttakaan ollut keksitty, ainakaan valokuvauksessa.

Toukokuinen Rooman matka alkoi matkalla opiskelukaupungista Helsinkiin. Lento Roomaan lähtisi hyvin aikaisin Jeesuksen taivaaseenastumisen päivänä. Niin aikaisin, että (jo silloin) käytännöllinen ja taloudellinen (ja hyvin aamu-uninen) Ms Tati päätti yöpyä lentoasemalla. Ei lentoaseman lähellä olevassa hotellissa, vaan lentoasemalla.

Nykyisen lentokentän nukkumamuniakaan ei ollut vielä keksitty, joten käytyään ensin lentokentän kahvilassa iltapalalla Ms Tati sijoitti matkalaukkunsa terminaalin penkin alle ja käsilaukkunsa tyynyksi päänsä alle ja kävi pitkäkseen penkille. Jossakin vaiheessa terminaalisalin valaistus säädettiin huomaavaisesti miellyttävän himmeäksi. Hän totesi, että salin penkeillä nukkui hänen lisäkseen yksi toinen ihminen.

Kaksiviikkoista matkaansa varten hän oli varannut huoneen Ranieri-hotellista Via Venti Settembre -kadulla Rooman keskustassa. Hotelli oli viihtyisä, hiukan kulahtanut perhehotelli, joka tarjosi matkustajille puolihoidon. Vaikka Ms Tatin ei ollutkaan tarkoitus liikkua muun ryhmän mukana, hän tapasi muuta suomalaisryhmää aina aamiaisella ja lounaalla, jolloin hän vaihtoi pöytäseuralaistensa kanssa kuulumisia siitä, missä kukakin oli käynyt.

Koska myöskään kasvisruokailua ei ollut vielä keksitty, ainakaan Italiassa, hänellä oli täysi työ yrittää selittää ruokailutottumuksiaan italialaisille tarjoilijoille. 

Hän saattoi saada eteensä pääasiassa kasviksia sisältävän kirkasliemisen keiton, jossa hänen haukankatseensa kuitenkin erotti epäilyttävästi jauhelihapalleroita tai lihanhippusia muistuttavia aineksia. 

Hän kysyi tarjoilijalta, muistiko tämä, että hän söi vain kasviksia. Totta kai tämä muisti. Ms Tati osoitti kysyvästi lusikkansa kärjellä keittonsa lihapalleroita. Nuori tarjoilijamies kumartui hänen lautasensa puoleen ja tarkasteli lientä silmiään siristellen kuin olisi kurkistanut syvään kaivoon.

- Ahh! Mutta nehän ovat hyvin, hyvin pieniä!

Hän havainnollisti asiaa viemällä näyttävällä ja hienostuneella eleellä peukalonsa ja etusormensa yhteen.

- Molto piccolo, Signorina.

Sitten hän huiskaisi kädellään kuin olisi karkottanut pöydän ääreltä hyvin pienen pilvenhattaran, ja poistui.

Ensivaikutelma kaupungista oli äänekkyys. Ihmiset keskustelivat katujen varsilla kovaäänisesti, autot tööttäilivät, kuljettajat nojasivat autojen ikkunoista ulos ja huusivat toisilleen tai jalankulkijoille. Huudon aihettakin riitti, sillä kukaan ei noudattanut mitään liikennesääntöjä. Lapset huusivat, eikä heidän vanhemmilleen näyttänyt tulevan mieleen hyssytellä heitä. Jopa pääskyset huusivat lennellessään edestakaisin Tiber-joen yllä.

Ms Tati kävi kaupungin monien nähtävyyksien kimppuun kaikella kaksikymppisen tarmollaan. Hän kiersi museoita, katseli muistomerkkejä ja kaupungin arkkitehtuuria, kävi piknikillä puistossa, tutustui kahvila- ja yöelämään. Hän osti italialaiset saappaat pienestä myymälästä, jonka seinät olivat lattiasta kattoon vuoratut kenkälaatikoilla. Omistaja haki tikapuille kiiveten sopivat kengät ja laittoi ne omakätisesti asiakkaan jalkaan, hyväksymättä mitään sopimatonta omatoimisuutta.

Hän osti kahvilassa Càffe con latteja ja valmiiksi pullotettuja Campari-kivennäisvesidrinkkejä pienissä kartionmuotoisissa lasipulloissa. Hän päätti tuoda muutamia valmiita Campari-drinkkejä kotiinkin. Kaupungilla liikkuessaan hän tuntui aina uudelleen päätyvän Piazza Venezian suuren kermakakkumuistomerkin tienoille.

Kaupungin katselun ja pizzapalojen maistelun ohessa hän katseli vaivihkaa italialaisia ja heidän tapojaan. Hän oppi, että italialainen harvoin myöntää tietämättömyyttään ja neuvoo aina avuliaasti, vaikkei hänellä olisi aavistustakaan paikasta, jota turisti kysyy. Kannattaa siis kysyä tietä turisteilta, hän päätteli. 

Hän tuskastui perin pohjin miehiin, jotka ahdistelivat turistinaisia. Heti ensimmäisenä iltanaan hän antoi korvapuustin nuorelle miehelle, joka kävi häneen käsiksi hotellin lähistöllä. Vaikka hän häpesi tekoaan jälkeenpäin, hän oli silti sitä mieltä, että miehellä oli huomattavasti suurempi syy hävetä. Seksuaalisen häirinnän ja naisrauhan käsitteitäkään ei ollut vielä keksitty. 

Forum Romanumilla hän näki Vestan temppelin, jonka ympärillä ruusut kasvoivat. Vestan temppelin tienoilla hän myös tutustui alueen siroihin ja kaunisjäsenisiin kissoihin. He sallivat hyväntahtoisesti turistien tulla reviirilleen, mutta eivät juuri antautuneet keskusteluihin jatkuvasti tulossa ja menossa olevien tuntemattomien kanssa.

Trasteveren kaupunginosan kissat olivat tuttavallisempia. Pienet kissanpennut hortoilivat huojuvin askelin omin nokkinensa kadulla kuivuvien pyykkien keskellä, eivätkä osanneet pelätä tuntemattomia. Kun Ms Tati nosti yhden pennun syliinsä, omistaja ilmaantui kuitenkin oviaukkoon ja katsoi häntä kysyvästi. Ms Tati oli tyytyväinen, että pikkukissalla oli kuitenkin koti, ja emokin varmaan jossakin lähistöllä.

Fontana de Trevillä iski ukonilma ja rankkasade, ja Espanjalaisilla portailla komea mies.

Yhdellä kaupungin seitsemästä kukkulasta hän hengitti syvään sitruspuiden tuoksua hämärän laskeutuessa ja valojen syttyessä kaupungissa hänen alapuolellaan.

Hän teki myös ulkomaanmatkan Vatikaaniin. Ihmetteli museota ja sen kaikilta maailman kolkilta koottuja taidekokoelmia sekä erityisesti taide-esineiden sopimattomien ruumiinosien peittämisyrityksiä. 

Sikstiniläiskappeli oli salvata häneltä hengityksen, sekä kauneutensa vuoksi että siksi, että sinne oli sulloutunut niin valtava määrä ihmisiä. Hän päätti, että mikäli vielä joskus tulee Roomaan ja Vatikaaniin, hänet voidaan nähdä odottamassa sisäänpääsyä jo ennen avaamisaikaa, ja sisään päästessään hän kävelee suoraan Sikstiniläiskappeliin, toiveenaan saada viettää siellä pieni hetki ilman valtavaa tungosta. 

Pyhän Pietarin aukiolla tungeksivat kyyhkysparvet ilmassa. Oli kuin raamatulliset pyhän hengen ruumiillistumat olisivat kaikki halunneet elää juuri tuolla aukiolla ja tulla päivittäin ikuistetuiksi turistien valokuviin vanha kirkko taustanaan.

Galleria Borghese oli toinen päiväretken kohde. Ms Tati keksi pyytää hotellilta aamiaisen sijaan eväspakkausta ja lähti matkaan jo aamusta, sillä hän oli kuullut pitkistä jonoista. Hän pääsikin sisään ilman kohtuutonta jonotusta eikä ihmetellyt yhtään, miksi ihmiset tunsivat niin suurta tarvetta päästä juuri tähän paikkaan. Hän oli vakuuttunut siitä, että mitä luultavimmin katseli parhaillaan yhtä maailman hienoimmista kokoelmista antiikin aikaista ja myöhempääkin taidetta. Antiikin mytologiat heräsivät eloon hänen silmiensä edessä. 

Katseltuaan kylliksi palatsin mahtavia interiöörejä, patsaita ja vanhaa maalaustaidetta, hän oli hyvin nälkäinen ja jo melko väsynytkin. Palatsin vihreiden nurmikenttien ja suurten puiden hallitsema puisto alkoi kutsua häntä. 

Hän etsi suurelta nurmialueelta sopivan puolivarjoisan kohdan, istuutui ja kurkisti hotellin eväspakettiin, jota oli kantanut kaiken aikaa laukussaan.

Aah! Hän oli valmis antamaan anteeksi kaiken tietämättömyyden siitä, mitä kasvikuntaan kuuluu, nähdessään ne muhkeat leivät, juustot ja hedelmät, joilla hotellin keittiö oli päättänyt hellitellä häntä hänen retkellään. Hän purki paperipussista esiin kokonaisen aterian, jota ryhtyi ilolla nauttimaan lounaakseen. 

Katsellessaan muita piknikillä istuvia häntä harmitti ainoastaan, ettei ollut tullut ajatelleeksi ottaa mukaan viinipulloa. Hän kuitenkin lohduttautui ajatuksella, että viini olisi ollut tässä vaiheessa yhtä lämmintä kuin hänen varaamansa vesikin. Ja hotellin paketissa oli myös appelsiinimehupakkaus.

Vähän matkan päähän hänestä ilmaantui pitämään siestaa kokonainen poikakoululuokka opettajineen. 

"Hyvästi puiston rauha ja hiljaisuus", Ms Tati ajatteli.

Hän kuitenkin katseli kiinnostuksella koululuokan touhuja. Pojat olivat ehkä 8-9 -vuotiaita ja koulu-univormuissa. Opettajat levittivät itselleen viltit nurmikolle ja ryhtyivät nauttimaan eväitään ja viiniä. Pojat juoksivat ympäriinsä ja ajoivat toisiaan takaa. Enimmäkseen heillä näytti kullakin olevan lounaseväinä vain paketti keksejä. Opettajat eivät vaikuttaneet kiinnittävän heihin mitään huomiota, vaan keskustelivat innokkaasti keskenään. 

Ms Tati mietti, mitäköhän Suomessa tapahtuisi, jos opettaja veisi lapset puistoon ja istuutuisi itse puun alle viiniä juomaan.

Yksi pojista lähestyi Ms Tatia. Hän ojensi Ms Tatia kohti keksipakettiaan. 

- Prego!

Muutkin pojat olivat yhtäkkiä siinä ympärillä seuraten tilannetta kiinnostuneina. Ms Tati torjui tarjoilun kiitellen. Tämä ei miellyttänyt poikaa, hän näytti pettyneeltä. Hänen kaverinsa naureskelivat hänelle ja Ms Tatia kadutti heti. Poika kuitenkin katosi nopeasti kauemmaksi, eikä Ms Tati ennättänyt tehdä mitään korjatakseen aiheuttamansa mielipahan.

Poikaporukka pysytteli lähistöllä. Väliin he katselivat Ms Tatin suuntaan ja supisivat keskenään. Ms Tati tunnisti vain sanan bella heidän puheestaan. He näyttivät katselevan hänen punaisia hiuksiaan. Häntä hymyilytti hiukan sisäänpäin. 

Lopulta toinenkin poika ilmaantui hänen viereensä ja tarjosi hänelle keksejä. Muut seurasivat silmä kovana tilanteen kehittymistä. Aikaisemmasta oppineena kilttinä koehenkilönä Ms Tati otti paketista keksin ja kiitti poikaa. Poika tuuletti kavereilleen innoissaan kädet ylhäällä juosten, ja kavereista irtosi kannustushuutoja. Pian kaikki muutkin pojat ojentelivat Ms Tatia kohti keksipakettejaan.

- Oi ei, ei enää keksejä!

Ms Tati sanoi kaikille ei ja nauroi. Lopulta pojat uskoivat ja lähtivät jatkamaan leikkejään.

"Missähän vaiheessa näistä pienistä, kohteliaista naiskauneuden ihailijoista tulee naisia häiriköiviä miehiä", hän mietti vähän surumielisesti, hyvän mielen hymy kuitenkin suupielessään.

Matkansa viimeisenä päivänä hän käveli kaupungilla. Hän huomasi olevansa oopperan kohdalla. Hän ei ollut koskaan käynyt oopperassa eikä ymmärtänyt mitään oopperoista. 

"Mutta Italia", hän mietti. "- Oopperan kotimaa."

Melkein jännittyneenä hän käveli kadun yli ja lähestyi oopperatalon ovia. Ovet olivat auki ja sisääntuloaulan lippuluukulla myytiin lippuja.

"Ei varmaan tälle illalle kuitenkaan", hän arveli mielessään pessimistisesti.

Mutta hän sai lipun parvelle. Illan ooppera oli Lucrezia Borgia. 

Mahdollisesti vilustuminen Rooman ukkosmyrskyissä tai haluttomuus lähteä kaupungista sai kuumeen nousemaan Ms Tatissa ennen kuin ooppera alkoi. Hän mietti hetkisen, jäädäkö vain lepäilemään hotellihuoneeseensa ennen seuraavan aamun lentomatkaa, vai lähteäkö silti oopperaan. Uteliaisuus italialaisen kansanhuvin näkemiseen voitti, ja posket kuumeesta polttaen hän palasi oopperaan. Onneksi hänellä ei ollut yskää eikä juuri nuhaakaan, jotka olisivat häirinneet muita katsojia.

Lucrezian osan lauloi vierailevana tähtenä Joan Sutherland. Jopa Ms Tati muisti kuulleensa hänen nimensä ja äänensä radiossa, vaikkei harrastanutkaan oopperaa. 

"Luultavasti jossakin toivemusiikkikonsertissa", hän mietti.

Vaikka italiankielisen oopperan juonen seuraaminen tuotti Ms Tatille suuria vaikeuksia, hän ymmärsi kuitenkin Lucrezia Borgian kohtalokkuuden ja Joan Sutherlandin äänen jumalaisuuden. Jollei hän olisi edes näitä ymmärtänyt, niin yleisön myötäeläminen huudoin, vihellyksin, jalkojen tömistelyin ja jättiaplodein olisi varmaan lähes pakottanut hänet ymmärtämään. Yleisö oli kuin syöksymäisillään lavalle joka hetki. He eivät katselleet, kuten Ms Tati, he elivät mukana. Äänekkäästi.

Ms Tati vaipui jonkinlaiseen transsiin, jossa hän leijaili musiikin aalloilla, aisti innostuksen ja oopperan valot ja värit ympärillään. 

- Onneksi tulin. Tämä taitaa olla Rooma.